Romaanin nimeäminen

Olen kuluneen viikonlopun aikana tehnyt viimeisiä muokkauksia Kuuraan, ja lopun lähestyessä olen alkanut pohtia myös tarinan nimeä. "Kuura" on ollut kässärini työnimi alusta asti, mutta missään vaiheessa en ole kuvitellut, että otsikko olisi pysyvä. Mielestäni "kuura" on hyvin kaunis suomalainen sana, mutta en pistäisi pahakseni jos keksisin kässärini otsikoksi jotain kuvaavampaa ja mieleenpainuvampaa.

Kysynkin seuraavaa: millaiset romaanien, novellien tai elokuvien nimet ovat teidän mielestänne onnistuneita? Entä päinvastoin, miltä näyttää epäonnistunut tai heikko otsikko?

Toki ymmärrän, että tämä on mielipideasia, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan ihmisten ajatuksia aiheesta, koska niiden pohjalta voin ammentaa omia ideoita. En ole koskaan ollut hyvä otsikoimaan tekstejäni, vaikka ymmärrän toki että helpoiten otsikon saa muodostettua siten, että siihen tiivistää tarinan ytimen (tai ainakin jotain hyvin olennaista tarinasta).
Itse pidän persoonallisista kirjojen nimistä, sellaisista, joihin on jätetty hieman tulkinnan varaa. Mutta liian lennokas ei mielestäni pidä olla, koska silloin homma menee helposti tekotaiteelliseksi. Mielestäni esim. "Blood and Chocolate" on loistava kirjan nimi, samoin kuin Annukka Salaman "Käärmeenlumooja". Molemmissa tapauksissa lukija ei vielä alkuun ole varma mihin romaanin otsikko viittaa, mutta tarinan lopussa kaikki on päivänselvää.

En voi sanoa yksiselitteisesti pidänkö enemmän pitkistä vai lyhyistä nimistä, koska molempien joukossa on omat helmensä. Sen kuitenkin tiedän, etten pidä massanimistä, jotka sekoittuvat keskenään. Minua on aina hermostuttanut esimerkiksi Sookie Stackhouse -sarjan kirjojen nimet, koska en erota niitä toisistaan: "Veren voima", "Veren imussa", "Veren muisti", "Verta sakeampaa", "Veren sitomat" ym. Joistakuista on varmasti kovin kekseliästä, että sarjan osat yhdistetään tuolla tavoin toisiinsa, mutta itse suosin sitä, että jokainen kirja on erotettavissa omaksi kokonaisuudekseen - otsikkoa myöten. Esimerkiksi Harry Potter -kirjoja on yhteensä 7 kappaletta, mutta kaikki tietävät eron "Liekehtivän pikarin" ja "Feeniksin killan" tapahtumien välillä, koska otsikko auttaa lukijaa muistamaan, mitä kyseisissä kirjoissa tapahtui.

Aihetta pohtiessani päädyin selailemaan hitusen myös Demin keskustelufoorumia, jossa keskustelijat listasivat hyviä ja huonoja kirjojen nimiä. Tuolla sivulla monet ilmaisivat vieroksuvansa etenkin partitiivimuotoisia nimiä, kuten "Frendejä ja kundeja". En ole ihan varma, mihin tämä inho perustuu, koska mielestäni esim. "Helmiä ja sikoja" on oikein hyvä nimi. Minulle tärkeämpää on tarkastella otsikon sisältöä, ei niinkään sen muotoa.


Listaan seuraavaksi muutamia romaanien ja elokuvien nimiä, joita olen pitänyt erityisen onnistuneina. Niissä tapauksissa, joissa suomennos ei ole yltänyt alkuperäisen nimen tasolle, käytän alkuperäisnimeä.
  • Ennen päivänlaskua ei voi
  • Eläinten vallankumous
  • Hohto
  • Kärpästen herra
  • Looking for Alaska
  • Lumikki-trilogia (Punainen kuin veri, Valkea kuin lumi, Musta kuin eebenpuu)
  • Taru sormusten herrasta (Sormuksen ritarit, Kaksi tornia, Kuninkaan paluu)
  • The fault in our stars
  • Tie
  • Susiraja
  • Uhrilampaat
  • Uinu, uinu lemmikkini
  • Valoa, valoa, valoa

