Uutta intoa kirjailijahaastattelusta

Kesätyöni lehden toimituksessa alkaa lähestyä loppuaan. Vielä kolme viikkoa töitä, ja sitten palaan takaisin Espooseen. Minulle tämä tarkoittaa myös käytännössä sitä, että kässärini editoiminen voi viimein jatkua.
Jonkin aikaa yritin tasapainotella töiden ja kotikirjoittelun välillä, mutta sitten annoin periksi. Minulle tärkeitä on, että kirjoittaminen pysyy nautinnollisena - en usko, että jatkuva pakottaminen voisi auttaa kirjoitusharrastuksessa pidemmän päälle.
Siispä olen sallinnut itselleni levon töiden jälkeen.

Sain viime viikolla toisen uutuuskirjahaasteeni. Tällä kertaa haltuuni annettiin Mila Teräksen "Harmaat enkelit", joka on samalla kirjailijan debyytti aikuistenkirjailijana. Aikaisemmin Teräs on julkaissut lasten- ja nuortenkirjallisuutta.
Ihailin romaanissa käytettyä kaunista kieltä. Lienenkö tullut vanhaksi, sillä viime aikoina olen huomannut nauttivani yhä enemmän ja enemmän lyyrisistä romaaneista. Ennen moiset "loruilut" uuvuttivat minua, ja keskityin vain juoneen ja tapahtumiin.
Teräksen käyttämää kieltä halusin kuitenkin imeä itseeni ja yritin ottaa siitä opikseni. Voisinkohan minäkin oppia persoonallistamaan käyttämääni kieltä? Juuri nyt kirjoitan mielestäni ihan hyvin, mutta samalla tylsän värittömästi.
Haastattelussa Teräs korosti kielen tärkeyttä romaaneissaan. Myös hänen nuortenromaaninsa tunnetaan taitavasta kielenkäytöstä ja tarinoiden oivaltavista rakenteista, mikä kiinnosti erityisesti allekirjoittanutta. Minähän kirjoitan nuorille aikuisille.
Keskustelin aiheesta hieman Teräksen kanssa, ja päätin tästedes haastaa itseäni. En sano, että lähtisin mitenkään radikaalisti muuttamaan esimerkiksi Kuuran kieltä, mutta jotain muutoksia tulen tekemään. Minulla on pari kohtausta jo mielessäni, joiden kerronnan rytmitystä tulen muuttamaan.
Askel askeleelta kohti kehitystä.

Olisin voinut kirjoittaa Teräksen haastattelusta vaikka kokonaisen sivun.
Kuuran editoiminen tulee olemaan niin ikään syksyn suurin haaste, sillä Arkki on jälleen vallannut mieleni. Yleensä aina kun niin tapahtuu, Kuura alkaa tuntua tylsältä ja toissijaiselta. En jaksaisi kyntää Kuuran pureskellussa maailmassa silloin, kun Arkin jatko-osat kehittyvät ja syvenevät mielessäni.
Mitä jos unohdan kaikki Arkkiin kuvittelemani dialogit ja kohtaukset sillä aikaa, kun keskityn Kuuraan?
Olen jo miettinyt vaihtoehtoa, että kirjoittaisin kaikkien suunnittelemieni kässäreiden ensimmäiset versiot alta pois (eli käytännössä Arkin 2. ja 3. osat). Tiedän, että flown tullessa saisin urakan valmiiksi sen ennen joulua. Sen jälkeen minulla olisi neljä kässärinraakiletta, joita voisin editoida vuorotellen. 
Kuulostaako tämä ihan hullulta? Vai olisiko syytä paneutua nyt vain kiltisti Kuuraan ja työntää se kustannuskierrokselleen, ennen kuin palaan Arkin maailmaan? 
Marraskuun NaNon aikana aion viimeistään hyökätä Arkin 2. osan kimppuun.

7 kommenttia

  1. Kuulostaa niin tutulta tuo kässärien keskellä painiskelu! Minulla on paha tapa jättää käsiksiä vaiheeseen uuden inspiksen iskiessä, editointijono on huolestuttavan pitkä. Toisaalta ideattomuuden hetkellä on helpompi editoida kuin nyhtää uutta tyhjästä. Ja välillä saan pidettyä itseni kurissa ja editoitua pitkään samaa käsistä (kuten KYKLin kanssa on ihanasti käynyt).

    En kyllä suosittele editoimista pätkissä ja vaihdellen käsistä fiiliksen mukaan, siitä ei tule mitään, ainakaan minä en saa silloin pidettyä kaikkia lankoja päässäni järjestyksessä ja yksityiskohdat ja yleiset linjat vaipuvat pimentoon.

