Persoonallista dialogia

Tunnelmaa mBarissa <3
Toimintatiistai! Olipa kyllä päivä minun makuuni: ensin aamulla pumppiin, sitten syömään ja lopuksi kirjoittamaan. Koska tämän lisäksi päätin myös hieman löhöillä kotona, olin mBarissa vasta puoli kolmen maissa. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että mennessäni paikalle minulla oli hyvin laiskanpulskea fiilis eikä olisi tehnyt mieli kirjoittaa sanaakaan. Tämä tunne voimistui, kun avasin läppärin ja etsin Arkin Word-tiedoston. Kässärissä oli meneillään kohtaus, jonka tunnelmasta en saanut kiinni sitten millään.
No mutta ei auttanut vikistä, kun (luvallisia) kirjoituspäiviä on nykyisin vain kerran viikossa. Siispä kävin ostamassa sitruunajääteen, sidoin tukan ponihännälle ja ryhdyin väkipakolla jatkamaan kässäriä siitä, mihin se oli edelliskerralla jäänyt.

Alkukankeudesta huolimatta venyin päivän aikana yllättävän hyvään saldoon: 8 liuskaa viiden tunnin aikana. Hyvä minä!

Tänään kirjoitin harvinaisen paljon dialogia. Minulla on dialogin kirjoittamisesta ristiriitaisia tuntemuksia: välillä tuntuu, että minun on helppo heittää sanat henkilöitteni suuhun, välillä taas en meinaa millään päästä hahmoni pään sisään. Mitä hänenlaisensa ihminen tässä tilanteessa vastaisi? Ymmärrettävästi lyhyet repliikit on helpompi pitää luontevina kuin pitkät.

Dialogin värikkyyden huomioiminen ei ole aina ollut minulle itsestäänselvyys. Nelisen vuotta sitten sain ensimmäisen hylsyni Södikalta. Mukaan oli liitetty kaksisivuinen palautekirje, jossa tehtiin korjausehdotuksia. Minua muun muassa neuvottiin kiinnittämään huomiota kirjoittamaani dialogiin. Kuulemma dialogiini ei ollut puhallettu hahmojeni henkeä mukaan, vaan kaikki kuulosti tasapaksulta.

Tämän kuuluisan ensimmäisen hylsyni jälkeen huomasin puutteet vanhojen käsikirjoitusteni dialogeissa ja minulle tuli ensiluokkaisen tärkeäksi pitää dialogini elävänä. Slangia tai murteita en kuitenkaan opetellut käyttämään - en vaikka hahmoni olisi ollut suomalainen ja syntyperältään Lahesta tai Stadista. Kokeilin puhekielen käyttämistä kerran ja huomasin, ettei se yksinkertaisesti sovi kirjoittamaani tyyliin.
Henkilöhahmon tapa puhua pitäisi siis erottua jotain muuta kautta kuin erilaisia murteita käyttämällä. Tehtävä muuttuu vaikeammaksi heti, jos repliikki sisältää paljon tarinan kannalta tärkeää informaatiota. Tällöin repliikistä tulee helposti sävytöntä ja persoonatonta tietosanakirjapölinää. Sallin nämä kamaluudet käsikirjoituksen ensimmäisessä versiossa, mutta pyrin korjaamaan ne myöhemmin kuntoon.

Mutta kun sitten lopulta dialogi on saatu kuntoon ja olen tyytyväinen lopputulokseen, kässäriä aivan mahtavaa lukea. Dialogi herättää tarinan henkiin ja tuo sen lähelle lukijaa. Suosittelen vilkaisemaan mitä tahansa Stephen Kingin romaania ja lukemaan pari repliikkia sieltä täältä... Siinä on jotain, josta haluan ottaa oppia.

10 kommenttia

  1. Kahvilassa kirjoittaminen ei selvästikään ole minun juttuni. Melu peittää musiikin alleen, enkä kykene keskittymään. :( On silti hauska lukea miten erilaisia rituaaleja kirjoittajilla on.

    Dialogin monipuolistaminen on yksi minunkin kehityskohteitani. Ekaan version usein kirjoitan dialogin nopeasti ja alan sitten miettiä sitä tarkemmin vasta editoidessa. Poistan yleensä paljon sanoja ja yksinkertaistan puhetta. Osa hahmoista on tuppisuita, osa vuolaita kertojia, osa dramaattisia ja osa vastarannan kiiskiä. Hahmon lukeneisuus ja kiinnostuksenkohteet vaikuttavat siihen miten hän osaa argumentoida, ikä ja luonne siihen miten hyvin tunteet pysyvät kurissa.

