Kun tarina ei pysy kirjan sivuilla

Kandia kirjoittaessani minua huomautettiin ensimmäistä kertaa hassusta asiasta. Sanottiin, että annoin tutkielmassani käsiteltävistä romaaneista liian "realistisen" vaikutelman, ja että käsittelin romaaneissa tapahtuvia ilmiöitä ikään kuin ne olisivat osa todellisuutta. Minua muistutettiin siitä, että romaanien tarinat ovat aina fiktiota. Kirjallisuus on aina kirjallisuutta. Ilmeisesti tulkitsin liian faktuaaliseen sävyyn käsittelemiäni kirjoja.
Samaan asiaan törmäsin uudelleen tehdessäni ensimmäistä kirja-arvostelua lehteen. Haastattelussa kysyin millä tapaa "Komppania K":n tapahtumat on yhdistettävissä kirjailija Willian Marchin elämään. Haastateltavani totesi, että toki jonkinnäköinen yhteys on, mutta romaanin tarinan kannalta se ei ole olennaista. Kertomus on joka tapauksessa sepitteellinen.
Näyttää siis siltä, että elän mielikuvissani tarinoita turhankin elävästi. Etsin tarinan ja todellisuuden yhtäläisyyksiä niin automaattisesti, etten edes itse huomaa sitä.
Onko tämä paha asia?
Toisinaan minun on vaikea ymmärtää, miksi tähän asiaan kiinnitetään edes niin paljon huomiota. Onko väliä liittääkö lukija sepitteellisen tarinan todellisuuteen vai ei, mikäli hän saa hänet ajattelemaan?

Hieman samaan asiaan liittyen pohdin tässä taannoin kirjoittajan ja tarinan suhdetta. Kuinka selvästi kirjoittajan persoona saa kuultaa tekstin läpi? Entäpä pidättekö hyvänä vai huonona asiana, jos tiedätte kirjailijasta paljon jo ennen romaanin lukemista? Tiedätte hänen elämänhistoriansa ja osaatte poimia tarinoista kohtaukset, jotka tiedätte kummunneen kirjailijan omista kokemuksista. Häiritseekö se?
Minulla on tästä esimerkki:
Eräs ystäväni luki Kuuraa keväällä ja totesi jo muutaman sivun jälkeen, että päähenkilöni kuulostaa aivan minulta. Tiedän hänen tunnistavan myös joitain Kuuran tapahtumia, jotka ovat sattuneet omassa elämässäni. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä enemmän se alkoi häiritä minua.

Tätä asiaa voisi viedä vieläkin eteenpäin.
Mietin nimittäin myös sitä, millä tapaa kirjailija omistaa tarinansa sen julkaisemisen jälkeen. Onko kirjailijalla esimerkiksi oikeutta ilmoittaa kirjasarjan jälkeen henkilöhahmojensa taustoista tai tulevaisuudesta, mikäli sellaista tietoa ei ole tarjottu romaanien sivuilla?
Viittaan tällä esimerkillä Rowlingin Harry Pottereihin. Rowlinghan on julkaissut hirveän määrän kaikkea lisäinfoa henkilöhahmoistaan kirjojen julkaisemisen jälkeen. Onko tämä ok?
Henkilökohtaisesti en ole tällaisen toiminnan kannattaja. Mielestäni lukijalle tulee tarjota informaatiot kirjan sivuilla, tai sitten niitä ei tarjota ollenkaan. Mainitsemattomat asiat jätetään lukijan mielikuvituksen varaan.
Romaani ei ole enää vain kirjailijan siinä vaiheessa, kun se julkaistaan. Se kuuluu ennenkaikkea lukijoille.


P.S. Luin vihdoin ja viimein Beth Revisin "Actross the Universe - Matka alkaa" -romaanin. Voi, pidin siitä todella paljon! Ei yhtään liian imelä, vaan kiinnostava ja realistinen. Tilasin "Miljoona aurinkoa" -jatko-osan heti tänään Suomalaisesta kirjakaupasta. Saan sen lukuun varmaan ensi viikolla.