    Ehkä voisit kirjoittaa ideoita muistiin lyhyesti, viimeistelemättömästi, auttaisiko se? Toki järkevin toimintatapa riippuu siitäkin, mitä aiot Kuuran kanssa. Aiotko tarjota sitä koelukijoille pian? Tai kustantajalle? Mites Arkit?

    En sano, että minun tapani toimia olisi erityisen hyvä, mutta itse tykkään pääasiassa kirjoittaa fiiliksen mukaan. Sitten viimeistelyvaiheessa pitää vähän enemmän ruoskia itseään. Mutta jos jokin loistoidea iskee mieleen kesken minkä tahansa (toisen kirjoittamisprojektin, editoinnin, unien, työpäivän), se pitää kyllä laittaa muistiin. Mikään ei ole kamalampaa kuin unohdetut asiat! (tai no on, mutta nekin ovat aika kamalia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä etten ole ainoa, joka painiskelee tämän ongelman kanssa. Vinkkisi tuntuvat järkeenkäyviltä, ja varmasti fiskuinta minun olisi toimia juuri noin.
      Keväällä editoin Kuuraa ja Arkin 1. osaa vuorotellen, ja tiettyyn pisteeseen asti homma toimi. Ainakin kielenhuoltomielessä korjauksia oli helppo tehdä, koska sain pidettyä tietyn etäisyyden molempiin käsikirjoituksiin.
      Syventyminen molempiin tarinoihin yhtäaikaa on sen sijaan mahdotonta, kuten sanoit. Siinä mielessä minun on pohdittava, mitä aihealuetta haluan editoinnilla edistää.

      Kuura on hyvässä vaiheessa: se on käynyt jo koelukijoilla, ja saadussa palautteessa ei kovin suuria korjausehdotuksia ollut. Lähinnä lisäilen/muutan muutamia kohtauksia ja suomalaistan miljöön. Siinäpä tuo. Ei kuulosta paljolta, mutta jostain syystä noidenkin korjauksien tekeminen on venähtänyt kesän aikana.
      Kuuran olisi jokatapauksessa tarkoitus lähteä kustannuskierrokselleen ennen marraskuun NaNoWriMo:n alkamista. Uskon, että hyvällä flowlla saan asian kuntoon viikossa tai parissa jahka saan kesätyöni päätökseen.

      Arkki sen sijaan seisoo suurempien muutosten edessä. Ykkösosan ensimmäinen versio on yhä täysin editoimatta. Tulen myös muuttamaan sen kerrontaratkaisuja siten, että muutan kerronnan kaikkitietäväksi. Näin Arkin ykkösosa tulee olemaan tasapainoisempi tulevien jatko-osien kanssa, sillä jatko-osissa tapahtumia kuvataan useamman henkilön näkökulmasta.
      Tiedän, että Arkki-trilogia tulee olemaan äärimmäisen työläs projekti, mutta se on myös kaikista mielenkiintoisin kertomukseni, joten jaksan nähdä sen eteen vaivaa.

      Täytynee varmaan vain kirjoittaa pohtimani kohtaukset ylös, ainakin niiden luurangot. Muuten ne unohtuvat väkisinkin. Jostain syystä en vain oikein pidä tästä toimintatavasta, vaan haluaisin kirjoittaa kaiken suoraan kässäriin... En oikein tiedä miksi.

      Poista
  2. Vähän olen skeptinen sen suhteen, että kirjoittaisit koko sarjan raakaversiot kerralla. Vaikka suunnitelmat tuntuisivat nyt selkeiltä, voi helposti käydä niin, että ensimmäinen Arkki muuttuu kirjoitus-ja editointivaiheissa niin paljon, että kahden muun raakaversiot käyvät melkein hyödyttömiksi.

    Se on mielestäni ihan OK, että pyörittelet Arkkia ja Kuuraa välillä. Tosin nyt jos Kuurasta on palautteen myötä hyvä editointisuunnitelma, ehkä se kannattaa tehdä alta pois. :)

    Nämä riippuvat kyllä hirveän paljon kirjoittajasta: minulla isot kokonaisuudet tuppaavat muuttumaan hirveästi kirjoittaessa ja editoidessa. Pelkästään inspiraatiota seuraamalla tulee usein vain paljon keskeneräistä. Viimeistely ja lopettaminen täytyy hoitaa vaan pois alta vaikka pelkällä sisulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti noihin jatko-osiin liittyen. Sehän vaara siinä tietysti on, että ykkösosa muuttuu ja vääntää samalla jatko-osia - ja kuten sanoit, pahimmillaan tekee kirjoitetut jatko-osat hyödyttömiksi.
      Olen kuitenkin päättänyt, että kirjoitan ainakin jonkinnäköiset raakaversiot Arkin jatko-osista, ennen kuin tarjoan ensimmäistä osaa eteenpäin. Tämän teen juuri sen vaarran vuoksi, että jos huomaan jatko-osia kirjoittaessani, että edellisen osien tapahtumia pitäisikin muuttaa, ongelma on vielä ratkaistavissa.
      Tuntuu, että saisin edes jonkinnäköisen mielenrauhan, jos ajatukseni jatko-osista olisivat paperilla.

