Persoonallista dialogia

Tunnelmaa mBarissa <3
Toimintatiistai! Olipa kyllä päivä minun makuuni: ensin aamulla pumppiin, sitten syömään ja lopuksi kirjoittamaan. Koska tämän lisäksi päätin myös hieman löhöillä kotona, olin mBarissa vasta puoli kolmen maissa. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että mennessäni paikalle minulla oli hyvin laiskanpulskea fiilis eikä olisi tehnyt mieli kirjoittaa sanaakaan. Tämä tunne voimistui, kun avasin läppärin ja etsin Arkin Word-tiedoston. Kässärissä oli meneillään kohtaus, jonka tunnelmasta en saanut kiinni sitten millään.
No mutta ei auttanut vikistä, kun (luvallisia) kirjoituspäiviä on nykyisin vain kerran viikossa. Siispä kävin ostamassa sitruunajääteen, sidoin tukan ponihännälle ja ryhdyin väkipakolla jatkamaan kässäriä siitä, mihin se oli edelliskerralla jäänyt.

Alkukankeudesta huolimatta venyin päivän aikana yllättävän hyvään saldoon: 8 liuskaa viiden tunnin aikana. Hyvä minä!

Tänään kirjoitin harvinaisen paljon dialogia. Minulla on dialogin kirjoittamisesta ristiriitaisia tuntemuksia: välillä tuntuu, että minun on helppo heittää sanat henkilöitteni suuhun, välillä taas en meinaa millään päästä hahmoni pään sisään. Mitä hänenlaisensa ihminen tässä tilanteessa vastaisi? Ymmärrettävästi lyhyet repliikit on helpompi pitää luontevina kuin pitkät.

Dialogin värikkyyden huomioiminen ei ole aina ollut minulle itsestäänselvyys. Nelisen vuotta sitten sain ensimmäisen hylsyni Södikalta. Mukaan oli liitetty kaksisivuinen palautekirje, jossa tehtiin korjausehdotuksia. Minua muun muassa neuvottiin kiinnittämään huomiota kirjoittamaani dialogiin. Kuulemma dialogiini ei ollut puhallettu hahmojeni henkeä mukaan, vaan kaikki kuulosti tasapaksulta.

Tämän kuuluisan ensimmäisen hylsyni jälkeen huomasin puutteet vanhojen käsikirjoitusteni dialogeissa ja minulle tuli ensiluokkaisen tärkeäksi pitää dialogini elävänä. Slangia tai murteita en kuitenkaan opetellut käyttämään - en vaikka hahmoni olisi ollut suomalainen ja syntyperältään Lahesta tai Stadista. Kokeilin puhekielen käyttämistä kerran ja huomasin, ettei se yksinkertaisesti sovi kirjoittamaani tyyliin.
Henkilöhahmon tapa puhua pitäisi siis erottua jotain muuta kautta kuin erilaisia murteita käyttämällä. Tehtävä muuttuu vaikeammaksi heti, jos repliikki sisältää paljon tarinan kannalta tärkeää informaatiota. Tällöin repliikistä tulee helposti sävytöntä ja persoonatonta tietosanakirjapölinää. Sallin nämä kamaluudet käsikirjoituksen ensimmäisessä versiossa, mutta pyrin korjaamaan ne myöhemmin kuntoon.

Mutta kun sitten lopulta dialogi on saatu kuntoon ja olen tyytyväinen lopputulokseen, kässäriä aivan mahtavaa lukea. Dialogi herättää tarinan henkiin ja tuo sen lähelle lukijaa. Suosittelen vilkaisemaan mitä tahansa Stephen Kingin romaania ja lukemaan pari repliikkia sieltä täältä... Siinä on jotain, josta haluan ottaa oppia.

Kirjoittelua nettikahvilassa

No niin! Kuten arvelinkin, blogin (ja käsikirjoituksen) kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle proseminaarini alettua. Kandini aihe on alustavasti seuraava: "Naisen seksuaalisuuden kuvaus 2000-luvun kotimaisissa nuortenromaaneissa." Vaikka koen aiheeni hyvin mielenkiintoiseksi tutkimuskohteeksi, otan kandista tällä hetkellä vähän liikaa stressiä. Tämä syö jaksamistani luovan kirjoituksen saralla. Vapaa-aikanani en vain yksinkertaisesti enää kykene keskittymään käsikirjoitukseen, vaan haluan pikaisesti pois tietokoneen ääreltä. Vaikka Arkin ensimmäinen osa on noin 30 liuskan päässä valmistumisestaan, voi valmistumispäivämäärä venyä vielä usealla viikolla. Kiitos kandin.
Koska olen nyt tiedostanut, että kirjoitustuntini ovat vähentyneet n. 6-10 tuntiin per viikko, olen tehnyt uuden aikataulun, jonka noudattaminen pitäisi olla helppoa. Tiistait ovat täten uusia kirjoituspäiviäni. Jo kolmen viikon ajan olen tiistaisin pyyhkinyt pääni tyhjäksi koulutehtävistä, ottanut läppärin mukaan ja painellut Helsingin keskustaan, Kampin kupeessa sijaitsevaan mBariin, joka toimii päivisin nettikahvilana.

Olen täysin hurahtanut siihen paikkaan!

