Kiitos koelukijoille!

Sain tänään viimeisen koelukijapalautteeni Kuurasta. Voisiko olla parempaa tapaa aloittaa viikonloppu kuin oman kässärin uunituoretta lukijapalautetta läpikäymällä? :) Suuret kiitokset vielä kerran Ahmu, Satsu ja vaarna! Olette tehneet ison urakan, enkä voi kyllin korostaa kuinka kiitollinen olenkaan saamastani avusta. Kaikki kommentit ovat olleet todella kattavia, hyvin perusteltuja, eikä kolmella palautteenantajallani luojan kiitos ollut kovin suuria erimielisyyksiä siitä, mihin suuntaan kässäriä pitäisi viedä. Juuri nyt minulla on Kuuran suhteen aika selvät sävelet. Voin viimeinkin aloittaa raivokkaan editointiurakan, joka näillä näkymin ei kyllä päätykään vanhojen suunnitelmieni mukaan kesäkuuhun, vaan jatkuu vähintään syksyyn asti. Hommaa on sen verran paljon. Saan siis sanoa heiheit Otavan nuortenkirjakisalle, mutta samapa tuo. Juuri nyt haluan keskittyä vain Kuuraan.

Aloitan suuren editointiurakan perinteisellä kynä/paperi-tekniikalla: listaan paperille kohta kohdalta kaikki editointia kaipaavat huomiot ja yliviivaan niitä sitä mukaan, kun saan editointia eteenpäin. Kiinnittäisin listan jääkaapin oveen, mutta näin vapun alla opiskelijakavereitani ramppaa asunnolla sen verran tiuhaan tahtiin, että taidan suosiolla piilottaa to do -listani vaatekaappini sisäoveen. Vaatekaapin ovessa lista on turvallisesti piilossa uteliailta katseilta, mutta itse törmään siihen kuitenkin useamman kerran päivässä. Eipähän pääse editointivelvollisuudet unohtumaan.

Siitä se lähtee. Ei taida yksi A4 riittää.
Mikähän siinä muuten on, etten vieläkään tykkää vastailla ihmisten kysymyksiin kirjoittamisestani? Monet kyllä tietävät, että kirjoitan, mutta vain läheisimmät tietävät, ettei kässäreistäni kannata udella tarkentavia tietoja. Jopa avokkini on oppinut hyväksymään, että minua saa kyllä yleisellä tasolla kannustaa kirjoittamaan ja onnitella sitten ensimmäisen version valmistumisesta, mutta siinä se raja sitten meneekin. Kässärin juonesta puhuminen ei vain tunnu hyvältä livenä. "Mistä sun kirja kertoo?" Ainakaan minä en osaa tiivistää kaikkea yhteen lauseeseen ilman, ettei kässäri kuulostaisi heti totaalisen typerältä ja lapselliselta.


Vai onko tämä vain sitä, etten ole vieläkään täysin sujut genreni kanssa? Muistan pitkään nolostelleeni sitä, että kirjoitin nuorille, ikään kuin nuortenkirjallisuus olisi ollut jotenkin huonompaa kirjallisuutta kuin aikuisille suunnattu kaunokirjallisuus. Ajan kuluessa tulin kuitenkin sujuksi asian kanssa. Harrastajaporukassa vastaan jo oikein tyytyväisenä, että kirjoitan yleensä spefiä nuorille aikuisille. Harrastaporukan ulkopuolella tilanne onkin sitten jo ihan toinen. Mistähän lie johtuu.

Hyvää pääsiäistä!

Hei vaan ja hyvää pääsiäistä kaikille! Tässä on ollut blogin ja kässäreiden kanssa hiljaiseloa nyt jonkun aikaa, kiitos kandini loppukirin. Oli pakko panostaa kouluun ja unohtaa hetkeksi kaikki muu. En muista olleeni vuosiin näin ahkera ja tehokas kuin viimeisen kahden viikon sisään olen ollut. Tänään sain kuitenkin viimein kandin palautettua ensi viikon seminaarikertaa varten. Voin siis lopultakin nauttia ansaitusta pääsiäislomasta. Aika paljon kyllä jännittää se, mitähän opponentti keksii ensi viikolla tutkielmastani sanoa, mutta yleensä ottaen olen aika tyytyväinen kandini lopputulokseen ja seison vakaasti tutkielmani takana. Sitä on ollut hyvin mielenkiintoista kirjoittaa, ja ellei tuleva seminaaripäivä jännittäisi niin kovasti, voisin sanoa melkein nauttineeni kandin työstämisestä.
Nyt tuntuu kieltämättä aika oudolta. Aivan kuin suuri kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Voinko nyt siis ihan oikeasti palata takaisin kässäreideni pariin? Voin luvan kanssa jatkaa editointia siihen mihin viimeksi jäin? Oikeasti? Ei enää suuria koulurupeamia? Voi hyvä luoja.
Ensitöikseni aion vetää Kuuran esiin ja alan suomalaistaa sen henkilöhahmojen nimiä. Tämä on editoimisen kenties mukavimpia ja helpoimpia vaiheita. Toki uudet nimet vaativat vielä jonkun verran totuttelua. Pidän kyllä kovasti jokaisesta uudesta nimestä, mutta entiset nimet ovat juurtuneet syvään. Kun olen yli puoli vuotta elänyt Konanin ja Mellon kanssa, tuntuu yhtäkkiä todella oudolta kutsua tyttöjä joillain toisilla nimillä. Heidän persoonansa ovat kaivautuneet syvälle vanhojen nimien sisään. Mutta kaipa tähän vielä tottuu.