28 kommenttia

  1. Minulla romaanien nimet ovat olleet aika samanlaisia, paitsi esikoisromaani Marian ilmestyskirja. Makuuhaavoja, Häpeämätön, Palsamoitu, seuraava Sisimmäinen. Niissä on sama soundi, pidän siitä. Myös Marian ilmestyskirjaa edeltävä romaani olisi sopinut nimen puolesta sarjaan, sen nimi oli Elinkelpoinen. Omakustanteena olen julkaissut romaanin Atlaskehrääjä, se on vähän eri sarjaa vaikka onkin periaatteessa yksi sana.

    Sisimmäisen nimi oli alun perin Elviira, mutta kustantamo oli sitä mieltä, että naisen nimi ei myy (vaikka se on kyllä kirjassa lampaan nimi). Ehdotettiin, että olisi lausemainen tai monisanainen nimi, mutta sellaisia en oikein osaa keksiä, enkä yleensä niistä oikein pidäkään. Nimeni ovat yleensä yhden tai kaksi sanaa, tulee mieleen vain yksi teksti, jolla on ollut pidempi nimi (Sininen vihreä meri) Olen ollut siinä mielessä onnekas, että yksikään romaanin nimeksi haluamani sana ei vielä ole ollut käytössä.

    Ei ehkä siis ihme, että pidän myös nimestä Kuura. :-> Se on ytimekäs ja varsin kuvaava. Uudessa käsiksessäni on sen niminen tyyppi ja hänen nimensä synty (siis kuura) on melko isossa roolissa, mutta ei sentään aivan olennaisessa.

    Jotain ja jotain -nimet eivät yleensä ole minun mieleeni, vaikka voivathan ne olla myös perusteltuja. Ehkä ärsytys on syntynyt osin ruokablogien nimistä, joista puolet tuntuu olevan jotain Mustikoita ja maksamakkaraa -tyylisiä.

    -Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset mielenkiintoisesta vastauksesta!
      Sinäkin olet suosinut omien romaaniesi kohdalla yhden sanan otsikoita: mainitsemasi nimet toimivat hyvin! Pidin erityisesti tuosta Atlaskehrääjästä, se on todella kaunis. :)
      Lyhyissä otsikoissa on lisäksi se hyvä puoli, että romaanin nimestä ei tarvitse keksiä lyhenteitä esim. kirjallisuuskeskusteluissa.
      Jännä ettei muka naisen nimi otsikossa myy enää tänä päivänä. Kuitenkin kun miettii, niin klassikoissahan on paljon naispäähenkilön mukaan nimettyjä romaaneita: Anna Karenina, Rouva Bovary, Nana ym.
      Minäkin olen huono keksimään monisanaisia nimiä. Tekikö kustantaja sinun kohdallasi omia ehdotuksia laisinkaan?

      Mukava kuulla, että pidät Kuuran nimestä. :) Suomen kieli kattaa sisälleen kyllä paljon kauniita sanoja, tuo on vain yksi niistä. Sisällöllisesti Kuuran nimi ei mahdoton kässärini tapauksessa, mutta se ei ole kyllä napakymppikään. Tiedän kuitenkin, etten voi keksiä parempaa nimeä pakottamalla, joten annan kässärin pysyä toistaiseksi Kuurana ja pidän mieleni avoinna uusille nimille.

      Poista
    2. Atlaskehrääjä kuvaa sitä kirjaa hyvin, se ei ole kovinkaan symbolinen nimi vaan viittaa henkilöön, joka keräilee perhosia ja hänellä on myös atlaskehrääjä. Tuo itse perhonenhan on valtavan suuri, mutta mitäänsanomattoman näköinen, ruskea yöperhonen.

