Prologi ja epilogi

Olen aikamoinen kikkailija mitä kirjoittamiseen tulee. Haluaisin muotoilla käsikirjoituksesta aina mahdollisimman paljon valmista kirjaa muistuttavan tiedoston. Toisinaan käytän paljon aikaa ja vaivaa asioihin, joilla ei varhaisen käsikirjoituksen kannalta pitäisi olla suurta merkitystä. Näitä ovat muun muassa tekstin ulkoasun suunnitteleminen, mahdollisten kässärin sisältöä kuvaavien laulun sanojen ym. lainaaminen ennen kässärin ensimmäisen luvun alkua.
Pitkään suosin myös prologien ja epilogien käyttämistä. 
Minulle ne toimivat ikään kuin "johdantona" tai cliffhangerinä. Prologin halusin pitää selvästi irrallisena varsinaisesta tarinan alusta. Joko vaihdoin kertojaa päähenkilöstä tai annoin lukijalle välähdyksen siitä, mitä tuleman pitää. 
Tulin siihen tulokseen, että juuri tällaista apukeinoa aion käyttää myös Kuuran tapauksessa. Luon alkuun lyhyehkön, n. sivun mittaisen prologin, jossa vihjailen käsikirjoituksen tulevasta kauhusävystä. Väläytän lyhyesti tarinan synkkää puolta, ennen kuin johdatan lukijan ensimmäisen luvun rauhalliseen esittelyyn. Kuuran alkuperäinen action-avausluku on siis mennyt vaihtoon.

Uskon prologin toimivan kertomuksessa, mikäli se ajaa omaa tarkoitustaan käsikirjoituksessa. Turhia prologeja en ymmärrä: sellaisia, jotka aivan yhtä hyvin voisi lukea ensimmäisiksi luvuiksi. Esim. kertoja pysyy samana, aikarakenne pysyy tarinaan nähden kronologisena, tunnelma etenee tasaisesti, mitään kovin merkittävää ei tapahdu. Näihinkin tapauksiin olen nimittäin törmännyt. 
Wikipedia määrittelee prologin näin: "Prologi tarkoittaa kirjan, elokuvan, näytelmän tai muun sellaisen esinäytöstä, jossa kerrotaan varsinaisen tarinan tapahtumia edeltävästä ajasta. Siinä voidaan kuvata vaikkapa miten päähenkilöt joutuivat mukaan tarinaan. Prologi voi kertoa myös henkilöiden suhteista ja osia juonesta, mutta kuitenkin harvemmin itse tarinaa. Tarinan kannalta prologi on merkittävämpi kuin epilogi." 
Mielestäni tämä tiivistelmä kattaa melko hyvin sen, millaisen alun voi lukea prologiksi. Juuri nyt uskon, että Kuuran tuleva prologi kattaa prologin vaatimukset. Kuuran tapauksessa tarina tulisi myös hyötymään prologista. 

Olen kohtalaisen innostunut uudesta ideastani. Ehkä tämä toimii uutena ponnahduslautana luovalle kirjoittamiselleni. Kuuran prologia en ole vielä kirjoittanut, mutta yritän päästä alkuun vielä tämän vuorokauden puolella. 

Entäpä sitten epilogit? Näitä en ole harrastanut enää pitkään aikaan. Joskus kirjoitusharrastukseni alkuajoilla halusin kässäriin mukaan kuitenkin aina myös epilogin, joka vihjaili jatko-osasta. Pidin sitä jostain syystä todella siistinä. 
Nykyisin tällaisen keinon käyttäminen muistuttaa aika pitkälti Hollywoodia, joten olen pyrkinyt jättämään epilogit syrjään ja kirjoittamaan cliffhangerit suoraan viimeiseen lukuun, mikäli näen sellaiseen tarvetta.
Epilogiksi voi toki laskea myös sellaiset "40 vuotta myöhemmin" kohtaukset, mutta nekin jättäisin suosiolla pois tarinasta, ellei näillä "40 vuotta myöhemmin" -tapahtumilla ole jotain olennaista roolia tarinan rakentumisessa. Itse suosin kuitenkin kaikista mieluiten hieman avoimia loppuja. 

Mitä mieltä te muut olette?

6 kommenttia

  1. Harrastan prologeja, pidän varsinkin siitä, että lukija saa tietää jotain, mitä henkilöt eivät tarinan alussa vielä tiedä. Mutta osaan mielestäni jättää prologin myös pois, jos sillä ei ole mitään oikeaa tarkoitusta - väkisin en ala sellaista vääntämään. (Vaikka näköjään niitä luontevasti tulee, olen kai vain tuollaisista twisteistä pitävä ihminen, kuten sanoinkin jo.)

