Lukijan odotukset

Kandin tekeminen on viivästynyt.
Kuuran toinen editointikierros on nyt tehty. Tällä kertaa korjattavaa oli enemmän kuin kärpäsiä lihatorilla, koska olin päättänyt muuttaa kaikki dialogit kirjakielestä puhekieleen. Työtä oli hirvittävät määrät, mutta näin jälkeenpäin ajatellen olen tyytyväinen, että valitsin tämän ratkaisun. Puhekielisyys puhalsi tekstiin eloa! Se teki henkilöhahmoista tunnistettavampia. En ymmärrä, miksen ole ennen tajunnut tätä. Minulla on paljon huumorintajuisia miespuoleisia ystäviä, joiden läpänheitosta saa herkullisia dialogiotoksia kässäreihin tuomaan huumoria. Miksen ole hyödyntänyt sitä aikaisemmin? Dialogista tuli ehdottomasti parempaa (vaikka se toki vaatii vieläkin rutkasti höyläämistä).

Kuura on siis askeleen lähempänä valmistumistaan. Innostuin viikonloppuna editoimaan tekstiä niin, että menin viime yönä (tai tarkemmin sanottuna tänä aamuna) kello kahdeksalta nukkumaan. Niinpä. Aurinko paistoi jo täyttä häkää, kun kömmin viimein vällyjen väliin. On sanomattakin selvää, että peruutin päivän luennot. Yövuorot töissä tulevat aika hyvään saumaan, kun päivärytmit ovat jo valmiiksi näin päälaellaan.
Näin on käynyt kerran aikaisemminkin: silloin kuin kirjoitin Kuuran ensimmäistä versiota, minuun iski vimmattu flow, ja juoksutin sormia näppäimistöllä yötä päivää. Se johtuu tarinan loppukohtauksesta. Tunnelma on todella jännittävä, enkä voi työntää kässäriä syrjään, ennen kuin olen päässyt loppuun asti. Tätä voinee pitää hyvänä merkkinä? Kenties tarinan loppukohtaukset ovat vetäviä, en osaa sanoa. Minuun valitsemani juonikäänteet kyllä uppoavat.
Olen huomannut, että tarinani pyrkivät monesti provosoimaan lukijaa jollain tapaa. En halua, että kaikki on tyyntä ja ennalta-arvattavaa, vaan jotain yllättävää on iskettävä tiskiin. Mutta missä vaiheessa yllätys saa negatiivisen sävyn? Missä vaiheessa lukijan odotukset pettyvät? Jälleen genre-kysymys nousee eteen. "Muista mille lukijakunnalle kirjoitat, ja varmista, että loppuratkaisu vastaa heidän odotuksiaan." Genre-sana ja minä emme ole ystäviä. Tuntuu, että genre rajoittaa ja kieltää käyttämästä tiettyjä juonikäänteitä.
Ennen kuin sanon mitään muuta, haluan korostaa, että toki ymmärrän kuinka tärkeää funktiota genre ajaa. Lyhyesti sanottuna: ilman sitä lukija ei voisi löytää mieleistään luettavaa ja pysyä erossa niistä teksteistä, joita kammoksuu. Mutta mitä jos genreä ei ajattele kirjoitusprosessin aikana? Tällä hetkellä en oikein tiedä mihin genreen Kuuran niputtaisin. Nuorten aikuisten romaani se ehdottomasti on, mutta mitä muuta? Sitä ei voi lajitella puhtaasti paranormaaliksi rakkausromaaniksi, koska loppukohtaus vetää maton romantiikkagenren alta (tästä on hankala keskustella enempää, mikäli tarinaa ei ole itse lukenut).
Pitäisikö olla rohkea ja provosoida lukijaa, vai seilata turvallisilla vesillä ja pyrkiä miellyttämään? Tiedän kumman vaihtoehdon valitsisin, jos olisin valmiiksi rikas bestsellerkirjailija.
Valitettavasti en ole.
Ja kustantaja julkaisee vain teoksia, jotka taatusti myyvät. Kustantaja vaatii teokselle genren.

P.S. Kuura tarvitsee koelukijoita, jotta saisin puolueettomia mielipiteitä (erityisesti) loppuratkaisusta. Siispä, mikäli jollakulla on aikaa/halua/jaksamista ottaa tämä anarkistinen pienokaiseni syynättäväkseen, olisin tuhannesti kiitollinen. Aloitan kolmannen editointikierroksen tänään - ja yritän mennä aikaisemmin nukkumaan.

6 kommenttia

  1. Minusta lopun ei tarvitse olla genren perusteella odotusten mukainen, kunhan se on perusteltu. Lopussa on siis oltava nähtävissä logiikka, joka kulkee tarinan aiemmista vaiheista kliimaksiin. Shokit shokkien vuoksi toimivat harvoin.

