Vapaus suunnitella uutta

Kyllä voi pieni ihminen olla helpottunut. Lähetin maanantaina Kuuran kustantajalle toimitettavaksi, mikä tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitse suoda kyseiselle tekstille ajatustakaan seuraavaan kolmeen viikkoon. Goodbye Kuura, hello kirjahyllyn aarteet! Saan viimeinkin täyttää iltavapaani viihteellisellä lukemisella ja nollata pääni kaikesta editointiin liittyvästä. Loma tulee tarpeeseen. Olen viimeiset kaksi viikkoa uppoutunut niin antaumuksella Kuuran lauseisiin, että nuppi on mennyt ihan sekaisin. Takerrun pieniin epäkohtiin kässärissä ja koko julkaisuprosessissa ja teen yksityiskohdista tulivuoren kokoisia ongelmia. Ne ongelmat sitten valvottavat minua iltaisin, hermostuttavat iltalenkillä ja täyttävät pääni luennoilla, kun pitäisi keskittyä opetukseen. Ajatuslukkoa on vaikea avata muuten kuin ottamalla etäisyyttä koko käsikirjoitukseen.
Jos siis joku joskus kuvitteli, että kirjan julkaiseminen olisi pelkkää ihanuutta niin voi tulla katsomaan tämänhetkisiä silmäpussejani. 

Lomatauko ei toki tarkoita sitä, ettenkö pohtisi mitään kirjoitusharrastukseen liittyvää. En kirjoittaisi, jos en pitäisi siitä, joten tulen varmasti suunnittelemaan uutta käsikirjoitusta myös tauon aikana. Ideointi on nautinnollisimpia vaiheita koko käsisprojektissa. Yleensä tarinan kuviot muotoutuvat päässäni parhaiten silloin, kun on jo hämärää ja voi keskittyä musiikkiin. Se on vähän kuin elokuvaa katselisi. 
Samaisen asian yhteydessä pohdin myös uusia henkilöhahmoja seuraavaan kässäriini. 
Miten te luotte hahmonne? 
Itse tajusin, etten kykene kehittämään hahmoa täysin tyhjästä, vaan tarvitsen sille prototyypin joko tosielämästä tai näkemästäni elokuvasta/sarjasta/mainoksesta. Toisaalta sanon aina, ettei ystävieni kannata etsiä itseään tarinoistani, sillä hahmot eivät ole koskaan puhtaita kopioita prototyypeistään. On muistettava että fiktio on aina fiktiota, eikä mielestäni sen vuoksi ole mielekästä etsiä henkilöhahmoille tosielämän vastineita. Hahmot ovat toki voineet saada alun perin inspiraationsa lähipiiriini kuuluvista henkilöistä, mutta ne muotoutuvat omanlaisikseen persooniksi kuitenkin vasta tarinaa kirjoittaessani. Hahmo herää henkiin paperilla. Alkuun uuden hahmon ymmärtämistä helpottaa toki se, että on jokin malli, johon palata. 

Orange is the new black -sarjan Stella inspiroi Kuuran uutta hahmoa.

Mikä sitten saa valitsemaan juuri kyseisen hahmotyypin? Päätättekö henkilöhahmojenne persoonat arvalla, vai suositteko harkittua linjaa?
Omalla kohdallani minun on todettava, että sattumalla on suuri rooli siihen minkä luonteisia ja näköisiä hahmoja tarinoissani seikkailee. Sivuhahmot valikoituvat yleensä siten, että innostun äkkiseltään tietystä prototyypistä, ja haluan käyttää sitä tarinassani. Päähenkilöiden kanssa on tarkempaa. Hahmon luonne ja teot kun määrittävät pitkälti sen millainen tarinan juonesta kehittyy. Esimerkiksi Kuuran päähenkilöistä halusin mahdollisimman kaksijakoisia hahmoja, joten heidän kehittämisessään meni siltä osin pidempi tovi. 
Harvemmin kuitenkaan suunnittelen käsikirjoituksiani kohta kohdalta läpi. Näin jopa päähenkilöiden luonteille jää pientä liikkumavaraa. 