    Epilogit taas ovat minulla äärimmäisen harvinaisia. Tähän projektiini sellainen on luultavasti tulossa, koska siihen sisältyy loppukäänne, joka on tavallaan irrallinen ja jää lukijan pääteltäväksi, tarkoittikohan se sitä mitä voisi luulla aluksi. Tosin en ole vielä varma, nimitänkö näitä osia prologiksi ja epilogiksi, luultavasti en - taidan vain jättää otsikoinnin niistä kokonaan pois.

    Olen huomannut, että itse ainakin suhtaudun fantasia-genren ulkopuolella prologeihin ja epilogeihin aika skeptisesti. En tiedä, johtuuko se siitä sisäänrakennetusta normista, että ne ovat yleisiä nimenomaan spefin puolella. Mutta itseäni toistaakseni, kannatan varsinkin prologia/alkusysäystä/miksikähaluaakaannimittää, jos sillä on oikeasti väliä, eikä ole vain tarinasta erikseen muodin oikusta irrotettu osa, joka voisi ihan hyvin olla leipätekstissä - kuten sanoitkin. Samoilla linjoilla siis mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon minä unohdin mainita: "-- lukija saa tietää jotain, mitä henkilöt eivät tarinan alussa vielä tiedä." Aivan, näin tulen tekemään myös Kuurassa. Vaikka prologin kohtaus ei sinänsä vaikuta juonen kulkuun, se näyttää lukijalle heti, minkä tyylisestä tarinasta tässä on kysymys. Lukija osaa heti päättää jatkaatko tarinan lukemista vai ei. Myös kustantajalle paljastuu heti ensimmäisen sivun jälkeen mihin suuntaan kässäri tulee etenemään, ja sopiiko kässäri heidän kustannusohjelmaansa. Tämä on hyvä, koska tunnetusti kustantajilla on kiire.
      Tulen kokoajan vakuuttuneemmaksi prologin käyttämisestä!

      Fantasia-genressä prologia ja epilogia tosiaan käytetään aika paljon. Ya:ssa myös. Toisinaan näkee, että kyseessä on selvä muoti-ilmiö. Aivan kuten itse sanoitkin. ;)

      Poista
  2. Minäkin käytän paljon aikaa "turhaan" hienosäätöön, tekstin asetteluun, lukujen alkujen yhtenäiseen ilmeeseen (siis kuinka iso fontti, montako tyhjää riviä ennen ja jälkeen, onko luvun numero sisennetty vai ei...).

    En harrasta biisilainauksia tms., vaikka toisinaan osueessaan ne voivat olla loistavia. Prologista ja epilogista en tykkää sanoina, eli jos käytän niitä, jätän otsikot pois.

    Realistisissa kässäreissäni ei ole pro-/epilogeja, mutta scifikässäreihin olen sellaiset vääntänyt (toisen painostuksesta, koska lukijat olivat alkuun pihalla, missä maailmassa liikuttiin ja miten sinne päädyttiin). Yritän pitää ne kuitenkin mahdollisimman lyhyinä, max 1 sivu, KYKLissä typistin prologin seitsemään riviin.

    Liian pitkät prologit, jotka (etenkin spefissä) jaarittelevat maailman synnystä ja ties mistä, ovat usein kuivia ja tapahtumaköyhiä, joten niitä ei jaksa lukea. Toisaalta hyvä prologi on esim. Alastair Reynoldsin Kuilukaupungin prologi on loistava, se kertoo yhden aurinkokunnan lähihistorian ja tuhon varsin kiinnostavasti, ja tieto tulee päähenkilönkin eteen myöhemmin kirjassa samassa "matkaopasmuodossa". Toisaalta Reynoldsin Aurinkojen huoneen prologi on minusta typerä, jätin kirjan kolmasti kesken kyllästyessäni prologin puolivälissä (voisin analysoida tätä pitkäänkin, mutta ehkä teen sen jossain muualla ja joskus muulloin ;) ).

    Epilogit ovat usein turhia, minusta loppu on loppu ja sillä hyvä. Mutta toki tämä on tapauskohtaista. Itse asiassa kirjoitin KYKLiin epilogin, mutta sekin on varsin lyhyt. :D

    Tuo sinun prologisuunnitelmasi kuulostaa mielenkiintoiselta, ja uskon, että tuollaisessa tunnelmaan johdatuksessa se toimii oikein hyvin. Ja kauhussa muutenkin. Tykkään myös Kuurasta työnimenä (vai lopullisena?).