    Olennaisin osa dialogia on mielestäni konflikti. Hyvä dialogi on hiukan jännittynyttä, vaikka se tapahtuisi kavereiden välillä. Hahmot haraavat vastaan, toistavat omia hokemiaan ("tota noin niin", "just just" jne), yrittävät heittää keskustelun raiteiltaan, eivät vastaa, valehtelevat, uhkailevat jne. Dialogi on paljon eläväisempää kun se ei solju eteenpäin nätisti, vaan muistuttaa pikemminkin kaksintaistelua.

    Tulipa taas esseee! O.o'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, essee-kommentteja on aina mukava lukea. ;)

      Mutta tosiaan, ymmärrän ettei kahvilakirjoittaminen varmistakaan sovi kaikille. Itsekin olin alkuun sitä mieltä, ettei tämä ole se minun juttuni. Oli liikaa meteliä. Nanon Write-in -miitissä kaiken lisäksi vielä juttelimme kirjoittamisen ohella, ja ikäänkuin se ei olisi vielä yksin riittänyt, ajatuksen katkaisi jatkuvasti kaiken maailman joululahjamainokset (kirjoitimme kauppakeskuksen käytävälle sijoittuvassa kahvilassa). Ajattelin tuolloin, että miitti oli mukava, mutta minulle tuollainen julkisissa paikoissa kirjoittaminen on silkkaa ajan hukkaa. Kaiken lisäksi omistan läppärin, joka on hemmetti vie niin iso ja naurettava, ettei sen kanssa kehtaa kulkea.
      Päätin kuitenkin - syystä joka ei ole vieläkään täysin selvinnyt minulle - yrittää kahvilakirjoittamista uudelleen. Tällä kertaa tein sen yksin ja valitsin nettikahvilan, jossa tiesin muidenkin ihmisten työskentelevän. Paikka oli niin älyttömän trendikäs ja tunnelmallinen, että jotenkin se vain osui ja upposi... Ja tekstiä tuli FIUUU - tuosta noin vain. En tiedä voisinko kirjoittaa yhtä intensiteettisesti muissa kahviloissa: mBar on se minun juttuni.

      Sitten vielä siitä dialogista (näköjään tästäkin vastaukseksta tulee essee). Sait sanottua juuri sen mitä omassa blogikirjoituksessani hain! Siis tuon, että hahmon puheeseen vaikuttavat hahmon lukeneisuus, ikä ja luonne. Etenkin tuo ikä on asia, joka on hauska tuoda dialogin kautta esille. Kuitenkin se voi olla myös tekstin suurin haaste. Esimerkiksi nelivuotiaan puhetta on vaikea taltioida paperille, mikäli ei ole lainkaan tekemisissä lasten kanssa. Vanhempien kirjailijoiden voi olla taas hankalaa kirjoittaa uskottavaa dialogia 15-vuotiaista nykynuorista, mikäli hän ei saa apuja.

      Konflikti dialogissa on herkkupala, mutta oikean jännitteen luominen vaatii myös taitoa. En usko, että jokaisen dialogin on tarkoitus on luoda jyrkkää draamaa puhujien välillä. Jännite voi olla pientäkin: leikkisää tai romanttista. Aina dialogi ei kuitenkaan vaadi mielestäni "shakkiottelua" puhujien välillä, vaan toisinaan kerrontaa voi rikastuttaa lyhyet kohtaukset, jotka sinällään eivät vie juonta eteenpäin, mutta keventävät lukukokemusta.

      Poista
    2. Ah, pääkaupunkiseudulla on hiukan erilaiset mahdollisuudet kahvilakirjoittamiseen. Täällä päin ei oikein ole kuin perinteisiä kahviloita. Mutta aina voi kokeilla uusia paikkoina uusina aikoina. :)

      Nuorten puheen fiiliksen tavoittaminen on tosiaan haasteellista. Pitää myös muistaa, että hyvä fiktionaalinen dialogi ei vastaa täysin todellisen elämän puhetta. Esim voimakkaat murteet, puhdas puhekielisyys, tai "realistinen kiroilu" tekevät lukemisesta raskasta ja toimivat paremmin mausteina.