10 kommenttia

  1. Onnea vielä täältäkin jälkijunassa :)! Minustakin tulee keväällä Myllylahden kirjailija, ehkä nähdään katalogin sivuilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Vai olet sinäkin Mylliksen kevätohjelmassa! Vau, sittenhän katalogissa on jo kolme meitä kirjoittajabloggareita. Minkä tyylinen kirja on tulossa?

      Poista
  2. Hirmuisesti tsemppiä ja onnea ja kaikkea!

    Itselläkin henkilöhahmoihin vaikuttaa kyllä sattuma. Täällä päässä suunnittelu on aika pientä alkuvaiheessa, päätän muutaman pääkohdan/-jutun, mutta tosiaan vasta tarinan edetessä ymmärrän ja tutustunkin henkilöihin paremmin. Minulla kestää aina tovi, ennen kuin tunnen hahmojani juurikaan, tutustuminen etenee pikkuhiljaa, niin kuin oikeassakin elämässä. Saatan myös napata joitain piirteitä joko itsestäni tai lähipiiriin kuuluvista ihmisistä, mutta kuten sinäkin, en minäkään mielelläni ainakaan anna hahmojeni kehittyä täysiksi kopioiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ^-^

      Kuvailusi kuulostaa kyllä tutulta. Minulla on todennäköisesti hyvin samanlainen tyyli luoda hahmojani kuin sinulla. Pidän myös siitä kuinka rinnastat romaanihahmoihin tutustumisen oikeaan elämään. Esimerkiksi itse tutustun oikeassa elämässä melko nopeasti uusiin ihmisiin, mikä saattaa olla syynä sille, etten käytä paljon aikaa sivuhenkilöideni luomiseenkaan.

      Poista
  3. Lastenkirja tulossa :).

    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, en malta odottaa! :) Hieno ja jännittävä kevät tulossa!

      Poista
  4. Sinä olet kyllä taukosi ansainnut! :)

    Hahmonluontini vaihtelee. Pääasiassa luon hahmot ilman prototyyppejä, nykyisessä kässärissä on oikeastaan vain yksi, joka lähti liikkeelle ajatuksesta "haluan hahmon joka on kuin x ja y (jotka ovat kyllä hyvin erilaisia keskenään)".

    Useinmiten ikään kuin "löydän" hahmot kirjoittaessani. Niihin eksyy jonkinverran kaikuja olemassaolevista ihmisistä tai kirjallisista hahmoista, mutta ei niin paljoa, että hahmoja voisi suorilta verrata olemassaoleviin. Lähden aina liikkeelle päähenkilön ristiriidasta ja rakennan kaiken muun sen ympärille.

    Toisaalta osaan nimetä monelle hahmolle tärkeitä esikuvia, heidän idoleitaan ja varjojaan, jotka ehkä värittävät läsnäolollaan hahmoja enemmän. Se on kai sitä intertekstuaalisuutta.

    Minulla on kyllä selvästi samantyyppisiä hahmoja paljon. Tarinoista löytää sukulaissieluja suurinpiirtein samoista rooleista. Näin julkaisemattomanahan se ei haittaa, mutta tulevaisuudessa pitää olla tarkkana tämän kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, viimeinkin pääsen vastaamaan! Bloggerissani on ollut jokin vika, enkä ole pystynyt kommentoimaan omia enkä toisten blogiviestejä. Pahoittelut siis, että kesti.

      Mielenkiintoista kuulla, miten erilailla luot omat hahmosi. Olet paljon analyyttisempi kuin minä (minkä jo sinänsä tiesinkin ;)). Hahmosi palvelevat siis ensisijaisesti tarinaa ja alun käännettä, eikö vain? Minulla käy monesti niin, että ainakin ensimmäisessä käsisversiossa hahmot vain laskettelevat syöksyllä tarinan mukana. Monesti tämä tietenkin johtaa siihen, että editoidessa eri hahmojen motiiveja on selvennettävä tai heidän käytöstään on viilattava. Kevyesti tehdyt alkuvalmistelut ja suunnitelmat teettävät enemmän työtä editointivaiheessa.

