Tiukka aikataulu

Olen lipsunut aikataulustani. Tyypillistä minua, ilman kiirettä tai komentavaa auktoriteettia en vain osaa hyödyntää vapaa-aikaani tehokkaasti.
Tarkoitukseni olisi saada käsikirjoitus valmiiksi toukokuuhun mennessä, ihanteellisessa tapauksessa jo hieman aikaisemmin. Ei kuulosta mahdottomalta tehtävältä, onhan tässä koko kevät aikaa - noin minäkin ajattelin vielä kuukausi taaksepäin. Sitten tein tarkan viikkoaikatauluni.
Kevät on lyhyt aika, sen näkee nyt. Mikäli haluan Kuuran valmistuvan toukokuuhun mennessä, minun olisi editoitava 2 lukua joka viikko. Olen toistaiseksi vasta yhden luvun jäljessä aikataulustani, mutta koulutöiden kasaantuessa ja yllättävien menojen tullessa oletan lipsuvani suunnitelmistani entisestään. On tämä kumma miten en saa hyödynnettyä kaikkia käytössä olevia työtuntejani. Olen parhaimmillaan varannut kässärin editoimiseen kokonaisen päivän, mutta aloittanut työskentelyn kuitenkin vasta yhdeksän aikaan illalla. Tiedostan lusmuiluni, mutten kuitenkaan saa itseäni kässärin ääreen yhtään aikaisemmin.
Jos joku tietää hyviä keinoja sille, miten huiputtaa itsensä töihin, otan niitä mieluusti vastaan.

Minulla on siis tiedossa tiukka kevät, mutta entäpä muilla? Millaisia deadlineja kirjoittajat asettavat itselleen, vai aikataulutatteko työskentelyänne ollenkaan?
Itse asetan kässäreilleni tavallisesti kovin ympäripyöreät aikataulut, esim. "Ensi syksynä editoin Arkin koelukijoille." mutta tällaisen tiukan viikkoaikataulun asettaminen on vierasta ja harvinaista. Tässä tapauksessa uskon kyllä motivaationi kestävän pienen kiireen ja stressinpoikasen, mutta voin myös kuvitella, että liika aikatauluttaminen syö kirjoittamisnautintoa ja tekee siitä pidemmän päälle pelkkää raakaa duunia. Vai sitäkö editoimisen on tarkoituskin olla? Raakaa duunia?
Vapaa-ajalla ei aina huvita sykkiä.
En näe kirjoittamista pelkkänä työnä, en vieläkään, vaikka olen joutunut tiristämään editointitunteja yöunistani. Kaiken kaikkiaan tarinat ovat ihania. Jopa silloin, kun henkilöhahmot oikuttelevat, lauserakenteet töksähtelevät ja editointi junnaa paikoillaan.

15 kommenttia

  1. Tsemppiä puurtamiseen!
    Minun deadlineni on lähinnä tavoite, ei deadline. Jos olisin valmis kesäkuun lopussa, se olisi kiva. Tarkoittaa sitä, että nyt pitää kirjoittaa kokonaan uusi kertojanääni, sitten pitää ujuttaa se kässärin kokonaisuuteen, luetuttaa koelukijalla, korjata kommenttien perusteella ja sitten olla ehkä jotensakin valmis seuraavan version kanssa. Ja aikaa oli, mitä? Ööö... neljä kuukautta. Joka ei tosiaan ole paljon, kun päivät menevät töissä ja muutakin elämää pukkaa. Toivottavasti ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Huomasin juuri, että kirjoitit itsekin blogiisi vastaavasta aiheesta. Todella mukavaa, että tämä herätti ajatuksia! :) Ilmeisesti päädyit lopulta tarkasti rajattuun deadlineen? Itse olen todennut, että aikatauluttaminen movitoi hyvin kirjoittamaan, vaikka samoin se voi myös masentaa, jos editoiminen takkuaa ja tahti hidastuu.
      Neljä kuukautta tuntuu pitkältä ajalta, mutta se kuluu yllättävän nopeasti. Suunnitelmasi vaikuttavat hyviltä, vaikka aikataulun kanssa saat olla kieltämättä aika napsakkana. Neuvoisin varaamaan reilusti aikaa tuohon koelukijan kanssa keskusteluun, ihan vain sen vuoksi, jos koelukijalla onkin ehdottaa jotain suurempia muutoksia kässäriin. Ainakin omalla kohdallani työläin editointirupeama tuli vasta koelukukierroksen jälkeen.