      Kustantaja ei tehnyt omia ehdotuksia vaan pyysi brainstormaamaan ihan kaikkea mitä tuli mieleen, vaikka olisi kuinka tyhmääkin, sillä huonokin idea voisi johtaa hyvään ideaan. Lähetin heille varmaan 30 ehdotusta (seassa oli kyllä melko paljon monisanaisiakin, tosin silti aika lyhyitä) ja heidän suosikkinsa miellytti minuakin, niin päädyimme siihen.

      Kustantajat aika usein haluavat vaihtaa kässärin nimen (minä olen tuota lukuunottamatta saanut pitää aina omat ehdotukseni, myös tietokirjoissa, vaikka pari kertaa niistä onkin vängätty), joten niin kauan kuin nimi ei ole aivan kauhea, niin sillä ei ole niin väliä. Kunhan ei kiinny liikaa.

      Tämänhetkisen kässärini nimi on ainakin toistaiseksi Adeno, mutta en tiedä mitä kustantaja siitä tuumaa. Se ei kerro varmaan normi-ihmiselle juuri mitään. Toisaalta sen ei tarvitse, mutta kuulostaako se scifiltä (kuten pitäisi) vai fantasialta...

      -Maija

      Poista
    3. Mielenkiintoista kuulla kustantajien käytännöistä! Kiitos kun avasit omien romaaniesi nimiprosessia. :)
      Uskon, että jos (ja kun) Kuuran nimi vaihtuu, se tuntuu alkuun oudolta ja vieraalta. En ole kovin kiintynyt nimeen, mutta sen jälkeen kun Kuuran kanssa on elänyt puolitoista vuotta, nimen vaihtaminen tuntuu todella oudolta.

      Adeno on kaunis! Vaikka en tiedäkään mitä se tarkoittaa, se miellyttää korvaa. Ensimmäinen mielleyhtymä minulle tulee scifistä. Toisaalta kun asiaa miettii pidempään, se sopisi hyvin myös fantasiaan... tai miksei jopa historialliseen romaaniin? ;)

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu toinen nimiongelmainen. Nimiä on hirveän vaikea keksiä. Novellikokoelmakässärin kirjoittaminen oli muuten kivaa, mutta niitä nimiähän piti sitten keksiä vaikka kuinka monta... se ei ollut lempiaikaani sen kässärin parissa :D. Volvon kanssa lähdin suorilta sille linjalle, että Volvo lähti kustantamokierrokselleen Volvona ja minä säästyin keksimästä sille parempaa nimeä ;).

    Nimiä, joista tykkään (enkä osaa eritellä että miksi, kuulostavat vain hyvältä):
    Puolikas keltaista aurinkoa
    Nälkä
    Eksyneet näkevät unia
    Vieras kartanossa
    Kaikki kevään merkit
    Karhun kuolema
    Hengityskeinu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, vertaistukea! Nyt näyttäisi siltä, että teen Kuuralle samoin ja lähetän sen kustantajalle sillä nimellä. Pakottamalla keksitystä nimestä tulisi vain huonompi. Annan siis kässärin hautua ja katson, jos keksisin sille osuvamman nimen ajan kuluessa.
      Volvo on muuten tosi mielenkiintoinen nimi, tykkään! Se voi kätkeä sisälleen käytännössä mitä vain, plus se jää mieleen.

      Minäkin meinasin mainita tuon Hengityskeinun omassa listassani! Jostain syystä se on jäänyt mieleen, vaikka kielikuvana sana onkin vähän kummallinen. Siitä on aikaa, kun olen romaanin lukenut, joten en kunnolla edes muista mihin tuo Hengityskeinu viittasi. Onnistunut romaanin nimi jokatapauksessa.

      Poista
  3. Huonoja nimiä ovat yleensä persoonattomat adjektiivit, esim Kapinallinen tai Kesytön. Jos vähän laittaa persoonaa mukaan (Uhanalainen), kirja jää jo mieleen, mutta useimmat lyhyet nimet eivät. Hiljaisuus on myös aika ärsyttävä, ja Väristys-sarjan nimet.

    Monissa lemppareissa on yleensä joko henkilön nimi tai asia, jotain henkilöä kuvaavaa. (Mutta ei adjektiivi. ;)) Lucian, Kirjavaras, Rosvoruhtinas, Siipimies, Suden veli...

