Palautetta ja kevätallergiaa

Tervehdys! Juuri nyt kirjoitan tätä silmät kutisten ja nenä tukkoisena. Käytettyjä nenäliinoja on kasoittain tuossa vieressä. Kärsin siis kevätallergiasta - pahasta sellaisesta. Jostain syystä tämä kevät on ollut rajumpi kuin edellisvuodet. Tai sitten allergiani on pahentunut. Nuha vie yöunet ja laskee mielialaa väkisinkin. Niille, jotka eivät kyseisestä vaivasta kärsi: voi olkaa onnellisia! Ette tiedä miten ärsyttävältä vaivalta vältytte. Kevät olisi muuten niin ihanaa aikaa, mutta on hieman hankala nautiskella kun ei voi hengittää. Minuun ei siis Duactit jai Zyrtecit näytä tehoavan. Ensi viikolla täytynee mennä YTHS:lle hakemaan vahvempia troppeja tähän vaivaan, eihän tästä muuten tule mitään.

Mutta on tässä viikossa ollut hyvätkin puolensa. Sain nimittäin ensimmäisen lukijapalautteeni Kuurasta. Olen ollut niin ihmeissäni, jännittynyt ja onnellinen, että varmaan kokeneemmat kirjoittajaharrastajat vain pudistelisivat päätään. Ei tämän niin ihmeellistä pitäisi olla... mutta kun se vaan on! On tuntunut melkein siltä, että olisin julkaissut jotain. Ihan hölmöä, tiedän, mutta tämä "pöytälaatikosta ulos tuleminen" oli minulle iso juttu. On eri asia antaa käsikirjoitus siskolle luettavaksi, koska sisko on tuttu ja tietää tyylini kirjoittaa. Nyt reviiriä on kuitenkin laajennettu ja se tuntuu oudolta. Enimmäkseen olen innoissani ja kiherrän, mutta välillä tulee lyhyitä hetkiä, kun toivoisin voivani vetää kässärini takaisin pöytälaatikkoon "turvaan". Välillä nolostuttaa, että hitto kun siellä on se yksi kohtaus... ja hemmetti se toinenkin. Tarina on lähtöisin minun kynästäni, mutten osaa aina seistä sen takana. Haluaisin kyllä. Ja välillä pystynkin. Välillä olen tarinasta ylpeä ja uskon siihen vahvasti, mutta suhtautuminen kirjoituksiini näin jälkeenpäin on aina ollut kovin maanisdepressiivistä. 
Ensimmäinen lukijapalautteeni oli hyvin miellyttävää luettavaa. Se pönkitti itsetuntoani Kuuran suhteen ja sai minut entistä varmemmaksi siitä, että aion vielä jonain päivänä julkaista nuorenromaanin. Se taas haluanko yrittää julkaista juuri Kuuraa esikoisteoksenani, on eri asia. Haluanko ihmisten lukevan ensimmäisenä Kuuran ja arvioivan muita julkaisujani sitten aina tämän teoksen kautta? Sitä täytynee vielä miettiä.

Vaihdoin tarinan loppuratkaisun viikko sitten. Alkuperäinen loppuratkaisu, jota edellisessä blogiviestissäni pohdin, oli liian perustelematon. Pidän vanhaa loppuratkaisua edelleen hyvin toteutettuna ja jännittävänä, mutta se ei ole lukijaystävällinen. Sen sijaan uskon, että nykyinen loppuratkaisu miellyttää monia. Ensimmäisen lukijapalautteeni tukee tätä väitettä.
Uusi loppuratkaisu oli sitä paitsi nopea ja vaivaton kirjoittaa. Se, kuinka kirjoitin 30 liuskaa kahdessa päivässä (7792 sanaa), kertoo jotain flowstani. Tuota tekstimäärää en kovin monena päivänä ole ylittänyt. Kuuntelen aina kirjoittaessani musiikkia, joka auttaa minua heittäytymään kohtauksen tunnelmaan. Rakastuin suuresti allaollevaan kappaleeseen viimeisiä kohtauksia kirjoittaessani. Laulun sanat sopivat kuin nyrkki silmään.