    Ai niin, ja nuo 40 vuotta myöhemmin -epilogit ovat kamalia, ei niitä! En halua kuvitella henkilöitä vanhoina ja tietää heidän lapsistaan tai kenen kanssa he päätyivät yhteen tai mitä tahansa muuta. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lila! :)
      En ole kauheasti lukenut scifiä, mutta uskoisin prologien sopivan juuri tuon tyyppisiin kässäreihin. Maailman kuvaus on kuitenkin haastava tapa aloittaa pitkä kässäri, kuten mainitsitkin. Ei riitä, että kirjoittaja itse pitää kaikkea tekemäänsä taustatutkimusta äärimmäisen mielenkiintoisena, vaan fatkat on osattava sekoittaa kässäriin ovelasti ja mielenkiintoisella tavalla.
      Senkin vuoksi mielestäni on ihan fiksua pitää prologi lyhyenä. Liiallisen informaation pumppaaminen lukijaan heti ensimmäisten sivujen aikana voi olla virheliike.
      Tämä on tottakai mielipidekysymys. Toiset pitävät tiukoista ja tarkoista faktatiedoista, joista on päästävä tarkasti jyvälle ennen varsinaisen tarinan alkamista.
      Itse kuitenkin suosin hiljattaista tiedon jakelua. Mainittakoon hyvänä esimerkkinä Harry Potterit (taas). Velhomaailma pursuaa tietoa, mutta Rowling on osannut jakaa tiedon tasaisesti tarinan varsille.

      Kiva muuten, että tykkäsit Kuuran nimestä. :) Kyseessä on tosiaan nuorille aikuisille suunnattu kertomus, jonka vaarna kässärin luettuaan taisi ensimmäisenä luokitella kauhukertomukseksi, jossa on romanttisia elementtejä. Ei toisinpäin. Pidin määritelmästä kovasti, koska missään nimessä en kirjoita pelkästään romansseja, vaan taustalla on aina oltava jotain muuta.
      Kuura on kässärini alkuperäinen työnimi. Tarinan kirjoitettua huomasin nimen kuitenkin yllättävän kuvaavaksi, joten päätin pitää sen. Tottakai nimi muuttuisi vielä siinä tapauksessa, jos kustantaja tästä kiinnostuisi ja ehdottaisi nimen vaihtoa. En ole niin ehdoton nimestä, kunhan se ei muutu miksikään "houkutus, typistys, puristus" -tyyliseksi massanimeksi.

      Poista
  3. Minäkin tykkään valita fontit ja laittaa marginaalit ym. kuntoon ennen kirjoittamista, mutta koska kustantamot haluavat tekstit tietyssä muodossa, niin pyrin laittamaan tekstin sellaiseen muotoon valmiiksi. Joskus kyllä teen tekstistä eri fontilla pdf-tiedostoja, koska sitten teksti näyttää "uudelta" ja sitä voi olla helpompi tarkastella ja löytää virheitä jne.

    En itse ole hirveästi harrastanut prologeja. No yhdessä spefiprojektissani sellainen on, niihin ne tuntuvat sopivan realistisia tekstejä paremmin. Mutta minua alkaa nukuttaa, jos kirjassa on liian pitkä prologi: silloin mietin vain, milloin päästään itse tarinan alkuun. Mutta koukuttava, lyhyt prologi voi kyllä ajaa asiansa. :) Joskus häiritsee, jos prologi lupaa paljon, mutta itse tarina ei sitten lunastakaan lupausta.

    Tuommoisista "40 vuotta myöhemmin" jutuista en yleensä pidä. Matkijanärhen epilogista kyllä tykkäsin, Harry Potterin epilogista en (se onkin mielestäni ainoita epäonnistuneita juttuja kirjasarjassa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten tuo, että tekstin ulkoasua muuttamalla virheet bongaa helpommin. Jotenkin silmä turtuu tuttuun ja turvalliseen fonttiin. Sama pätee, jos tekstin tulostaa paperille. Silloinkin muuttunut perspektiivi auttaa huomaamaan tekstin puutteet ja virheet.

      Prologi tosiaan voi lupailla joskus liikoja. Muistan Twilightin ensimmäisessä osassa ihmetelleeni prologia, kun näytti siltä, että se johti harhaan. Toki lukija ymmärtää jälkeenpäin, ettei prologissa puhuttu "tappaja" (en ole varma kutsuttiinko sitä kirjassa tappajaksi) ole Edward, mutta jollain tapaa prologi antoi lukijan ymmärtää niin ensilukemalla. Sekään ei minusta ole oikein.

      Matkijanärhen lopetus oli tosiaan minulle vähän siinä ja siinä... En ole vieläkään täysin varma pidänkö siitä. Toisaalta pidän sen realistisuudesta ja kolkkoudesta - se sopii omaan makuuni - mutta toisaalta se jätti minut tyhjäksi. Epilogia ajatellen Matkijanärhen lopetus oli kuitenkin hyvä. Tarina ei olisi toiminut yhtä hyvin ilman epilogiaan. Lukijan oli saatava nähdä kuinka elämä Panemissa asettui. Se, tyydyttikö lopputulos lukijaa vai ei, onkin sitten puhtaasti vain makuasia.

      Poista