    Vähän pidemmät nimet myös innostavat. Sielut kulkevat sateessa.

    Enkelipeli soljuu kauniisti kielellä.

    Harmaata valoa on vertauskuvallinen. Aina ei toimi, mutta tässä yhteydessä kyllä.

    Sookie-nimet ovat myös mielestäni aika huonoja. Esim Varjojen kaupungit -sarja on nimetty paljon paremmin. Luukaupunki, Tuhkakaupunki, jne. Erottuvat toisistaan vaikka sarjan tunnistaa välittömästi nimestä.

    Jos puolet nimestä on jätetty enkuksi, ei kiitos. Across the Universe -Matka alkaa. Ei kiitos.

    Tässä pari ajatusta. Kuura on kyllä kaunis nimi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Sielut kulkevat sateessa on erityisen hieno nimi, koska se kertoo tismalleen sen, mistä itse kirja kertoo. Keskimäärin jos romaanilla on tuontyyppinen nimi, se on yleensä jokin metafora tms, mutta tässä tapauksessa ei.

      -Maija

      Poista
    2. Hyviä mielipiteitä! Olen kyllä samoilla linjoilla kanssani noista adjektiivinimistä, niiden kanssa pitää olla erityisen tarkkana, ettei kirja huku massaan. Sama pätee kaikkii näihin adjektiivisukuisiin sanoihin, joista teitkin pari mainintaa. Itse omistan kaikki kolme Väristys-sarjan kirjaa, mutta vaikka näen ne hyllyssäni joka päivä, en vieläkään muista kahden jatko-osan nimeä. Nytkin minun pitää kurkata läppärin takaa tarkistamaan asia... Häivähdys ja Ikuisuus näyttäisivät olevan, joo...

      Listaamistasi kauniista nimistä pidin erityisesti tuosta Enkelipelistä (sen vuoksi miten se soi lausuessa). Myös Sielut kulkevat sateessa on kaunis, ja monet tässäkin keskustelussa ovat tehneet maininnan samasta romaanista.

      Minäkin pidän toimivana ratkaisuna käyttää romaanin otsikkona jotain henkilöä kuvaavaa sanaa. Pelkkä henkilön nimi kuitenkin harvoin riittää - ellei kyseessä ole jotenkin erikoinen nimi, esim. Kimmel tai Arra. Naisen nimi otsikossa voi antaa helposti kirjalle sävyn, että kysessä on jollain tapaa kantaaottava teos - toki nykypäivänä ilmiö ei ole enää niin selvä kuin aiemmin, jolloin esim. Rouva Bovaryn nimi itsessään kertoi jo paljon romaanin teemoista.

      Poista
  4. Itse harrastan nimenomaan partitiivimuotoisia nimiä, oikein maneeriksi saakka.

    Ehkä omalla inhokkilistalla ovat juuri mainitsemasi sarjanimet, jotka menevät saman tien sekaisin.
    Toisaalla mainittiin -ttu-nimet ;) Se on osuva kuvaus. Mitä näitä on, piinattu, lumottu, kahlittu, vainottu, salattu, tarkoitettu, ...ttu.

    Ja sitten sellaiset oikein pitkät nimilitaniat. Joskus ne voivat olla onnistuneita, usein eivät. Kaksi, max kolme sanaa. Esim. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on raskas kuin mikä, vaikka kirja mainio onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta taas, kun PIJ edellä mainittiin, niin Lumikko ja yhdeksän muuta ei ärsytä ollenkaan samalla tavalla, ehkä koska se on niin selkeän intertekstuaalinen viittaus.

      Poista
    2. Hahah, aivan mahtava huomio noista ..ttu-nimistä. :'D Miten en ole ennen edes tajunnut tuota yhtäläisyyttä? Kuvaa erinomaisesti ihmisten suhtautumista kyseisiin nimisarjoihin. Amerikkalainen nuortenkirjasarja Yön Talo noudattaa nimenomaan 2. partisiipin muotoja otsikoissaan: Merkitty, Valittu, Piinattu, Salattu... mitä näitä nyt on. Nimien vuoksi romaanin osia on kuitenkin hyvin vaikea tunnistaa toisistaan.