      Ah, kirjoitin nyt hiukan epäselvästi. En ajatellut kaksintaisteluvertausta kaikkiin dialogeihin, eiväthän kaikki hahmot voi olla koko aikaa ristiriidassa. Tosiaan, jännite voi olla pientäkin, eikä jyrkkää dramaa. Kaksintaisteludialogi toimii parhaiten, kun sitä on kirjassa muutamassa hyvin sijoitetussa kohtauksessa. ;)

      Ja hei, vilkaisepa blogiini. Siellä on sinulle tunnustus. ;)

      Poista
    3. No niin! Pahoittelut, että vastauksen kirjoittaminen kesti näin pitkään. Näin sivuillasi minulle osoitetun tunnustuksen! Oijoii! :) Kiitos tuhannesti! En ole ennen saanut tuollaista. Tässähän alkaa blogin kirjoittaminenkin tuntua päivä päivältä hauskemmalta. Kiitos paljon. :)

      Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että puhtaan puhekielen siirtäminen sellaisenaan kaunokirjalliseen tekstiin voi tehdä tekstistä raskasta luettavaa - tai ainakin se vaatii totuttelua lukijaltaan. Harvoin kuitenkin näkee romaaneita, jotka olisi kirjoitettu alusta loppuun paksua murretta tai laiskaa puhekieltä käyttäen. Mitä taas kiroilemiseen tulee, minä itse suosin aika ronskia kieltä käsikirjoitukseni dialogissa (tietysti ottaen ensisijaisesti huomioon sen, kuka puhuu: eri hahmot käyttävät kirosanoja eritavoin, ja joillekin kirosanojen käyttö ei sovi lainkaan). Voimasanoilla saa lisättyä kohtaukseen tunnetta aina draamasta komiikkaan. Tämä tietysti edellyttää sitä, ettei kirosanoja ole viljelty tekstiin liikaa.

      Ja juu, arvelinkin että tarkoitit juuri tätä kaksintaiteludialogillasi. Usein tällaiset onnistuneet dialogit/repliikit hyvin sijoitetuissa kohtauksissa jäävät lukijan mieleen pidemmäksikin aikaa.

      Tähän liittyen minun on pakko laittaa linkki videokoosteeseen (vaikka se onkin hieman offtopic). 100 greatest movie quotes - elokuvien repliikeitä, jotka ovat jääneet elämään. :D http://www.youtube.com/watch?v=ljfTLll4VYk

      Poista
  2. Dialogin kirjoittaminen on aina ollut lempipuuhaani! Voisin kirjoittaa sitä pelkästään... Joskus harjoittelinkin sitä kirjoittamalla kokonaisia novelleja, joissa oli pelkästään dialogia, ja silti piti pystyä erottamaan eri puhujat toisistaan. DIalogiin kuuluu usien konflikti, mutta itse olen sitä mieltä, ettei joka sanan tarvitse olla kuin puukonisku (kuten jossain oppaassa on neuvottu), ei kaikki henkilöni sodi toistensa kanssa puhuessaan.

    Itse käytän dialogissa yleensä puhekieltä, mutta kirjoitankin yleensä nykyaikaan sijoittuvaa nuortenproosaa, jossa kirjakielellä puhuvat teinit kuulostaisivat vähän epäuskottavilta. Mutta kaikki toki riippuu kirjoittajan omasta tyylistä.

    Minäkään en pysty kirjoittamaan kahviloissa! Kirjoitan parhaiten kotona täydessä hiljaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jes, toinenkin nuorille aikuisille kirjoittava kirjailijanalku! :) Moikka!

      Kun kirjoitat puhekieltä, sijoitatko sen pelkästään dialogiin, vai käytätkö puhekieltä myös kerronnassasi? Kaikenlaisiin variaatioihin on tullut nimittäin törmättyä. Esimerkiksi Marja Björkin "Poika" -romaanissa kuvataan helsinkiläistä nuorta. Kerronta on toteutettu minä-muodossa. Kuitenkin pelkästään dialogissa käytetään puhekieltä ja kerronnan minä puhuu kirjakieltä.
      Toinen esimerkki: Elina Rouhiaisen "Susiraja" -sarjan päähenkilö on myös helsinkiläinen nuori, mutta Rouhiainen on dialogejaan myöten päätynyt ratkaisuun kirjoittaa kirjakieltä.
      Anna-Leena Härkösen "Häräntappoase" puolestaan kerrotaan puhekielellä alusta loppuun, kerrontaa myöten.

      Minusta kaikki edellä mainitut teokset toimivat, koska kirjailija hallitsee oman tyylilajinsa. Olen kokeillut tyyleistä jokaista, mutta päätynyt lopulta siihen, että minä kirjoitan kirjakieltä. Slangia käytän vain niiden henkilöhahmojen kohdalla, jotka sitä todella tarvitsevat, ja joiden luonteesta kyseinen puhetyyli kertoo jo itsessään jotain olennaista.