      Tsemppiä sinullekin urakkaan! Tästä tulee tohinakevät monille. :)

      Poista
  2. Jos liian tiukkaa dedistä ei ole (ulkoisista syistä), niin kannatan mieluummin pientä lipsumista kuin huolittelematonta jälkeä ja pään hajoamista. ;)

    Itse olen syksystä lähtien noudattanut tiukkaa luku/vko-editointirytmiä ei-itsestäni johtuvista syistä. Tavallaan on vapauttavaa, ettei viikossa tarvitse keskittyä kuin yhteen lukuun, ja jälki on pääosin hyvää. Mutta oikeasti käy aina niin, että alkuviikon himmailen, kevyteditoin, editoin jo seuraavia lukuja. Sitten to-pe-su-ma-akselilla havahdun ja editoin oikean luvun nappiin ja sitten luen ja editoin vielä pari kertaa.

    Tällaiselle hinkkaajalle tämä tahti sopii, tosin odotan mielenkiinnolla keväällä alkavaa seuraavaa editointirundia, kun keskityn enemmän kokonaisuuteen. Kuinkahan pirstaleiseksi se on ehtinyt muotoutua? :D

    Hidas tahti on siinäkin hyvä, että olen tehnyt muutamia isoja muutoksia ja kirjoittanut kokonaan uusia lukuja. Se vie aikaa, kun haluaa kerralla hyvää jälkeä. Miinusta taas on se, että proggis tuntuu etenevän etanatahtia. Tahtoisin jo valmiiksi! Mutta kun ei... Kakkoskierros olisi tavoitteena tehdä varsin nopeasti, koska tekstin pitäisi olla jo aika hyvässä kuosissa (toki palautteen perusteella vähän korjailua). Ja sitten keväällä/kesällä (oma-asettamani äärimmäisen epämääräinen tavoite) koelukijoille ja syksyllä ?? kustikselle. No jaa, saa nähdä.

    Olen vältellyt editointia koko illan ostelemalla junalippuja koko keväälle. Tähän kommeen menikin sitten illan sanat. xD

    Paras keino saada töitä aikaiseksi? Lukitse itsesi pieneen koppiin pelkästään koneen kanssa (ei nettiä, musa, tee ym. välttämätön kuitenkin sallitaan) määräajaksi. :D En ole kokeillut käytännössä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tulipa pitkä komme! :D

      Enivei, tsempit! :)

      Poista
    2. Heheh, pitkiä kommeja on ihana lukea! :)
      Minäkin kannatan ehdottomasti huoliteltua jälkeä, ja tiukimmatkin deadlinet pitäisi asettaa siten, ettei työn jälki pahemmin kärsi. Esimerkiksi välillä huomaa noissa vuosittain ilmestyvissä sarjakirjoissa sen, että ne on tuotettu niin nopealla tempolla, että mm. oikolukeminen on jäänyt puolitiehen. Se on aika turhauttavaa.

      Tsemppiä proggikseesi! Sinulla on todella selvät sävelet sen suhteen, miten aiot urakassa edetä. Taisit mainita joskus, että olet koukussa editointiin: voi onnekas! Olisinpa minäkin, niin tämä sujuisi paljon kitkattomammin.
      Mielenkiintoinen huomio myös tuo viikkorytmisi. Luku per viikko on myös minulle mieluinen etenemistahti. Siinä ajassa ehtii hyvin paneutua tekstiin ja parannella kerrontaa.
      Minulle viikonloput ovat tavallisesti uuden tekstin tuottamista varten ja arki-illat sitten editointia ja kevyempää puuhaa varten. Nyt aikataulu on kuitenkin pakottanut minut kirjoittamaan uutta tekstiä myös arki-iltaisin, ja se tuntuu oudolta. Uudet käytännöt vaativat vielä hieman totuttelua.

      Heh, voisin ottaa tuon neuvosi käyttöön. ;D Tosin tämänhetkinen yksiöni on sen verran piskuinen, että se menisi kyllä yksinään jo pienestä kopista. Sääli vain, että tietokone itsessään on se kaikista suurin häiritsijä: nettiin ajautuu ihan liian helposti.