      Annoit hyvän esimerkin myös liian pitkästä nimestä. Olettaisin, että tuon "Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville" -romaanin nimen on tarkoitus olla hauska? Ellei ole, siinä tapauksessa jotain on mennyt mönkään ja pahasti.

      Poista
  5. Oh, minun on pitänyt kommentoida nimiasiaa, mutta ilmeisesti marraskuussa ja nanowrimoillessa muu aivotoiminta pysähtyy.

    Hm. En ole koskaan miettinyt millaisista nimistä pidän. Ehkä sellaisista, joiden merkitys paljastuu vasta joskus tarinan loppupuolella. Merkityksettömät nimet ovat huonoja, jotenkin päälleliimattuja ja turhia. Nimen pitää olla osa tarinaa.

    Kuura on muuten sanana ihan tavattoman kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuu on syönyt minunkin aivoni, älä huoli. :D

      Olen myös sitä mieltä, että nimen pitää olla osana tarinaa ja sisältää jotain olennaista romaanista. Parasta olisi, jos asiaa olisi lähestytty otsikossa temaattisella tasolla. Tosin helpommin sanottu kuin tehty, itse olen mainio esimerkki tapauksesta, joka ei osaa poimia omasta tekstistä ydinajatuksia irti - ainakaan niin, että ajatuksen saisi mahdutettua otsikkoon persoonallisella ja kauniilla tavalla!

      Kiva, että sinäkin pidät kuurasta sanana. :) Itse olen käyttänyt sitä kuluneen puolentoista vuoden aikana niin paljon, että sanan alkuperäinen, semaattinen merkitys on kadonnut päästäni kokonaan. Kuurasta puhuttaessa ajattelen nykyään ensimmäisenä kässäriäni, en lumihuurretta. :D

      Poista
  6. Minulle henkilöiden nimeäminen on monesti vaikeaa, tekstin otsikointi ei. Johtuen varmaankin siitä, että yleensä tekstin nimi on se, mistä lähden liikkeelle. En osaa lähteä kirjoittamaan ilman nimeä.

    Calendulan mainitsema "Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville" ja sen tyyppiset nimet eivät ole suosikkejani. Sinänsä hyvin kiinnostava nimi, mutta liian vaikea. Yleensäkin kaikki monimutkaiset nimet, jotka on vaikea lausua tai muistaa, ovat vähän riskaabeleja. Ja Big Bad Wolfin mainitsemat puoliksi enkuksi jätetyt nimet eivät saa ymmärrystäni. Jos kirja suomennetaan, minusta koko nimikin pitää suomentaa...

    Tykkään kuitenkin monista monisanaisista nimistä. Kivoja kirjojen nimiä on mielestäni esim. Jumalat juhlivat öisin (alkuperäinen nimi tylsempi), Unelmien pelikirja, Tähtiin kirjoitettu virhe, Sielut kulkevat sateessa, Forsytein taru...

    Kuura on kaunis sana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekaan kässärin työnimen keksiminen ei ole vaikeaa, nimi tulee kertaheitolla - usein ennen kuin edes tiedän mitä tarinassa tulee tapahtumaan. Valitettavan usein kässärieni työnimet ovat kuitenkin kauhean yleisluontoisia, "helppoja" tai temaattisesti laiskoja.
      Henkilöhahmojen nimeäminen on myös vaikeaa, kuten sanoit! Joillekin hahmoille nimi löytyy heti, mutta toisille ei sitten millään. Ainakin minulle nimet aiheuttavat erilaisia variaatioita, ja haluan että jo nimen lausuttaessa voi kuulla jotain henkilöhahmon olemuksesta. Hahmon on oltava nimensä näköinen.

      Minäkään en pidä, jos osa kirjan nimestä on jätetty suomentamatta. Se kuulostaa oudolta laiskanmiehen ratkaisulta. Samoin en pidä niistä tapauksista, joissa suomennosta käytetään alkuperäisnimen rinnalla, esim Twilight - Houkutus.