4 kommenttia

  1. Jos minun kirjani julkaistaisiin, kokisin luultavasti kiusalliseksi, jos siinä alettaisiin kovin hanakasti näkemään yhteyksiä minun elämääni. Ensinnäkin siksi, että olen kirjoittanut sen fiktioksi ja on rasittavaa, jos aletaan uskoa että kaikki, mitä on kirjoittanut, perustuu omaan elämään, koska näin ei ole. Se myös veisi turhaan huomiota itse tarinan sisällöltä, joka on kuitenkin minun elämästäni erillinen kokonaisuus. Toisaalta siksi, että totta kai kaikessa kirjoittamassani näkyy jotain yhteyksiä minuun ja elämääni, koska ammennan materiaalia siitä mitä tiedän - mutta se taas ei kuulu kenellekään, koska en ole kirjoittanut muistelmia vaan romaanin. Totta kai M:n kanssa riski on suhteellisen pieni. "Joo, silloin kun itse elin 1800-luvulla, minullekin kävi juuri näin."

    Onneksi aika harvoilla kirjailijoilla taitaa olla mahdollisuutta tarjota hahmoistaan niin paljon tarinan ulkopuolista tietoa kuin Rowlingilla. Kyllä minä toivon että hän olisi vaikka Dumbledoren homouden kehdannut kirjoittaa itse kirjaan eikä vain olisi kertonut sitä myöhemmin haastattelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. :) Erityisen paljon nolottaisi, jos oma lähipiiri luulisi, että kirjoitan heistä. Olisi täysin eri asia, jos olisin kirjoittanut kissan kokoisin kirjaimin romaanin alkuun, että "tämä perustuu kirjailijan omaan elämään!". Eihän sitä muuten ikinä uskaltaisi kirjoittaa huonoa äiti- tai isähahmoa henkilölleen, tai tehdä mitään muutakaan, koska onnistuisi aina kuitenkin loukkaamaan jotakuta.
      Toisaalta tulkintoja on kovin hankalaa estääkään. Lukija lukee miten lukee.

      Olen aina hieman ihmetellyt miksi Rowling katsoi tarpeelliseksi alleviivata Dumbledoren homoutta sillä tavoin erikseen. Minusta on hienoa, että Potterien niinkin suuri henkilöhahmo edustaa vähemmistöä, mutta olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että olisin mieluummin lukenut asiasta kirjassa. Nyt koko tieto tuntui jotenkin päälleliimatulta.
      Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Dumbledoren taustoista sillä tavoin enemmän. Velhomaailmastakin olisi selvinnyt uusia puolia, koska (mikäli oikein muistan) Pottereissa ei taida olla yhtäkään sateenkaariperhettä tai toista homoa. Miten velhomaailma suhtautuu homoseksuaaleihin? En nyt sano, että Dumbledoren homoudesta olisi tarvinnut sivutolkulla kirjoittaa, mutta pienikin mainita esim. aiemmasta rakastajasta olisi saanut ihmeitä aikaan. Pelkkä miehen nimikin olisi riittänyt.

      Poista
  2. Esikoisromaanini kanssa oli ongelma, että moni halusi nähdä sen omaelämäkerrallisena, vaikka se ei sitä ole. Eräässä hylyssäkin sanottiin sen olevan liian omaelämäkerrallinen. Kaverini luki romaanin sen ilmestyttyä ja oli mm. päätellyt, että Puistolaan sijoittuvat tapahtumat liittyvät jotenkin yhteiseen kaveriimme, joka asui Puistolassa... Voi ei. Eipä kovin montaa Helsingin kaupunginosaa enää jäisi, jos pitäisi välttää niistä kirjoittamista, joihin on oikeassa elämässä ollut yhteyksiä.

    Sinänsä ilmiötä ei toki voi välttää, mutta kyllä lukijat voisivat vähän skarpata.