      Olet kyllä oikeassa tuosta viimeistelystä ja lopettamisesta. Sisullahan tämäkin Kuuran editoiminen tulee toteutumaan, koska nautinnollista se ei tunnu enää olevan. Olen ikään kuin kyllästynyt henkilöhahmoihini.. :D
      Riskinä tietysti on se, että jos en hoida editoimista nyt, en tee sitä milloinkaan.
      Kukapa olisi uskonut, että kirjoittaminen vaatii näinkin paljon itsekuria? Ajatella, että hommaan itselleni näin paljon duunia _vapaaehtoisesti_ ja kaiken lisäksi jollain omituisella tavalla vieläpä rakastan siitä.

      Poista
    2. Kun itse suunnittelen M:lle itsenäisiä jatko-osia (tai siis ne suunnittelevat itse itseään, en mahda niille mitään :-P) niin olen myös ajatellut, että haluaisin kirjoittaa raakaversion ainakin ensimmäisestä suht pian, jotta jos käy niin onnellisesti että joku kustantaja haluaa M:n, asioita voi vielä muuttaa jos se on tarpeen jatko-osan vuoksi (ei mitään isoa, M:n päälinjat ovat olleet selvillä pitkään, mutta jotain pienempää joka vaikuttaa seuraavan osan tapahtumien mahdollisuuksiin). Käytännössä varmaan yritän päästä seuraavan kimppuun siinä vaiheessa, kun M lähtee kustantajakierrokselle, koska yleensähän kustantajan vastauksen saamiseen kuluu kuitenkin aikaa vaikka kuinka. Tosin haluaisin myös jossain vaiheessa kirjoittaa jotain ihan muuta...

      Kirjoittamisen vaatima itsekuri on tosiaan yksi jännistä havainnoista, kun kirjoittaa pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Tuntuu, että eräs ystäväni, joka itse kirjoittaa paljon lyhyttä fanfictionia, ei täysin ymmärrä, että vaikka tämä käsikirjoitusten jatkuva muokkaus ja suunnittelu vaatii työtä ja aikaa, nautin silti kirjoittamisesta nimenomaan näin, enkä tahtoisi ryhtyä kirjoittamaan lyhyitä pätkiä editoimatta. Tosin toivon hartaasti ettei M vaadi enää monta editointikierrosta, koska sitä on nyt tullut jauhettua aika pitkään...

      Poista
    3. Vaarnalla on kyllä hyviä pointteja. :) Ja Malnan kanssa olen samaa mieltä siitä, että jatko-osan raakaversio olisi hyvä olla kasassa ennen ykkösosan lukkoon lyöntiä, että sinne voi laittaa sopivat vihjeet tulevaan eikä tule mitään ihan puskista vasta kakkosessa.

      Minäkään en jaksaisi kirjoittaa pelkkää lyhyttä raakatekstiä (enkä kyllä pidempääkään), kyllä editointi on olleellinen osa hommaa, ja ehkä lopulta se kaikkein palkitsevin (ja työläin) osuus. On mahtava huomata, miten käsis kehittyy ja hioutuu. <3

      Poista
    4. Kiitos pohdinnoista! :)
      Minä en ole oikeastaan koskaan pitänyt lyhyiden tarinoiden kirjoittamisesta, ehkä osittain siitä syystä etten hallitse lajia. Ainoat novellini olen kirjoittanut Oriveden harjoitustöissä.
      Romaanimitta sopii minulle paljon paremmin. Ja kuten tässä olette todenneetkin useaan otteeseen, työlään projektin valmistuminen on todella palkitsevaa.
      Meillä kaikilla on omat työskentelytapamme, ja uskon että tietyllä tapaa etsin vielä sitä minulle sopivinta tapaa kirjoittaa romaanikäsikirjoitus. Juuri nyt näyttäisi nimittäin siltä, että lyhyt ja tehokas kirjoitusjakso sopisi minulle kaikista parhaiten, jotten ehdi kyllästyä.
      Näin kesätauon jälkeenkin kässäristä on vaikea saada otetta. Luin hetki sitten Kuuraa läpi sieltä täältä, ja teksti tuntui kauhean keskeneräiseltä. :/ Etäisyys on tehnyt minusta kriittisemmän, mikä toki voi olla hyväkin asia.

      Poista