      Mainitsit pari todella kaunista romaani nimeä: Jumalat juhlivat öisin, Sielut kulkevat sateessa... oih.
      Kuitenkin miellän Unelmien pelikirjan ja Tähtiin kirjoitetun virheen alkuperäisnimet suomennoksia parempina. Minusta Unelmien pelikirja on vähän käytetty, sen sijaan Silver linings playbook on kaunis ja syvä. The fault in our stars -romaanin mainitsinkin omassa listassani, mielestäni se on yksinkertaisesti nerokas. :) John Greenin muidenkin kirjojen nimet ovat hienoja, esim. Looking for Alaska (suom. Kaikki viimeiset sanat).

      Poista
    2. En ole lukenut Sielut kulkevat sateessa -romaania, mutta nimi on tosi hieno ja on saanut minut kiinnostumaan kirjasta.

      Unelmien pelikirja ja Tähtiin kirjoitetun virheen tapauksissa en osaa nähdä kauheasti eroa alkuperäisnimien ja suomennosten välillä. Jos ne olisi suomennettu ihan sanasta sanaan, se ei ehkä olisi toiminut. Sisältö nimissä on kuitenkin onneksi melko sama. Tosin minulla on yleensäkin taipumus kallistua suomenkielosten nimien puolelle. :)

      Looking for Alaskasta tykkään kovasti, paitsi että luulin kirjan kertovan Alaskaan matkustamisesta, mistä ilmeisesti ei ole kyse... minulla on kirja, mutta en ole vielä lukenut sitä.

      Poista
    3. Totta, totta, nuo suomennokset vastaavat kyllä hienosti alkuperäisnimeä - hyvät otsikot kielestä riippumatta! Voi olla, että pidän alkuperäisnimistä enemmän sen takia, että niissä sanat soljuvat korvissani kauniimmin. Tähtiin kirjoitettu virhe jotenkin särähtää... Unelmien pelikirjasta taas tulee mieleen Unelmien sielunmessu. Miksi juuri "unelmien"? :D Äh, takerrun taas pikkuseikkoihin.

      Minäkään en ole lukenut Kaikkia viimeisiä sanoja, mutta olen kyllä näperrellyt sitä kirjakaupassa. Ajattelin pistää sen pukin konttiin. :)

      Poista
  7. Tämähän on erittäin mielenkiintoinen aihe, voisin jopa itse kirjoittaa siitä jotakin!

    Mutta itse nimeämisestä: Minulle se on aina hyvin vaihtelevaa, joko se tulee tai ei tule. Useimmiten ei taida tulla. Joskus iskee salama päähän ja vain tietää, että tämä se on, ja toisinaan kun teksti on valmis ja sitä on viemässä eteenpäin, niin sitä yhä miettii mikä nimeksi sopisi. Haasteellista, ja romaanilla ja novellilla on ihan eri tavat joilla niitä voidaan nimetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen aihe tosiaan! Hienoa, jos sinäkin paneudut aiheeseen blogissasi! :)

      Minullakaan pakottaminen ei koskaan toimi. Jos alan väkisin väännellä otsikkoa liian hienoihin muotoihin, koko homma menee läskiksi. Voisin ajatella otsikoinnin olevan tietynlaista runoutta - runojakaan ei voi väkipakolla kirjoittaa, minä en ainakaan voi.

      Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten lähestyt aihetta omassa blogikirjoituksessasi! :)

      Poista
  8. Teemaa heijastavat nimet ovat omia suosikkejani. Ne on puettu kiehtovaan muotoon, eivätkä ne välttämättä avaudu kuin vasta jossain tarinan varrella. Työnimeni ovat usein päähenkilöä tai keskeistä miljöötä kuvaavia ja oikea nimi löytyy sitten kun tarina alkaa saada muotonsa.

    Suosikkinimiä: Kellopeliappelsiini, Uhrilampaat, Yksi lensi yli käenpesän, Lumikko ja yhdeksän muuta, Kani nimeltä jumala, Nukkuu lapsi viallinen, Itsevalaisevat...

    En ole lukenut mutta nimen perusteella haluaisin: Olemisen sietämätön keveys, Perhonen lasikuvussa, Siilin eleganssi, Sielut kulkevat sateessa...

