Briitta Hepo-oja - Siilin kuolema

Kaunista kesää kaikille! Olen nauttinut mainiota viikkoa kotona Hansin, läppärin ja kirsikkapussin kanssa. Joukkoon on mahtunut myös yksi tämän kevään uutuusromaaneista, Briitta Hepo-ojan Siilin kuolema (Myllylahti, 2015). En tavallisesti kirjoita kirja-arvosteluja blogiin, mutta toisinaan eteen osuu kirja, josta on vaan pakko lausua muutama sana. Kotimaisia nuortenromaaneja ei muutenkaan hehkuteta mielestäni tarpeeksi paljon. Tämä romaani on mainio osoitus siitä, kuinka tyytyväisiä voimme kotimaisen nuortenkirjallisuutemme tasoon olla. Hepo-ojan esikoisromaani tuo pirteää vaihtelua tunnettujen nuortenkirjailijoiden ja käännettyjen spefiromaanien riveihin.

Kuva kustantajan sivuilta.
Siilin kuolema kertoo 15-vuotiaasta Artusta, joka tuntee olonsa ulkopuoliseksi paitsi koulussa, myös omassa perheessään. Isä ja äiti omistavat elämänsä uran luomiselle, veljet tuovat kymppejä koulutodistuksissaan ja onnistuvat kaikessa, mihin päättävät ryhtyä. Myös pikkusisko tietää mitä haluaa ja seuraa isänsä jalanjälkiä perheen lukutoukkana. Vain Arttu ei tunnu löytävän paikkaansa perheen puhtoisessa maailmassa.
Hepo-ojan romaanin yksi nautinnollinen anti on sen symbolismi ja tulkinnanvaraisuus. Ja koska spekulointia rakastavana ihmisenä haluan nyt jakaa joitain omia ajatuksiani tähän aiheeseen liittyen, varoitan, että seuraavat kappaleet saattavat sisältää juonipaljastuksia:

Tarina käynnistyy tehokkaasti kohtauksella, jonka ympärille koko loppu romaani rakentuu. Auton alle jäävä siili on epäilemättä syy Artun muuttuvalle maailmankuvalle: vaikka poika on toki ollut herkkä jo ennen siilin kuolemaa, aiheuttaa pienen eläimen kuolema Artussa merkittävän murtumisen. Siili kuvastaa Arttua, väärinymmärrettyä ja herkkää poikaa, joka jyrätään valtavirran renkaan alle, sysätään tien sivuun ja unohdetaan. Siilin hautaamista pidetään naurettavana tekona, johon äiti ei halua edes osallistua. Samalla tavoin perhe reagoi Artun erilaisuuteen, pelkoihin ja mielenmaisemaan: väheksyen ja kiusaantuneena.
”Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, siilit eivät juo maitoa”, romaanissa siteerataan Ultra Bran sanoituksia. Vahvistuksen vertauskuva saa romaanin loppukohdassa, jossa Arttu kieltäytyy juomasta maitoa. Siilin haudalle palaaminen romaanin lopussa sitoo alun ja lopun yhteen. Se, mikä Arttua jäi vaivaamaan siilin kuolemassa aikaisemmin, saa nyt rauhan, kun perhe kunnioittaa menehtynyttä siiliä ja antaa sille kaivatun huomion.

Olin lukenut Siilin kuolemasta monia kirja-arvosteluja jo ennen kun aloin lukemaan itse romaania. Tämän vuoksi minulla oli tarinasta tietyt ennakko-odotukset. Yllätyksekseni ja ilokseni sain kuitenkin huomata, että tätä romaania voi tosiaan lukea monin eri tavoin. Romaanin päähenkilö Arttu herättänee myös monenlaisia tunteita lukijassaan. Mutta koska romaani on kirjoitettu uskottavasti Artun näkökulmasta yksikön ensimmäisessä persoonassa, lukijan on mahdollista tuntea empatiaa häntä kohtaan silloinkin, kun päähenkilön teot tai motiivit eivät vastaa lukijan omia arvoja.  

Hepo-ojan esikoisromaanissa erottuu selvästi kirjailijan omaleimainen tyyli. Kerronta nojautuu pitkälti henkilöhahmoihin, sekä aitoon ja huumoripitoiseen dialogiin, jota lukiessa romaanin sivut kääntyvät kuin huomaamatta. Mutta vaikka Artun minä-kertoja pitää pilkkeen silmäkulmassaan tarinan loppuun asti, on romaanissa paljon mustanpuhuvia teemoja ja surua, joilla perustelisin romaanin synkeän kansikuvan. Vertaisin tätä Marja Björkin romaaniin Poika, joka huumorin ja nasevan dialogin keinoin käsittelee myös vaikeita aiheita ja nuoruuden kipukohtia.

Suosittelen ihmisiä tutustumaan tähän romaaniin, niin poikien kuin tyttöjen, nuorien ja vanhempienkin. En epäile hetkeäkään, etteikö romaani herättäisi lukijassaan jos jonkinlaisia tunteita. Kylmäksi tämä romaani ei lukijaansa jätä.