    Tuo genreasia on hieman ikuisuuskysymys. Kuvittelisin kuitenkin, että kustantaja voisi kiinnostua teoksesta, vaikkei loppu menisi kerrasta "oikein". Näitähän näkee jatkuvasti, että kustantamon taholta annetaan korjausehdotuksia ja katsotaan mitä syntyy, ennen kuin tehdään soppari.

    Ehkä omaäänisyys ennen genrejuttuja? Lukijapalaute auttaa sitten punnitsemaan provosoitiinko liikaa.

    Minulle Kuuran voi laittaa huhtikuun puolella. S-posti löytyy blogista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää paikkansa. Myönnän, että minulla on taipumuksia juoksuttaa tekstiä siten, että rauhallisen luvun jälkeen tykkään kirjoittaa jotain yllättävää. Tämä on Stephen Kingin mainostama tapa pitää lukija hereillä pitkissäkin romaaneissa (esim. Kuvun alla). Kenties olen joskus vuosia sitten yrittänyt omaksua tavan häneltä, en ole ihan varma. Tätä kuitenkin harrastelen, eikä se ole aina pelkästään hyvä asia, koska joskus tarinaan tulee lisättyä kohtauksia, jotka eivät millään tapaa aja itse juonta eteenpäin. Onneksi ne voi sitten vain editointivaiheessa poistaa...
      Loppukohtaus on tietysti asia erikseen, sitä kun ei voi noin vain pyyhkäistä yli. Juuri nyt pohdin, ovatko kaikki kausaliteetit perusteltuja. En ole aivan varma, joten kirjoitan Kuuraan sen vaihtoehtoisen lopun ja katson, kumpi loppuratkaisuista on johdonmukaisempi.

      Kustannustoimituksesta: joo näin olen kanssa kuullut tehtävän! Että muuten hyvä kässäri, mutta vaihda alku/loppu ym. Toisaalta näihin ehdotuksiin voi puuttua. Hyvällä perustelulla korjauksia ei välttämättä tarvitsekaan tehdä. Pitäisi vain osata myydä omat ratkaisut niin, että kustantajakin on vakuuttunut juoniratkaisuista.

      Laitan sinulle sähköpostia ensi kuun puolella. :) Kiitos hurjasti jo näin etukäteen!!

      Poista
  2. Minä lukisin mieluusti, genre kiinnostaa ja nyt ei ole yhtään koeluettavaa käsistä työn alla :) Laita mailia vinttikamarissa(ät)gmail.com, jos vaan siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuhannesti! Laitan mielelläni kässärini sinulle tulemaan. Kirjoitan vain nopeasti tällä viikolla Kuuraan sen vaihtoehtoisen lopun, jotta voit sitten verrata sitä ja tätä nykyistä. Lähetän kässärin sinulle siis joskus viikonlopun aikana.

      Poista
  3. Hui, aikamoinen flow! Minä olen joskus kirjoittanut neljään asti yöllä, mutta en tiedä olenko tullut vanhaksi, nykyisin menen yleensä viimeistään kahdelta nukkumaan. :D

    Komppaan vaarnaa, tärkeämpää on se millainen loppu on suhteessa muuhun tekstiin kuin että noudattaako se tiukasti genrekonventioita... Uskon että kannattaa kirjoittaa sellainen loppu, jonka itse haluaisi lukea.

    On melko mahdoton tietää, mitä kustantamot milläkin hetkellä etsivät, (voihan olla että muista genren kirjoista erottuva teos kiinnostaisikin), joten ehkä sitä ei kannata ensisijaisesti miettiä, vaan yrittää kirjoittaa teksti jonka takana voi seistä. :) Jos se ei saa vastakaikua, sitten ehkä miettiä asiaa uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo minä olen aina ollut vähän semmoinen yökukkuja. Tekstiä vain syntyy paremmin silloin, kun muut ihmiset nukkuvat. Myöskään auringonvalossa en pääse tunnelmaan samallatavoin kuin yöperhosten läpsytellessä siipiä ikkunan toisella puolella. Kesäyöt on parhaita tunnelmanluojia!

      Ja tosiaan, aina ensimmäinen version aikana ajattelinkin vain omia mieltymyksiäni ja vien tekstiä siihen suuntaan, joka itsäeni kiehtoo kaikista eniten. Kuitenkin nyt editointivaiheen aikana olen alkanut pohtia kustantajaa entistä enemmän. Haluaisin tämän kässärin läpi. Kustantaja on kuitenkin sellainen salaisuuksien kammio, ettei tosiaan koskaan voi olla varma mitä ne haluavat. Voi olla, että jonain toisena vuotena kässäri kiinnostaisi, mutta juuri nyt se ei vain sovi kustannusohjelmaan. Selityksiä hylsylle ei usein edes anneta. Mieti siinä nyt sitten, pitäisikö jatkaa kässärin hiomista vai jättää se suosiolla pöytälaatikkoon.

      Poista