8 kommenttia

  1. Itsellä on samanlaisia tunteita, kun saan palautetta teksteistäni. Huomaan, että uusi sähköposti odottaa, mutta en uskalla lukea sitä. Toisinaan panttaan sitä vuorokauden, ehkä enemmänkin. Eihän tätä kehtaa lukea, mitä se on mennyt sanomaan, voi luoja...

    Useimmiten palaute on aina positiivista ja sitä lukee virne kasvoillaan. Huonot asiatkin antavat lähinnä voimaa. Hitto, minähän pystyn parempaan kuin tämä! Palautetta on pakko saada ja aina toivoo saavansa lisää, mutta lukijoita on vaikea löytää (tältä ainakin tuntuu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se sähköpostin avaaminen on se hankalin osuus. Ensin palautetta on odottanut kuin kuuta nousevaa, ja sitten kun se lopulta tulee, yhtäkkiä ei olekaan enää mikään kiire läpikäydä sitä. Vuorokautta minä en kuitenkaan pystyisi odottamaan. Hyvä jos pystyn odottamaan yhtä minuuttia! Toki jännitys on kova, mutta uteliaisuus sitäkin suurempi.

      Mietin vielä sellaista, voiko liika lukijapalaute olla kustantajan silmissä huono juttu? Vai onko kustantajalle mitään väliä sillä onko käsikirjoituksen lukenut 2 vai 20 eri henkilöä? Tietyllä tapaa haluaisin käsikirjoitukselleni mahdollisimman monta esilukijaa, mutta toisaalta haluaisin sen pysyvän mahdollisimman "koskemattomana" ennen kustantajalle lähettämistä.

      Poista
    2. En usko että siinä on mitään ongelmaa, että tekstin on lukenut useampi ihminen. Mitä useampi, sen parempi. Jos sinulla on kahden sijaan kaksikymmentä palautetta, voit katsoa tekstiä paljon laajemmasta näkökulmasta. Kaksi henkilöä voi vielä sanoa, että jokin tietty hahmo ei toimi, kun kahdessakymmenessä voi olla viisitoista, joiden mielestä hahmo toimii.

      Mitä enemmän ihmisiä on, niin sitä paremmin näkee toistuvat ongelmat (ja vahvuudet). Ei kirjaa tarvitse täydellisen yksin kirjoittaa ja lähettää sitten, hyvä vaan jos joku tietää jo valmiiksi siitä, ties vaikka vinkkaisi muillekin, että hei, minä olin esilukijana ;)

      Poista
    3. Hyviä pointteja! :) Kiitos, tuo lisäsi itsevarmuuttani (lähetin kässärini tällä viikolla kahdelle uudelle ensilukijalle).
      Tottakai tietyssä määrin myönnän pelkääväni tuntemattomia esilukijoita, koska en tuolloin tiedä mitä kässärilleni sähköpostin lähettämisen jälkeen tapahtuu. Leviääkö se ympäriinsä, joutuuko se ns. "vääriin käsiin"? Olen kieltämättä vainoharhainen tämän asian suhteen, eikä avokkini, joka inhoaa ja epäilee yksinomaan naamakirjaakin ja sinne laitettavia kuvia ja tilapäivytyksiä, yhtään auta asiaa. Toisaalta taas, mikäli haluan saada asiantuntevaa palautetta romaanin rakenteesta tai kielestä, minun on pakko käyttää esilukijoina ihmisiä ystäväpiirini ulkopuolelta. Ystäväpiiriini ei nimittäin kuulu yhtäkään kirjallisuuden ystävää.

      Poista
  2. Kurjaa, että sinulla on noin paha allergia. :/ Toivottavasti saat troppeja jotka saavat vaivan pysymään kurissa!

    Minusta oli aluksi tosi jännittävää saada palautetta, ei meinannut uskaltaa avata sähköpostia! Mutta sitten siihen vähän tottui, ja nyt jännittää eniten jos joku sellainen, joka ei ole ennen lukenut minulta mitään, antaa palautetta.