      Poista
  3. Minullakaan ei ole koskaan ollut kovin tiukkoja deadlineja, mutta toisinaan olen kyllä pohtinut saisiko sellaisten avulla vähän enemmän aikaiseksi. Minullekin on käsittämättömän vaikeaa saada kaikkia työtunteja hyödynnetyksi. Vaikka koko päivä olisi kotona kökkimistä (tapahtuu kyllä harvoin), saan tyypillisesti käytettyä siitä vain murto-osan kirjoittamiseen. Aina sama vaikka kuinka olisin etukäteen päättänyt että NYT. Taito se on lusmuilukin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta, lusmuilu on taitolaji. Keinoja vältellä töitä kyllä riittää. Yhtäkkiä talo pitää siivota ja pari sähköpostia lukea, pitää käydä kaupassa ja laittaa ruokaa... Suihkussakin voisi käydä! Sanonta "Jos viimetinkaa ei olisi, koskaan ei tulisi mitään tehtyä" kuvaa minua aika hyvin.

      En pidä sitä kuitenkaan riittävänä selityksenä jättää kässäriä vähäiselle huomiolle. Jos jotain haluaa saada valmiiksi, sen eteen on nähtävä vaivaa. Yleensä auttaa kun kysyn itseltäni suoraan: kumpi on tärkeämpää, Suomen surkeimman kuskin katsominen vai Kuuran edistäminen? Monesti siinä vaiheessa televisio menee kiinni.

      Poista
  4. Minä olen oikeastaan aikataulujen suhteen loppukirijä. Joku puolen vuoden aikataulu, jossa on tiukat välitavoitteet, ei onnistu millään. Sen sijaan teen alussa minkä kykenen ja jaksan, ja kiristän tahtia loppua kohden. Editointi on ollut loppuvaiheessa ihan raakaa duunia, eikä siihen ole kauheasti nautintoa liittynyt. Tämä tosin absoluuttisten deadlinejen kanssa, esim. kilpailujen vuoksi.

    Olen todennut, että päivään ei mahdu minulle usein 8h putkia, vaikka aikaa olisi. Jaksotan työn itselleni optimaalisesti: parin tunnin pätkiä kerrallaan, aamusta enemmän editointia, illalla uuden kirjoittamista. Yleensä teen suunnitelman siitä mitä teen ja yritän keksiä jonkun yhden jutun hommasta joka minua innostaa. Aloitan aina siitä. Tämä koukku voi olla kielellinen juttu, hahmoa syventävä huomio, tunnelma johon pyrin, joku ihan irrallinen lause jne.

    Editoinnissa minua auttaa käsintehtyjen muistiinpanojen voima. Ne saavat aivot viriteltyä tekstiin ihan eri tavalla kuin teksti ruudulla. Yksittäiset lauseet, tiivistelmät, satunnaisajatukset - ne ruokkivat pään sisäistä kirjoitusprosessia.

    Niin ja se, että kun on sovitut treffit kässärin kanssa, ilmestyy edes paikalle puoleksi tunniksi. Kyllä se kässäri usein vie mukanaan, vaikka ei huvittaisi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta tuo loppukiriminen.. :D Harrastan samaa koulutehtävieni parissa. Käsikirjoituksillani sen sijaan ei ole vielä aikaisemmin ollut tiukkoja deadlineja, joten niiden kohdalla en ole joutunut törmäämään viime hetken ns "paniikkieditointeihin". Jännittävää seurata miten tässä hommassa käy. Ainakin editoiminen tuntuu jo nyt erilaiselta kuin edelliskerroilla, tässä on selvästi astetta stressaavampi tunnelma.