Juuri nyt minulla ei ole paljoa sanottavaa itse proosan kirjoittamisesta tai editoimisesta, koska en ole työstänyt kässäreitäni melkein kuukauteen. Valitettavasti. Haluan vain sanoa, että kevät on tuonut minulle hyvin mahtipontisen ja kärsimättömän mielen mitä ideointiin tulee. Arkki, jonka ydintarina sisältyy kolmeen romaanin osaan, on saanut mielessäni jo kaksi uutta jatko-osaa. Tiedän jo nyt, ettei Arkki tule koskaan leviämään kolmesta osastaan pidemmälle, mutta ideointi on vain niin ihanaa, etten ole raaskinut kieltää jatko-osien suunnittelua itseltäni. Myös Kuura on saanut mielessäni jatko-osan. Minua ei totisesti ole luotu editointikierroksia varten. Pitäisi päästä eteenpäin.

Maailman ihanin olento tuli käymään

Nukkuva rakas <3
En tiedä rakastanko mitään muuta tässä maailmassa niin paljon, kun tuota eläintä, joka tällä hetkellä kuorsaa olohuoneeni sohvannurkassa. Haluaisin hyökätä sen kimppuun, suukotella sen unista karvanaamaa ja kehua vain kokoajan miten hieno poika se on.
Sain siis Elmon hoitoon täksi viikoksi. Kyseessä on 14-vuotias vehnäterrierivanhukseni, jonka kanssa harrastin ja kilpailin hyvinkin paljon nuorempana. Opintojeni alkaessa Elmo jäi Hollolaan vanhempieni luo, koska siellä se saa nauttia raittiista taajamaelämästä. Aina silloin tällöin Elmo kuitenkin tulee hoitoon tänne Espooseen. Noina aikoina olen pakahtua onnesta. Koiran tultua taloon tuntuu heti siltä kuin jokin tyhjiö kodissamme olisi täytetty.
Ajankohta koiranhoidolle on tällä hetkellä myös mitä otollisin. Saan ajatukseni pois hetkeksi stressaavista aiheista, kuten koulusta ja töistä. Kandi on edistynyt loistavasti, mutta se on vielä viimeistelemättä ja jostain syystä olen tutkielmaani edelleenkin kovin tyytymätön. Orastava väsymys on alkanut hiipiä pintaan, minkä vuoksi Elmon läsnäolo ja heiluva häntä piristävät autuaalla tavalla. Tulee hieman lohdullisempi olo, kun tuo vanha koira on täällä.

Mitä taas käsikirjoituksiin tulee, Kuura ja Arkki ovat molemmat olleet koskemattomina nyt useamman viikon ajan. Tuntuu oudolta, kun en ole kirjoittanut mitään uutta pitkiin aikoihin. Vain kandi, kandi, kandi pfff... Haluaisin paneutua takaisin Kuuraan. Lukijapalautteissa on noussut esiin monta asiaa, joiden kimppuun haluaisin jo päästä. Välillä tuleva työmäärä ahdistaa, välillä innostaa. Tavoitteeni olisi saada Kuura täysin valmiiksi kesäkuuhun mennessä. Saa nähdä onnistunko pysymään aikataulussa. En millään haluaisi könytä Kuuran kanssa enää kesälomalla, koska haluaisin osallistua Otavan nuortenkirjakisaan ja tarvitsisin uuden kässärin työstämiseen vähintäänkin sen pari kuukautta aikaa.
Kuurassa on kuitenkin vielä tekemistä, enkä aio siirtyä uusiin projekteihin ennen tämän valmistumista. Tällä hetkellä Kuuran suurimmat editointiurakat tulevat liittymään käsikirjoituksen alkuasetelmaan sekä miljööseen. Olen päättänyt vaihtaa Kuuran miljöön kokonaan Suomen maaperälle, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien henkilöhahmojen nimet muuttuvat. Olen tylsien koululuentojen aikana surffaillut netissä babynames-sivuilla ja etsinyt erikoisia (muttei liian erikoisia) suomalaisia nimiä. Minua miellyttävät vanhat, söpöt nimet kuten Reetu, Niilo, Matleena ja Kerttu.

Toki Kuuran tiukka aikataulu ja Otavan nuortenromaanikilpailu aiheuttaisivat sen, että pääsisin editoimaan Arkkia vasta ensi syksynä. Kamala ajatus, mutta niin tässä tulee väkisinkin käymään.