    Eihän kustantamo sitä tiedä, monta koelukijaa sinulla on ollut, joten ei kai sillä heille ole väliä (ellet sitten saatekirjeessä kerro)? Kustantajalle lienee tärkeintä, että käsikirjoitus on mahdollisimman viimeistelty ja valmis, ja siihen koelukijat yleensä auttavat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tämän allergian onneksi pitäisi montaa viikkoa enää kestää. Karaisee vain luonnetta kivasti ja opettaa kärsivällisyyttä ja itsehillintää. Ja alan sitä paitsi jo tottua tähän suun kautta hengittämiseen. :D

      Totta kyllä tuo kustantajapuoli. Se mitä ei tiedä, ei voi satuttaa. Lisäksi kyllähän kaikista kirjoittajakouluistakin syntyy julkaistuja romaaneita, vaikka niitä nyt ainakin on tunnilla sorkittu useamman henkilön voimin. En tiedä mistä moinen ajatus lähti liikkeelle, kai minulla on vain ollut jotenkin kovin salaperäinen kuva koko julkaisuoperaatiosta ja etenkin sen alkuvaiheista. :D

      Poista
  3. Mielestäni samalta artistilta tuohon loppuratkaisuun/ylipäätään sopii myös kappale "Figure 8" - sopii mielestäni molempiin tyttöihin ja heidän kuvioihinsa miestensä kanssa. ;)

    Uskoisin minäkin kustantajan olevan vain tyytyväinen, jos käsikirjoitus on mahdollisimman hyvä - ja ovathan monet kirjailijat sanoneet suoraan julkisestikin luetuttavansa käsikirjoituksensa muilla ennen kustantajalle lähettämistä. Että eiköhän kustantajilla ole melkeinpä se perusolettamus, että ainakin kirjoittajan lähipiiri on tekstin lukenut.

    Hahhah, pystyn hyvin samaistumaan tuohon tunteeseen, kun odottaa kauhulla, mitä lukijat pitävät joistakin tietyistä luvuista - olipa syy sitten arkaluontoinen materiaali tai vain se, että itse on epävarma siitä, miten luvut toimivat ja on varma jo etukäteen siitä, että sanomista tulee. Siinä myös syy, miksi en tule koskaan luetuttamaan tekstejäni esim. vanhemmillani tms. - haluan näyttää heille kirjani vasta siinä vaiheessa, kun se näyttää viimeistellyltä ja on julkaistu, niin että eivät näe sitä omaa kädenjälkeäni ehkä enää niin selkeästi ja heille menee toivottavasti paremmin perille se, että mitä tahansa kirjoitinkin, niin se oli fiktiota eikä mukautettua faktaa yms. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos biisivinkistä! Ihanaa, että kappele on tuonut mieleen Kuuran. Vaikka Figure 8 ei ole alkujaan vastannut musiikkimakuani sadalla prosentilla, taidan kuunnella sitä aivan uusin korvin tästä lähtien.

      Olen miettinyt myös tuota vanhempien reaktiota. En välttämättä käyttäisi vanhempiani koelukijoinani, mutta mikäli joskus tulisin julkaisemaan teokseni, he oletettavasti lukisivat kirjan. Olen lievästi sanottuna kauhuissani ajatuksesta. Mitä jos he ajattelevat minun kirjoittavan heistä, kun kirjoitan päähenkilöitteni vanhemmista? Monet yrittävät fiktiota lukiessaan löytää tapahtumille tosielämän vastineet. Kaipa (jos oletetaan, että tulisin julkaisemaan joskus) minun olisi vain istuuduttava kahvipöytään yhdessä äidin ja isin kanssa ja puhuttava kässäristä ja omista ajatuksistani suhteessa henkilöhahmoihini. Olisi puhuttava siitä, missä mielessäni olen hyödyntänyt omia kokemuksiani ja missä mielessä taas soveltanut niitä fiktioon.

      Toinen vaihtoehto olisi sitten taas kirjoittaa pseudonyymillä.

      Poista