    Hassua kyllä, minulle on käynyt myös tavallaan päinvastaisesti. Eräs kustannustoimittaja pohti, että hänestä uuden kässärini päähenkilö, joka on transnainen, kuulostaa joissain kohdissa liikaa mieheltä. Kun pyysin häntä luettelemaan näitä kohtia, kaikki kohdat olivat sellaisia, joissa päähenkilö käytti ilmauksia, joita minä, cisnainen, käytän itse. En koe olevani kovin miesmäinen, vaikka tiettyä rempseyttä minussa onkin.

    Kyllä minusta kirjailijalla on oikeus kertoa hahmoista lisätietoa. Eri asia, kannattaako se. Jos kirjoittaa avoimen lopun ja myöhemmin kertoo, että kyllä se nyt siinä kuoli, niin olipa taas hieno avoin loppu. Joskus olen harkinnut, että tietyistä hahmoistani kirjoittaisin myöhemmin nettiin fanfic-tyylisen novellin, mutta se paljastaisi minusta liikaa siitä, mitä lopun jälkeen on tapahtunut. Mieluummin kirjoittaisin rinnakkaistarinan (esim. eräästä nuortenkirjasta on julkaistu novelliversio, joka on toisen hahmon näkökulmasta), mutta omiin romaaneihini se ei oikein sopisi.

    -Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maija!
      Pahoittelen, että vastaukseni kirjoittaminen on kestänyt näin kauan. Tämän kesän yhteydessä blogini ylläpitäminen tapahtuu aina tällätavoin sykäyksissä.

      Mielenkiintoista lukea esikoisromaanisi tapauksesta. Varmasti lähipiiri tarttuu kaikkeen mahdolliseen tarinassa. Minäkin suunnittelin kirjoittavani Kuuran tapahtumat ensin Raisioon, mutta hetken mietittyäni päätin lopulta pitää paikkakunnan fiktiivisenä Suomen merenrantakaupunkina. Kirjoitan spefiä, joten tämä ratkaisu oli mahdollinen. Sinun tarinassasi kyseistä vaihtoehtoa tuskin oli (?).

      Olen muuten itsekin saanut lukijoiltani joskus palautetta, että dialogini on ronskia. Tätä ei sanottu minulle negatiivisena asiana, vaan ennemminkin toteavaan sävyyn. Kuulemma välillä käyttämäni dialogi saa lukijan posket punehtumaan. Sinänsä hauskaa, koska pyrin ya-tarinassani käyttämään kieltä, jota itse käyttäisin, tai jota tuttavani käyttäisivät. Ja samat sanat: minäkään en koe olevani kovin miesmäinen, vaikka raisua huumoria suosinkin.

      Jäin vielä miettimään sitä, missä määrin kirjailija voisi antaa lisätietoa tarinastaan jälkeenpäin. Mielestäni novellit ovat ok, samoin spin offit. Mutta kuten sanoit, ei ole kovin kannattavaa alkaa purkamaan avoimeksi kirjoitettua loppua.
      Olen edelleen sitä mieltä, ettei kirjailijan tarvitsisi antaa mitään ylimääräistä tietoa romaanien julkaisemisen jälkeen. Mikäli niin kuitenkin tekee, olisi parempi antaa tietoja henkilöhahmojen menneisyydestä kuin tulevaisuudesta. Esimerkiksi jos lukijat välttämättä haluavat tietää enemmän sivuhahmon taustoista, kirjailija voisi kenties jotain siitä mainita. Tämäkin vain sillä olettamuksella, ettei annettava tieto ole olennaisesti sidoksissa tarinan kulkuun.
      Ymmärrän toki, että kirjailijalla voi olla polttavaa tarvetta kertoa kaikki mahdolliset lisätiedot tarinastaan kiinnostuneille lukijoille. Niistä voisi sitten keskustella.
      Haluaisin varmasti itsekin tehdä niin, mikäli joskus julkaisisin romaanin, ja joku lukijani olisi halukas tietämään tarinastani enemmän.
      Toistaiseksi periaatteeni kuitenkin on, että infot pistetään suoraan tarinaan tai sitten ei ollenkaan.

      Poista