Tulevan blokin ennakoiminen

Ennen kuin sanon mitään muuta, haluan ilmaista järkytykseni Robin Williamsin kohtalosta.
Oh Captain, My Captain.
Suuren elokuvatähden poismenosta on aina niin kovin kummallista kuulla. Robin Williams oli osa lapsuuttani ja nyt häntä ei enää ole. Olen hämmentynyt. Tuntuu kuin ihmisiä ja eläimiä olisi alkanut kuolla vasta viimeisimpien vuosien aikana. Kun olin nuorempi, kukaan ei koskaan kuollut.

Tämä viesti olisi pitänyt kenties laittaa ihan oman otsikkonsa alle. Tiedän, että on enemmän kuin tökeröä siirtyä puhumaan osanottokirjoituksen jälkeen Faunoidit-sarjasta, mutta teen sen kuitenkin. Synkkien asioiden jälkeen tarvitaan iloisia ajatuksia.
Ja iloista on siis se, että suosimani Faunoidit-sarjan päätösosa on viimein ilmestynyt kauppojen hyllyille. Harakanloukkua on mainostettu jo pitkään, mutta näin loppumetreillä ehdin unohtaa sen ilmestymispäivämäärän kokonaan. Siispä koin positiivisen yllätyksen, kun Annukka Salama ilmoitti eilen Facebook-sivullaan, että kirja on nyt saatavilla. Mahassa alkoi heti kuplia.

Kansi enteilee muuttunutta tunnelmaa.
Totta kai haluan lukea Harakanloukun mahdollisimman pian. Jotkut teistä varmasti tietävätkin, että fanitan suuresti Faunoidit-sarjaa. Toki sarjassa on omat puutteensa (missäpä ei olisi?), mutta kokonaisuus ratkaisee, ja minut tämä kirjasarja on onnistunut koukuttamaan täysin.
Toisaalta pelkään mitä tapahtuu, jos luen kirjan nyt. Alanko jälleen inhoamaan omia kässäreitäni, kuten edellisellä kerralla kävi? Kahden viikon päästä minun pitäisi olla täydessä editointivireessä (olen varannut kokonaisen viikon pelkälle tiukalle editoimiselle töiden loppumisen jälkeen), eikä silloin kirjoitusblokeille voi jättää sijaa.

Toki kahdessa viikossa pahin blokki ehtii varmasti mennä ohi, mutta en silti tiedä haluanko ottaa riskiä. Minulle on aika tyypillistä tehdä kärpäsestä härkänen. 
Vaihtoehtoisesti voisin jo nyt ryhtyä henkisesti valmistautumaan Kuuran editoimiseen ja keskittyä vain ja ainoastaan oman kässärini maailmaan muurien sisällä. Tunnelmaa kun ei saa tarinaan pakottamalla, vaan siihen on ensin uppouduttava. Huomasin päälleliimatun tunnelman kässärissäni vähän aikaa sitten, kun luin pitkästä aikaa Kuuran uutta alkua. Vaihtoon menee. Taas.
Aion yrittää uutta alkua vielä kerran, mutta jos sekään ei onnistu, en tiedä mitä teen. Varmaankin luovutan sen hemmetin alun suhteen kokonaan ja jätän sen sellaiseksi kuin se alunperin oli.
Olen selvästikin huono johdattelemaan lukijaa tekstin ytimeen, sillä painiskelen ensimmäisten lauseiden kanssa myös töissä. Lehtijutut ovat varmasti kehittäneet minua kirjoittajana tietyllä tapaa, mutta samalla toimittajan työ on alleviivannut heikkouksiani. Koen, että olen taitava lopettamaan, mutta huono aloittamaan.

Tietenkin tämän viestin tapauksessa taisi käydä juuri päinvastoin.

2 kommenttia

  1. Mitä jos käännät kirjan aiheuttaman angstin kunnianhimoksi? Että yrität vielä enemmän että voit olla tyytyväinen omaan tekstiisi?

    Ei sinulla kyllä ole murehdittavaa mitä tulee tekstin vaikuttavuuteeb. Näin yksi yö unta Kuurasta! Ja siitä on sentään monta kuukautta kun luin tekstin.

    Williams. Mitä siihen voisi sanoa. Ei edes se, että hän lähti, mutta miten hän lähti. Se on jotenkin niin riipivän surullista. Ja arvostan häntä jenkkinäyttelijöiden joukossa siksi, ettei hän pelannut ulkonäöllänja seksikkyydellä vaan karismalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toki voisi sitä kokeilla, mutta vaarana on sitten se, että alan matkimaan esim. Salaman dialogia, koska näen sen siinä vaiheessa ainoana oikeana tapana kirjoittaa.
      Tuon hullaantumisen oireet ovat aina niin oudot, että niitä on tässä vaiheessa vaikea ymmärtää. Ikään kuin sokeudun hetkeksi kaikelle muulle - erityisesti omalle tyylilleni.
      Melko hölmöä.

      Unta Kuurasta? Ai että, se on jo aika hyvin, koska en itsekään ole (muistaakseni) nähnyt unia kässäreistäni, vaikka pyöritän niitä päässäni kaiken aikaa. :)
      Toivottavasti kyseessä ei ollut painajainen...

      Robin Williams olisi toden totta ansainnut paremmat eläkepäivät. On ollut ihan kauheaa lukea lehdistä, miten kaikki mahdolliset luurangot on nyt revitty päivän valoon yleisön kauhisteltavaksi. Sain tarpeekseni viimeistään siinä vaiheessa, kun selasin Itasanomia ja törmäsin juttuun, jossa oli kuvailtu tarkasti Williamsin kuolintapa. Täysin tarpeetonta minusta.
      Toimittajat voisivat osoittaa hieman enemmän kunnioitusta.

      Poista