      Poista
    2. Joo, hauska löytää muita nuorille tai nuorille aikuisille kirjoittavia. :) Minä kirjoitan yleensä tekstini minämuodossa ja puhekielellä, joten siihen kirjakielinen dialogi ei sopisi. Joten kirjoitan siis dialogin puhekielellä myös. On minulla joitain tekstejä, jotka on kirjoitettu kirjakielellä alusta loppuun, mutta niitä on vähemmän. Kerronnassa käytän lähinnä yleispuhekieltä, dialogissa sitten saattaa olla jotain murretta joskus tai enemmän puhekieltä. Slangia en käytä, en koe osaavani mitään slangia kunnolla. :D

      Esimerkeistäsi olen lukenut Häräntappoaseen ja Susirajan, Poikaa en. Häräntappoase on lempikirjojani. :) Susirajassa en kokenut kirjakielisen dialogin sinänsä olevan ongelma, dialogin sisällön joskus.

      Yleiskieli dialogissa voi toimia ihan hyvin minusta nuortenkirjassa, vaikka en itse sitä yleensä kirjoitakaan, kunhan se ei ole liian kirjakielistä. Siis lähinnä tarkoitan liian muodollista. Luin kerran jonkun kotimaisen nuortenkirjan, jossa nuoret puhui kuin keski-ikäiset tuttavat ja se oli kamalaa. Pääasia kuitenkin on, että sanat sopivat henkilön suuhun, ja että henkilöhahmojen puhe erottuu, ja eri ikäiset puhuvat kirjassa eri tavalla jne. :)

      Muistin juuri, että opiskellessa kirjoitin usein koulun tietokoneluokassa. Että pystyn luultavasti joissain tilanteissa kirjoittamaan kodin ulkopuolella, kunhan minua ei häiritä. :D

      Poista
  3. Löysin blogisi jonkun seuraamani blogin perusteella ja tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta! :>

    Hyvä dialogi on kyllä kirjan parasta antia. Muistan kuinka edellisen kässärin loppupuolella minuun iski "dialogipakkomielle" eli kirjoitin monta kymmentä liuskaa lähinnä vain dialogia, johon tekeminen oli piilotettu. (Voin sanoa, että ei ollut kovin hyvää dialogia. Jälkeenpäin tuli muokatuksi aika rajusti) Olihan se hauskaa, vaikka tavallaan rasittavaa jälkeenpäin, kun kohtaus saattoi tuosta vain vaihtua ilman minkäänlaista "introa". :D

    Kahvilakirjoittamista en ole kokeillut, mutta uskon sen toimivan osalla siksi, että se on rajattu kirjoitusympäristö, jossa ei ole samoja häiriötekijöitä, kuten kotona(tiskit, vaatteet yms.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun on kivaa saada uusia lukijoita. :) Kuten näet, oma blogini ei ole ollut pystyssä vielä pitkään, eikä lukijoita juuri ole. Niinpä tällaiset uudet kommentit ilahduttavat allekirjoittajaa aina suuresti - tiedänpähän että ainakin joku näitäkin rustailuja lukee. :D

      Ja kyllä kyllä, mainitsemasi dialogi-harjoitus tehtiin kerran myös Oriveden Opistolla. Tuolloin tosin harjoittelimme kohtauksen kirjoittamista näytelmäkäsikirjoitusta varten, mutta homma ajoi samaa asiaa. Repliikki repliikin perään, ja mikäli kohtauksessa oli mukana useampi kuin yksi henkilö, piti hahmojen puhetapoihin ja vuoroihin kiinnittää huomiota kahta kauheammin, jotta lukijalle ei jää epäselväksi kuka sanoi mitäkin.
      Kohtauksen vaihtaminen toiseen voi olla hankalaa toteuttaa pelkän dialogin avulla. En keksi muuta kuin kappalejaon..(kuinka noloa minulta :D )

      Poista
  4. Tiedän tunteen! :D Oma blogini on ollut pystyssä vuoden ja kommentit ilahduttavat aina. Ärsyttää vain se, että wordpress ei ilmoita, jos vastaat kommenttiini (koska blogger).

    Heh. Kuulostaa hyvältä. Pelkkään dialogiin (etenkin näytelmä) onkin tosi vaikea saada hahmon henkeä sisään, että pelkästään lukemalla tajuaa, millä tavalla.
    Sehän se on. Sitten joutuu vain miettimään, että hetkinen Mihin tässä oikein hypättiin. :D

    VastaaPoista