    Eli yhdistelmiä, joissa rikotaan oletuksia. Sanapareissa piilee ristiriita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemanimet, aamen. Niiden perään kuuluttelen minäkin.
      Olet oikeassa noista kässärin työnimistä: kaava näyttää toistuvan ainakin omalla kohdallani. Mikäli tarinan miljöö sijoittuu fiktiiviseen maailmaan, miljöön nimi on helppo otsikkoratkaisu. Aina se ei kuitenkaan palvele tekstin kokonaisuutta (kuten Kuuran tapauksessa on käynyt). Mielestäni paikan nimeä voi käyttää otsikossa vain, jos miljöö on todella merkittävä tarinalle, tai sitten nimestä voi päätellä jotain muutakin kuin pelkän miljöön. Tapauksissa kuten Roswell, paikan nimi otsikossa on perusteltu, koska Roswell nimenä synnyttää kuulijalle heti mielleyhtymiä ufohavainnoista.

      Sinäkin listasit hetkessä useita todella kauniita nimiä. Olin unohtanut tyystin Kellopeliappelsiinin ja Uhrilampaat! Uhrilampaat on kyllä mielettömän hyvä: se on mieleenpainuva, synkkä ja syvä. Se ei ole liian ennalta-arvattava, vaan pieni yksityiskohta tarinassa, joka kattaa sisäänsä suuremman merkityksen. Mise en abyme, sanoisin.

      Poista
  9. Pidän usein nimistä, joissa on vain yksi sana. Paraikaa lukemani vampyyrikirjan nimi Twelve on hyvä. Se liittyy suoraan tarinaan ja on sopivan karu. Muita mieleen tulevia ovat esim Nälkä, Jää, ja Rutto. Koruttomia, suoraan asiaan meneviä. Kuura on aivan mahtava suomen kielen sana, mutta olet oikeassa siinä, ettei se ehkä kuvaa tarinaasi tarpeeksi hyvin.

    Pidemmistä nimistä suosikkeja on Sadan vuoden yksinäisyys, ja ylläkin mainittu Yksi lensi yli käenpesän, Myös Gillian Flynnin Sharp Objects on aivan loistava. Olemisen sietäminen keveys on minullakin lukematta, mutta olen monesti ihastellut sen nimeä. Nerokasta.

    Virpi Hämeen-Anttilan Yön sydän on jäätä kuulosti ensin alkuun hyvältä, mutta kirjan luettuani en oikein ymmärrä miten nimi liittyy itse tarinaan. Kauniit sanat eivät riitä, jos ne jäävät tarinasta irrallisiksi.

    Eli tästä pääsenkin sujuvasti tunnustamaan, että minulle tuottaa suuren suuria ongelmia keksiä nimiä käsikirjoituksilleni! Henkilöiden nimet tuntuvat tulevan itsestään, mutta itse otsikko ei sitten millään. Vain parille novellille olen mielestäni keksinyt osuvat ja hyvät nimet. Kaikki kolme pidempää käsikirjoitusta tuottavat edelleen tuskaa. Yhdellä, sillä vanhimmalla, ei ole vieläkään muuta kuin kömpelö työnimikirjainyhdistelmä yllään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twelve, onko se suomennettu nimellä Linnake? Minunkin on pitänyt lukea se jo pitkän aikaa, se odottaa vuoroaan tuossa hyllyssä. Pidän kyllä alkuperäisnimestä enemmän!
      Lyhyitä nimiä voi tosiaan käyttää myös tehokeinona, esim. juuri mainitsemasi Nälkä on mainio. Jäästä en pidä niin, koska suomennoksesta ei ota selvää viittaako sana jäähän substanttiivina vai jäämiseen verbinä (alkuperäisnimestä tämän saa toki selville). Tietysti Jää -otsikon kaksoismerkitys voi olla tarkoituksellinenkin. En tiedä, koska en ole lukenut kyseistä romaania.

