Rikasta kieltä

Luin aikaisemmin tällä viikolla vaarnan blogitekstin, jossa käsiteltiin muun muassa omien havaintojen ja uskomusten rikkomista kirjoittamisessa. Teksti sai minut huomaamaan, kuinka ahtaasti olen kahliutunut omaan ajatusmaailmaani. Se näkyy tekstin tasolla muun muassa samoja kerrontaratkaisuja ja sanoja suosimalla. Toistan turvallisia, hyväksi havaitsemiani muotoja, jotka kuitenkin pidemmän päälle tekevät tekstistä tylsää ja puisevaa. Aina joku virnistää, huokaisee tai kohottaa kulmiaan. Toimintakohtauksissa sidossanana käytetään ja-konjunktiota. Tarinan kahden päähenkilön kertojaäänet hädintuskin poikkeavat toisistaan. Näitä riittää.  
Olen tähän mennessä ajatellut ongelman johtuvan siitä, etten lue niin paljon kuin pitäisi. Lukiessa kerryttäisin paitsi omaa sanavarastoani, mutta saisin myös ideoita uusista kerrontatavoista. Siinä mielessä voin nähdä lukemisen itselleni myös eräänlaisena opiskeluna.
Tällä viikolla aloin kuitenkin pohtia olisiko ongelmassani mahdollisesti kyse vain tavastani ajatella. Olenko pintatason vanki siinä missä ammattilaiset uivat pintaa syvemmällä?
Tähän on tullut törmättyä joillain yliopiston syventävien opintojen kursseilla. Olen huomannut, että minulla on selviä hankaluuksia hahmottaa filosofisia teorioita mielessäni. Pystyn kyllä oppimaan ja ymmärtämään sen mitä luen tai kuulen, mutta teorian kritisoiminen ja siihen nojaava oma ajattelu jää heikoksi.
Kirjoitin vastikään 10-sivuisen esseen aiheesta "sanojen ruumiillisuus kirjallisuudessa". Se taisi olla koko yliopistohistoriani vaikein essee. Miksi? Koska siinä vaadittiin itsenäistä, filosofista pohdintaa.

Voiko omaa ajatteluaan syventää harjoittelemalla? Ja jos voi, miten harjoittelua tulisi tehdä? Vaarnan tekstissä puhuttiin Torsti Lehtisen kirjoitusoppaasta Sanojen avaruus - opas luovaan kirjoittamiseen. Täytynee etsiä tuo teos käsiini. Olisi enemmän kuin hienoa, mikäli opas pystyisi aukaisemaan mieleni lukkoja.

Muussa tapauksessa kässärin editoiminen on edistynyt mallikkaasti. En ole lipsunut aikataulusta enempää, minkä vuoksi roikun alkuperäissuunnitelmasta vain kaksi viikkoa jäljessä. Se ei ole paha.
Editoiminen on kuitenkin muuttunut entistä puuduttavammaksi. Olen muokannut Kuuraa nyt 2/3, joten enää ei ole paljoa jäljellä. Häämöttävä maali aiheuttaa minussa kuitenkin sen, että meinaan jatkuvasti sortua puolivalmiiseen työhön.
Lisäksi olen tarkkaillut pienellä huolella tarinan kasvavaa sivumäärää. Kuura on ollut alunperinkin laaja kertomus, mutta mikäli haluan toteuttaa kaikki palautteessa tulleet ehdotukset, sivumäärä kasvaa väkisinkin.
Huolia siis riittää. Toistaiseksi yritän vain sulkea silmäni ongelmilta ja kirjoittaa tämän editointiversion loppuun.

8 kommenttia

  1. Voin allekirjoittaa huolesi. Jonkinlainen lukko se on.
    Sitten vielä tosiaan kun pääsisi siitä eroon. Kaavamaisuus on tylsää jopa itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukko on kyllä siinä mielessä lohdullinen ajatus, että sen voi aina jollain tavalla avata (tai murtaa). Lisäksi lukon taakse kätkeytyy mahdollisesti toisia tajunnantasoja, mikä on myös mukavampi ajatus kuin se, ettei niitä yksinkertaisesti ole olemassa. Uusien ajatusten tavoittamiseen täytyy vain nähdä tavallista enemmän vaivaa.
      Kaavamaisuus on todella viheliäistä!

      Poista
  2. Uskon että lukeminen kehittää tätä kykyä, mutta silloinkin kaivataan uskallusta lukea laajemmin kuin ehkä tekee mieli. Lukisin itse kovin mielelläni vain spefiä, mutta pari klassikkoa sinne sun tänne, pari näytelmää, pari kirjaa aivan toisesta maailmankolkasta ei ole loppujen lopuksi paljoa. Ja jos kirja ei nappaa, ei siitä kannata ottaa paineita. Lukupiirin laajentaminen hiljalleen on yllättävän helppoa.

    Sinulla tosin tulee varmasti opiskeluiden myötä luettua paljon pakkopullaa, joten en ihmettele jos ajatus sen lisäämisestä ahdistaa.