      8h putket ovat kyllä pahoja, mutta toisaalta lähden mieluummin yrittämään sitä kuin pätkittäistä työskentelyä. Tässä näemme juuri näitä kirjoittajien eroja. Minulle pätkittäin työskentely olisi työlästä, koska kirjoittamisen aloittaminen on minulle nimenomaan työskentelyn haastavin osuus, ja pätkittäisessä työskentelyssä joutuisin taistelemaan aloittamisen kanssa monta kertaa. Kun päätän istua kerralla monta tuntia koneen ääressä, sallin itselleni samalla kevyen vapauden työskentelyni oheen. En tietenkään puurra naama kiinni tekstissä täyttä kahdeksaa tuntia (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta), vaan livahdan välillä youtubeen tai keittiöön ym. mutta pointti on se, että koko sen ajan käsikirjoitus kehittyy hiljalleen eteenpäin.
      Sinun tavallasi minäkin kirjoitan kerralla jonkun tietyn jutun, kappaleen, liuskan tai kohtauksen, johon keskityn intensiivisesti. Sitten sallin itselleni jälleen huilin, tai vaihtoehtoisesti jatkan editointia eteenpäin, jos imu on tarpeeksi vahva.
      Vaikka tyylini tuntuu ehkä näin kuvattuna hitaalta, se on loppujen lopuksi yllättävän tuottelias tapa kirjoittaa.

      Olet muuten ihan oikeassa, että sen jälkeen kun on saanut itsensä kirjoittamaan edes sen muutaman virkkeen, teksti vie helposti mennessään ja editointi jatkuu kuin itsestään.

      P.S. Ihanasti sanottu tuo "treffit kässärin kanssa". ^-^

      Poista
  5. Minulla on ilmeisesti kohtuullisen hyvä kyky tehdä sen, mitä olen päättänyt, kunhan tosissani päätän sen, mutta joka tapauksessa kirjoittamisen kanssa on hyötyä etenkin kaikenlaisista epäilyttävistä keinoista itseään kohtaan, kuten lahjonta, kiristys ja huijaaminen. :-D Erityisen tehokkaana pidän itse sitä, että houkuttelee itsensä kirjoittamaan edes "ihan vähän vain". Päätät vaikkapa, että voit kyllä muuten ihan hyvin vetkutella kirjoittamaan iltaan, mutta aamupäivällä kirjoitat kuitenkin edes jotain, vaikkapa muokkaisit vain yhden kappaleen, tekisit töitä vain 15 minuttia tms. Jotain niin pientä, että se nyt on helppo toteuttaa, kun heti sen jälkeen saa vetkutella kuinka paljon huvittaa. Usein olen huomannut, että sen jälkeen tuleekin tehneeksi paljon enemmän kuin aikoikaan. Lahjonta ja kiristys tietysti tapahtuvat erinäisiä palkintoja lupaamalla tai eväämällä. :-)

    Mutta jollain tapaa on myös vain hyvä suhtautua niin, että tämän asian vain tekee. Että kyse ei ole siitä, haluanko minä juuri nyt kirjoittaa, onko juuri nyt oikea tunnelma. Kyse on siitä, että nyt minä kirjoitan. En kysele, kirjoitanko, en kysele mitä minua oikeastaan huvittaisi tehdä, vaan tässä vaiheessa minä kirjoitan. Yritän suhtautua siihen enemmän faktana kuin valintana. Minä nyt vain olen ihminen, joka kirjoittaa juuri nyt. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjonta, kiristys ja huijaaminen. :D Lahjontaa en tohdi käyttää arkisin, koska minun tapauksessani se liittyisi aina jollain tapaa herkutteluun ("Jos kirjoitat tänään illalla, voit napostella samalla Toffifeeta."). Kiristystä en ole koskaan kokeillut. Voisin kuvitella, että se vaatisi kovaa itsekuria.

      Tuo huijaamissysteemi on sen sijaan perinteisen toimiva ja kiitän neuvoista. :) Monesti käy niin, että kun näkee koko kässärin työmäärän, editoiminen alkaa ahdistaa ja sitä pakoilee. Mutta jos sen sijaan keskittyy vain pieniin ajatuksiin, aloittamisen kynnyskin madaltuu. Vaikka tässä vaiheessa on sanomattakin selvää, ettei yksi lause päivässä riitä aikataulussa pysymiseen, minun pitäisi jotenkin pyrkiä aloittamisvaiheessa hyväksymään pienetkin editointirupeamat. Monesti jo muutaman virkkeen jälkeen editoiminen soljuu eteenpäin jo paljon kevyemmin.
      Ihmismieli on jännä juttu. Vaikka tiedostaisinkin tuon kaiken edellä mainitun ja tietäisin miten hommat hoidetaan, samoihin motivaatio-ongelmiin törmää aina uudelleen ja uudelleen.