Vaikka mBar on suosittu ja lähes aina kellonajasta riippumatta ruuhkaisa kahvila, sen ilmapiiri toimii kohdallani. Taustamusiikki on tarpeeksi neutraali eikä häiritse kirjoittamista. Ostan yleensä kyytipojaksi sitruunajääteen appelsiiniviipaleilla tai kaakaon kermavaahdolla ja avaan läppärin. Siinä sitten teen oloni mukavaksi ja alan kirjoittaa. Tähän mennessä olen istunut mBarissa neljän tai viiden tunnin erissä ja kirjoittanut n. 6 liuskaa per kerta. Kotona - mikäli vielä mieli tekee - olen sitten jatkanut kirjoittamista muutaman tunnin ajan ja näin ollen saan yleensä viikossa 10-12 liuskaa uutta tekstiä. Tällä aikataululla Arkin pitäisi olla valmis kuukauden päästä.

Toistaiseksi suunnitelmani toimii. Suosittelen jokaista kokeilemaan. Kokemus nettikahvilassa kirjoittamisesta on oikein virkistävä. Saan itsestäni paljon enemmän irti. Tottakai rahaa menee jonkun verran 3,60 euroa maksaviin sitruunajääteejuomiin, mutta kerran viikossa toteutettuna opiskelijabudjettikin kestää.

Jes, nyt kun olen mainostanut nettikahviloita, mikä oli tämän blogikirjoituksen pääpointti, voin loppuun lausua vielä muutaman sanasen itse käsikirjoituksesta. Olen innostunut kielistä. Koska Arkissa on runsaasti ulkomaalaisia henkilöhahmoja, olen päättänyt lisätä heidän dialogiinsa lyhyitä lausahduksia heidän äidinkielellään. Kohtuudella tottakai. Uskon, että siellä täällä viljeltynä vieraat kielet voivat tuoda dialogiin raikkaan lisän. Tärkeää on tietenkin tarkistaa, että lauserakenteet ovat oikein. Olen opiskellut saksaa koulussa, joten kykenen kirjoittamaan lyhyitä saksankielisiä lauseita, mutta ranska tuottaa tuskaa. Google translateen ei ole luottaminen. Näin humanistina minun pitäisi kai etsiä joku ranskan kääntämistä opiskeleva opiskelija ja pyytää haluamani lauseet häneltä. Sääli vain, että olen aika ujo...

Maailman kaunein näky: tulostettu käsikirjoitus. My baby!

P.S. Aiheesta kukkaruukkuun. Isosiskoni täytti 25 vuotta ja annoin hänelle syntymäpäivälahjaksi Kuuran. Olin tulostanut käsikirjoitukseni paperille ja sitonut nivaskan ympärille paksun, punaisen rusetin. Olin itsekin aika ylpeä aikaansaannoksestani, mutten silti ollut uskoa, kun siskollani kostuivat silmät. Tuo liikutus oli niin aitoa, etten tiennyt miten päin olla. Toivottavasti hän pitää käsikirjoituksesta yhtä paljon kuin minäkin!

Liikaa melankoliaa?

Arkki on viimein edennyt lähelle loppuaan. Seuraavat luvut tulevat käsittelemään loppuratkaisua ja lopetusta: tiedossa on siis paljon henkilöhahmojen surujen ja murheen höykytystä. Tästä vaiheesta olen sekä innoissani, että huolissani. Mitä jos vedän surun kuvauksen överiksi? Koska kertomus itsessään sijoittuu melkankoliseen miljööseen eikä pitkäaikaisia ilon hetkiä ole ollut, olen alkanut pohtia, onko tämä kaikki "angsti" lukijalle liikaa. Onko jokaisessa tarinassa pakko olla välissä iloa ja onnea, jotta sen jaksaisi lukea alusta loppuun? Nyt on otettava huomioon se, että kirjoitan lanua.

Miten paljon nuorille voi kirjoittaa pahasta olosta?

En olisi tullut ajatelleeksi tätä muuten, mutta pari päivää sitten ystäväni kommentoi asiaan liittyen jotain sellaista, joka sai minut pohtimaan omaa käsikirjoitustani. Ystäväni oli alkanut lukea Harry Pottereita uudestaan ja oli edennyt kuudenteen kirjaan. Oli kuulemma ärsyttävää ja uuvuttavaa huomata, miten synkäksi Potterit muuttuivat neljännen kirjan jälkeen.
"Ensimmäiset ovat parempia, koska ne ovat kevyempää luettavaa", kuului kommentti.
Jäin pohtimaan tätä mielipidettä. Henkilökohtaisesti minusta on mahtavaa, että Potterit muuttuivat loppua kohden synkemmiksi, koska kyseessä on kasvutarina. Mutta mutta... Olen huolissani, koska oma kasvutarinani ei noudata tätä loogista "iloisesta synkkään" -kaavaa. Mitä jos jo jatkokertomuksen ensimmäinen osa on synkkä? Arkkiin tulee vielä kaksi osaa, ennen kuin tarjoan sitä kustantajalle, joten ehdin nähdä kokonaisuuden ja muokata siitä mieleiseni. Jokainen osa on kuitenkin osaltaan synkkä eikä muuksi muutu: hilpeät huispauspelit ym. eivät vain sovi Arkin miljööseen.

Ah, taidan taas mennä kauheasti asioiden edelle. Kunhan vain kirjoittaisin kässärini loppuun ja miettisin sen ongelmia vasta editointivaiheessa.