    Minulle tärkein herättelijä on ollut runous, ja tällä en tarkoita runollista ilmaisua, vaan sitä olen runojen lukemisen myötä alkanut itsekin kiinnittää erilailla huomiota ympäristööni. Arkisetkin hetket muuntautuvat maagisiksi runoissa, kuten talon putkiston öiset äänet tai kampaamossa leikatuista hiuksistaan kaksihaaraisia etsivä nuori nainen. Sekin kertoo paljon hahmosta, miten hän havainnoi ympäristöään.

    Välillä luen esim. Goodreadsista paljon sitaatteja ja etsin sellaisia joiden kanssa olen samaa ja eri mieltä. Erityisesti erimieltä olevat sitaatit saavat aikaan sen, että lähden miettimään miksi joku ajattelee näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen kattavasta viestistä! :)

      Minä olen tosiaan niitä, jotka lukisivat vapaa-ajallaan vain spefiä tai nuortenkirjallisuutta. Toisaalta yliopistokurssit vaativat lukemaan päinvastoin kaikkea muuta, joten lukulistaa tulee tasapainotettua sen puolesta. Pakkopullalukeminen on kuitenkin kamalaa, minkä vuoksi alan helposti välttelemään lukemista, ja vuosittainen kirjasaldo jää niukaksi. Oppimistakaan ei tapahdu yhtä tehokkaasti, jos sydän ei ole mukana lukemisessa.

      Voi, uskon että runoudesta voisi olla ajattelun kehittämistä ajatellen paljonkin hyötyä! Menikö sinulla kauan ennen kuin totuit pitämään runoudesta, vai oletko aina lukenut runoja? Minulle lyriikka on nimittäin tällä hetkellä täydellisen vierasta aluetta, enkä koe sitä omakseni. Jos vain voit suositella jotain suht helppoa runoteosta, josta olisi helppo aloittaa, olisin todella kiitollinen. Voisin ottaa tavoitteekseni lukea kesän aikana jonkin kokonaisen runoteoksen - pointtina siis, että syventyisin siihen ajatuksen kanssa.
      Toinen kesätavoite voisi olla se, että tutustun tuon Goodreadsin saloihin. Toistaiseksi on käynyt vain pläräilemässä sitä harvakseltaan.

      Poista
    2. Minulla runouden löytäminen vei kolme vuotta. Luimme runoja kirjoituskursseilla, niitä tuli eteen blogeissa, kirjoissa, ostin itse muutaman kokoelman, selasin paljon sellaisia jotka eivät napanneet, eteen tuli hyviä, innostuin, löysin samanlaisia, sitten Viidassa on tullut vastaan hienoa runoutta ja olen kirjoittanut sitä itsekin vähän. Juuri nyt runous on kietoutunut nykyiseen kässäriin vahvasti, joten otin sen lukemisen "taustatyönä".

      Eli olen vasta hiljattain alkanut löytää runouden. :)

      On kauhean vaikea sanoa mistä aloittaa. Runojakin on niin monenlaisia käännösrunoudesta kotimaiseen, tuoretta ja vanhaa, eri tyylisuuntia modernia, proosarunoutta, iso läjä -ismejä...

      Kuvittelisin kuitenkin tuottamasi tekstin perusteella, että voisit pitää aika yksinkertaisesta ja kenties arkisestakin runosta. Kirjastosta saa varmasti apua, mutta tässä pari (suppean tuntemukseni läpi suodatettua) ehdotusta:
      - Claes Andersson (esim. etydi suvituulelle)
      - Wisława Szymborska (vähän erikoisempi, mutta ihana)
      - Arja Tiainen
      - Kirsi Kunnas (tunnetaan lasten runoudesta, mutta myös aikuisille)

      Vanhempaa runoutta löytyy netistä pilvin pimein, joten sitä voi lukea helpommin. Kannattaa aina vähän googletella runoilijan nimellä etukäteen, ja katsoa löytyykö tältä edes yksi kiinnostava runo, joka herättää jotain tuntemuksia itsessä. :)

      Poista
    3. Kiitos paljon kaikista ehdotuksistasi! Voi miten olet nähnyt vaivaa... Kiitos! :) Uskon tosiaan, että minun kannattaa aloittaa aika yksinkertaisesta runoudesta. Vaikeasta vain tuskastuisin.
      Netistä olen satunnaisesti lukenut joitain runoja, mutta nyt haluan nimenomaan hankkia käsiini kannellisen kokelman. Haluan lukea sitä parvekkeellani ja fiilistellä oikein kunnolla! :D

      Poista
  3. Minullakin on taipumus jämähtää tietynlaiseen tyyliin ja sanastoon. Itse asiassa, veikkaisin, että jos kirjoituksiani laitettaisiin rinnakkain, kuulostaisi kertojaääni ja päähenkilöiden äänet samanlaisilta. Se kismittää ja huolettaa.

    Onnea editointirumbaan, en malta odottaa, että saat sen valmiiksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tuo tarinan kertojaääni voi liittyä osittain myös kirjoittajan tyyliin. Onneksi sitä ajan myötä oppii (ainakin toivonmukaan) monipuolisemmaksi kirjoittajaksi. Tällä hetkellä minun on tyydyttävä siihen, että lukija tunnistaa henkilöhahmoni heidän luonteidensa puolesta.

      Kiitokset kannustuksista! :) voiton puolella ollaan jo. Minäkin haluaisin saada tämän jo valmiiksi.

      Poista