Valmis!

Vihdoin saan kirjoittaa iloisia uutisia. Sain Kuuran uusimman käsikirjoitusversion valmiiksi eilen illalla pitkän uurastuksen jälkeen. Oloni on hieman epätodellinen tällä hetkellä: "Sekö on nyt oikeasti valmis..?" Toki käsikirjoitus vaatii vielä oikolukukierroksen ennen kuin laitan sen arvioitavaksi, mutta minulle oikolukeminen on aina ollut hyvin mieluista ja nopeaa. En laske sitä mukaan raakaan editointiin.
Jeiiii, nyt saa juhlia kesää ja valmista käsikirjoitusta!
Käsikirjoitus lyheni tämän editointikierroksen aikana viidellä sivulla, mutta kasvatti sanamääräänsä 3000 sanalla. Hassu huomio. Luulen, että löysän dialogin karsiminen ja tiiviimmän kuvailun lisääminen mahdollisti moisen lopputuloksen. Kuuran lopullinen sanamäärä on nyt siis reilut 86 000. Kokonaisuuteen olen kuitenkin tyytyväinen. Omasta mielestäni tämä versio on ehdottomasti paras kaikista editointiversioista. Kuura on nyt kirjoitettu paremmin, plus hahmoissa on enemmän syvyyttä. Alkuun vaikeuksia tuottanut uusi miespäähenkilö muuttui tarinan edetessä hyvin mielenkiintoiseksi ja nautinnolliseksi hahmoksi kirjoittaa. Hahmon motiiveja ei tarvinnut enää pohtia muistilappujen kanssa, vaan kaikki muuttui tapahtumien kulun myötä loogiseksi ja luontevaksi. Kuurassa on mielestäni nyt kaksi niin onnistunutta päähenkilöä kuin minun taidoillani voi kirjoittaa. En muuttaisi mitään. Sivuhenkilöt eivät nouse valitettavasti päähenkilöiden tasolle, mutta kaikkea ei vain pysty yhteen tarinaan sisällyttää. Voin vain toivoa, että ainesta on riittävästi kustannussopimuksen saamiseen.
Tiedän, että kustantajan lopullisen vastauksen odottaminen tulee olemaan tuskaa. Olen päättänyt, että tämä on Kuuran last shot, enkä aio työstää käsikirjoitusta enää tämän jälkeen mikäli sopparia ei näillä eväillä synny. Siirryn kirjoittamaan Arkkia syksyllä tilanteesta riippumatta. 

Juuri nyt en aio kuitenkaan murehtia liikoja. Huokaisen helpotuksesta ja ryhdyn lukemaan uunituoretta käsikirjoitusta läpi heti tänä iltana.

Just do it

Tein itseni kanssa sopimuksen, etten kirjoita yhtään uutta blogiviestiä ennen kuin Kuura on lopullisesti valmistunut. Editoitavaa tekstiä on jäljellä on vaivaiset 30 sivua, joten odotan pääseväni maaliin tämän viikon aikana. Voittajafiilis ei kuitenkaan ole, koska alkuperäisestä deadlinestani on kulunut jo kohta 2 kuukautta. Olen lievästi sanottuna pettynyt itseeni tällä hetkellä. Alla oleva video kertoo kaiken olennaisen:


Jep. Ei muuta tällä erää. Palaan takaisin blogimaailmaan ensi viikon aikana!