      Poista
  6. Jos vain odottaisin flowta tai että tekee mieli editoida, en varmaan saisi mitään aikaan! Minun täytyy päättää tehdä jotain ja deadline on hyvä konsti saada itsensä pysymään aikataulussa. :) Toki ihannetilanne on se, että teksti vie niin mukanaan, että laittaa kaiken muun syrjään vain ehtiäkseen kirjoittamaan. Esim. tiskaamisen tai imuroimisen... (No, voi olla montaa mieltä siitä, onko se ihannetilanne.) Mutta jos näin ei käy itsekseen, deadline on hyvä keino saada itseään niskasta kiinni. Olen varmaan vähän samanlainen loppukirijä kuin Vaarna tuossa yllä kertoo olevansa.

    Minäkään en näe kirjoittamista pelkkänä työnä, vaikka kyllähän editointi välillä on raakaa työtä. Täytyy vain istua alas ja tehdä se. Mutta oikea työni on ihan muuta, kirjoittaminen on elämäntapa.

    2 lukua viikko on kova tahti, mutta ei mahdoton. Tsemiä editointiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, minulle sotkuinen kämppä voi olla myös ihannetilanne, jos se tarkoittaa hyvää flowta. ;)

      Noista aloittamiseen liittyvistä asioista olen pitkälti samoilla linjoilla kanssasi. Tykkään kyllä aina puhua flowsta ja siitä, miten innostuneena tekstiä tulee kuin vettä vaan, mutta huomioitava asia on kuitenkin se mitä juuri sanoit: flow ei koskaan ilmesty tyhjästä. Minulle flow tulee vasta sen jälkeen, kun olen sätkytellyt kankean aloittamisvaiheen yli - jos silloinkaan. Se siis tulee tarinan imusta, ei taianomaisesta inspiraatiosta.

      2 lukua viikossa on tosiaan kova tahti. Etenkin kun mukana on lukuja, jotka pitää kokonaan uudelleenkirjoittaa... Olen kuitenkin päättänyt, että tekstini laadusta en rupea tinkimään. Haluan olla tyytyväinen kerrontaani. Mieluummin sitten vaikka lipsun hieman aikataulusta.

      Poista
  7. Karttelen deadlineja viimeiseen saakka. Välillä sovin itseni kanssa, että viikonloppuna kirjoitan seuraavan kohtauksen. Tällaisista aikataulutuksista minäkään en onnistu lipsumaan :)

    Jossain vaiheessa saatoin kirjoittaa viikon aikana kolmekin kohtausta, jotka tuntuivat tarvitsevan korkeintaan pientä viilausta ja editointia. Nyt olen talvella hidastanut tahtia merkittävästi ja kohtauksia syntyy varmaan yksi viikossa. En ruoski itseäni laiskuudesta, vaan tykkään ajatella tekeväni päivittäin tärkeää ajatustyötä. Bussissa, suihkussa, torkkuessa ja sohvalla maatessani mietin käsikirjoitustani, ja kirjoitusvaiheessa kaikki on sitten kirkkaana mielessä. Usein eri kohtauksien välillä tunnelma muuttuu ihan täysin, joten joudun virittäytymään pitkään ennen kuin voin taas jatkaa.

    Pohjimmiltani olen varmaan vain laiska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja pahoittelut että vastauksen kirjoittaminen on venähtänyt.
      Hienoa, että mainitsit ajatustyön! Unohdin sen kirjoituksessani kokonaan. Samoin kuin sinä, minäkin teen ajatustyötä kässäreilleni monta tuntia päivässä: bussissa, matkoilla, ruokaa laittaessa ja milloin missäkin. Siitä on tullut tapa, enkä näe haaveilua ja pohdiskelua samassa määrin työskentelynä kuin kirjoittamista. Pidän ajatustyön tekemisestä, se on keinoni inspiroitua.

      En usko, että rauhallisessa työskentelytavassa on kyse on laiskuudesta, vaan enemminkin viihtyvyydestä. Mikäli saisin valita, kirjoittaisin paljon mieluummin yhden hyvän kuin kolme hutaistua kohtausta viikossa. :)

      Poista