Hyvää joulua!

Minä ja siskon Vilma-koira lapsuudenkotini pihassa.
Rauhallista joulua kaikille. Pääsin vasta eilen joululoman viettoon, minkä vuoksi olo on nyt erityisen raukea ja tyytyväinen. Olen ollut kolme viikkoa töissä Stockmannin Akateemisessa kirjakaupassa, eikä joulurauhasta ole ollut tietoakaan. Nyt valkoinen pihamaa näyttää äärimmäisen kauniilta. Nautin hyvästä ruoasta, kynttilöistä ja saunasta. En ole editoinut Arkkia yhtään, enkä todennäköisesti tule joululoman aikana editoimaankaan. Jatkan kirjoitusprojekteja vasta ensi vuoden puolella.

Kirjoittamisen sijaan olen keskittynyt lukemiseen. Olen kuluneiden työviikkojeni aikana ahminut muun muassa Maria Carolen Tulen tyttäriä, ja vaikka en juuri lue tämän tyylistä fantasiakirjallisuutta, olen ilokseni pitänyt Tulen tyttäristä. Suosittelen kirjaa lämpimästi jopa sellaisille lukijoille, jotka eivät normaalisti välitä fantasiasta miekkoineen ja hevosineen. Romaanissa on taitavaa imua. En ala analysoimaan Tulen tyttäriä tähän nyt sen koommin, koska kirjan lukeminen on kesken, mutta haluan korostaa, että Carolen käyttämä kieli on innoittanut minua suuresti. Se on yhtä aikaa vaivatonta ja kaunista, ja olen monta kertaa luku-urakan aikana heittäytynyt kateelliseksi. 
Tekisi mieli parannella Kuuran kieltä ja kerrontaa. Kässärini on ollut maailmalla nyt kaksi viikkoa, ja alan vasta nyt potea pientä paniikkia. Aikaisemmin en ole ehtinyt miettiä asiaa, koska töitä on ollut niin paljon, mutta nyt haluaisin vetää kässärini takaisin ja korjailla sitä. Kieltäydyn kuitenkin lukemasta Kuuraa - en aio avata edes tiedostoa. Haluaisin vain unohtaa koko stoorin ja keskittyä Arkkiin. Aikakin kuluu nopeammin, kun siihen ei kiinnitä huomiota. 

Palaamme kirjoitus-teemaan siis ensi vuoden puolella. Keväästä on tulossa kovin hektinen, koska olen hankkimassa koiranpentua, mutta tarkoitukseni olisi silti saada Arkin ensimmäinen versio siihen kuntoon, että voin lähettää sen koelukijoille ennen kesälomaa. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Toivotan vielä kerran oikein rattoisaa joulua kaikille!

P.S. Kuten varmasti huomasittekin, olen vaihtanut blogini nimen. Blogini on nyt vuoden vanha, minkä vuoksi halusin luoda jotain uutta. Kunnia "Lampun varjossa" -otsikon ulkoasusta menee ystävälleni Annalle. <3 Kiitos tuhannesti, onnistut aina pääsemään pääni sisälle ja toteutat ideani juuri niin kuin olen halunnutkin. 

9 kommenttia

  1. Piti tulla kurkistamaan, mikä blogi blogrolliini on ilmestynyt, sehän olikin tämä uuden nimen takana. :) Onnea kirjoittamiseen ja toivottavasti joulu sujui mukavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, itsellänikin tottuminen tähän uuteen kestää varmasti aikansa. Mutta nyt nimi on hitusen persoonallisempi.
      Onnea sinnekin ja tsemppiä tuleviin haasteisiin! Joulu jatkuu minulla vielä pitkään. Tavoitteeni on syödä jouluruokia loppiaiseen saakka... :D

      Poista
  2. Hyvää joulua! Ja pitää varmaan jossain vaiheessa hankkia tuo Tulen tyttäriä käsiini. :-) Kiva uusi nimi myös blogilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua sinnekin! Ja tosiaan, lue ihmeessä Tulen tyttäriä, se on suuresta sivumäärästään huolimatta nopeasti luettu kirja.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kerrottakoon, että minulle iski kateus Routamielen kohdalla, myös joulun aikaan. Ilmeisesti sitä on maailmassa vakiomäärä.

      Poista
    2. Minulle näin käy aika usein, ja sen vuoksi muun kirjallisuuden lukeminen raakaversiota kirjoittaessa on minulle vähän siinä ja siinä. Routamieltä en ole vielä lukenut, koska olen ollut saamaton enkä ole vielä tilannut kirjaa netistä. Romaani on kuitenkin ehdottomasti kevään lukulistallani.
      Tulen tyttäristä ajattelin kirjoittaa blogiini lähiaikoina vähän enemmän. :)

      Poista