      Olemisen sietämätön keveys on kyllä mielenkiintoinen, juurikin vaarnan mainitseman sanaparin ristiriitaisuuden vuoksi. Sen muodossa on myös aika tietokirjallinen ote.

      Voih, näköjään meitä otsikoiden kanssa kamppailevia on useita. I feel you. Mutta sitten kun nimi kolahtaa, se kyllä huomaa heti. Täytynee olla vain kärsivällinen ja haettava eri muotoja, sanoja ja näkökulmia. Minä olen jo pelkästään tämän keskusteluketjun aikana saanut paljon uusia ideoita, joten eiköhän se kunnon otsikko sieltä vielä jossain vaiheessa kuoriudu. :)

      Poista
    2. Kyseessä on Jasper Kentin Venäjälle sijoittuva vampyyrisarja, jonka aloitusosan nimi on Twelve. Tuo Linnake on Justin Croninin kirjoittama, mutta senkin alkuperäinen nimi on nasevasti The Twelve :).

      Onnea nimen keksimiseen!

      Poista
    3. Ah, huomasinkin blogisi sivulta, että luet paraikaa Jasper Kentin romaania "Twelve". Justin Croninin romaani tuli vain ekana mieleen, koska sekin on tavallaan vampyyriromaani. Vampyyreja vain kutsutaan nimellä "viraali". Croninin tulkinta on todella mielenkiintoinen ja erilainen, suosittelen tutustumaan sarjaan mikäli et ole vielä niin tehnyt! :)

      Poista
  10. On pari nimityyppiä, joista en pidä. Ensinnäkään en pidä siitä, että hahmon nimeä käytetään romaanin nimenä (Anna Karenina). Hahmon nimi ei nimittäin kerro lukijalle mitään, ennen kuin hän on lukenut ko. teoksen.

    Toisekseen en pidä siitä, että nimi viittaa johonkin yliluonnolliseen/ scifistiseen, jos kyseessä on mainstream -teos, ja nimi on pelkkä metafora. Tällöin tunnen itseni petetyksi. Jos siis romaanin nimi on Veren *jotain*, kyseessä olisi parempi olla vampyyriromaani.

    Hyvä nimi on sellainen, että se herättää samoja mielikuvia kuin itse teoksen sisältö, niin, että nimen perusteella romaania vilkaissut pysyy kiinnostuneena myös hiukan tarkemman tutustumisen jälkeen.

    Ennen päivänlaskua ei voi on jäänyt mieleen hyvänä nimenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja tervetuloa blogiini! :)

      On totta, että toisinaan hahmon nimi ei kerro kirjasta tarpeeksi. Toisinaan se kuitenkin voi kertoa: esimerkiksi yllä mainitsemani rouva Bovary kertoo paljonkin kirjan aiheesta. Se, että henkilön nimen eteen laitetaan määrite "rouva" on hyvin olennainen osa kirjan teemaa. Toisaalta taas samana aikakautena (1800-luvun loppu) ilmestynyt Nana ei etumääritteitä kaipaa - kertonee jotain kirjan päähenkilöstä.
      Mielestäni pelkkä nimi voi olla toimiva ratkaisu myös silloin, kun kirjoitetaan sarjaa. Tällöin pelkän nimen jälkeen teosta avataan alaotsikoilla, kuten esim. Harry Pottereiden tai Tiina-sarjan tapauksissa tehdään.

      Tuosta harhaan johtavasta nimestä olen samaa mieltä kanssasi. Olen kuullut että suosittu amerikkalaissarja "Night School" (en ole itse lukenut) on juuri tällainen tapaus: otsikko ja romaanin ulkoasu viittaavat yliluonnolliseen vampyyritarinaan, mutta kirjan sisältö onkin sitten jotain ihan muuta. Henkilökohtaisesti ainakin pettyisin, mikäli genreodotuksiini ei vastattaisikaan... tai sitten kirja saisi olla aika törkeän nerokas, että muuttaisin mieltäni.

      "Ennen päivänlaskua ei voi" on kyllä ehdottoman hieno nimi! Olin mennyt unohtamaan sen, joten lisäsin sen tuonne leipätekstiluettelooni näin jälkikäteen.

      Poista