      Intertekstuaalisuutta minäkin kyllä suosin! Toisaalta tähän liittyy mainintani prototyyppien aiheuttamasta inspiraatiosta. Monesti olen leikitellyt hahmon nimellä ja piilottanut siihen vihejä hahmon esikuvasta. Eräs kirjoittajaystävä sanoi kerran, että minulla on selvästi joku söpö pakkomielle henkilöhahmojen nimiin. :D

      En usko, että sukulaissielut eri romaanihahmojen välillä on kovin vakava juttu senkään jälkeen, kun on julkaissut. Tietenkin jos kirjailijalta on ilmestynyt viisi kirjaa, joissa kaikissa seikkailee esimerkiksi rakkaudenkipeä, ujo ja epävarma naispäähenkilö, se voi jo alkaa häiritä. Mutta yleisesti ottaen pienet yhtäläisyydet henkilöhahmojen välillä tuskin ketään haittaavat.

      Poista
  5. Minä en käytä hahmonluontiin ihmisiä, joita oikeasti tunnen, vaikka tietysti omat kokemukseni ja tuntemani ihmiset varmaan värittävät hahmojani paljon. Niistä vain tulee sellainen yleinen "millaisia ihmiset ovat"-sekoitus, josta poimin kunkin hahmon tarvitsemia piirteitä. Jos yritän perustaa hahmon johonkuhun oikeasti tuntemaani ihmiseen, siitä ei tule mitään.

    Sen sijaan käytän välillä tuollaisina "prototyyppeinä" hiukan etäisempiä ihmisiä, esimerkiksi fiktiivisiä hahmoja (yleensä teatterista / tv-sarjoista, harvemmin kirjoista) ja näyttelijöitä. Varsinkin mieshahmoissani sellaiset ovat yleisiä, ehkä siksi että tosielämässä tunnen hyvin vain harvoja miehiä, ja toisaalta fiktiossa mieshahmot ovat yleensä monipuolisempia, joten heistä saa enemmän inspiraatiota. Hahmo lähtee jostain tuollaisesta liikkeelle: yleensä jostain tunnetilasta tai konfliktista, joka minun mielessäni yhdistyy tuohon alkuperäiseen ja jolle tahtoisin tehdä jotain. Sitten hahmo kasvaa vähitellen omaksi persoonallisuudekseen.

    Se ei ole samanlaista kuin fan fictionia kirjoittaessa, vaikka jotkut joskus luulevat niin. Fanficissä yrittää aina pysyä uskollisena alkuperäislähteelle, omassa kirjoittamisessa se taas on pelkkä lähtökohta ja inspiraatio. Yhtä lailla ilman prototyyppiä luodut hahmot lähtevät usein liikkeelle jostain tilanteesta, johon tietynluonteinen tai -taustainen hahmo joutuu, ja sitten kasvavat siitä monipuolisemmiksi persoonallisuuksiksi.

    Joka tapauksessa uskon, että kirjoitetut hahmot yleensä lähtevät liikkeelle jostain tosielämässä tai fiktiossa kohdatusta. Joskus kyse on vain yksityiskohdasta tai tilanteesta, joskus on mukana isompi palanen henkilön olemuksesta, luonteesta ja ulkonäöstä. Mutta joka tapauksessa jokin kipinä tarvitaan, ja kun siihen yhdistyy muita asioita, kasvaa kokonainen hahmo. Toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen huomio tuo, että mieshahmojen esikuvat kumpuavat useammin elokuvista/tv-sarjoista/kirjoista kuin tosielämästä. Nyt kun ajattelen asiaa, minulla taitaa olla ihan sama tilanne. Toki mieleen nousee myös pari käsikirjoitukseni sivuhenkilöä, jotka jäljittelevät hyvin pitkälti omia ystäviäni (etenkin puhetavaltaan ja dialogiltaan), mutta tärkeimmät henkilöhahmot ovat saaneet esikuvansa fiktiosta. Kai syynä on juuri tuo mainitsemasi monipuolisuus. Tyydyn harvemmin päähenkilöissäni neutraaleihin luonteisiin. Minullakin inspiraatio saa usein alkunsa pienen pienestä kipinästä, jonka ympärille hahmo lopulta rakentuu. Toisinaan kuitenkin esikuva on taas niin mainio, ettei sille tarvitse tehdä juuri lisäyksiä. Identtiseksi hahmot eivät kuitenkaan koskaan esikuvansa kanssa kehity, joten sitä ei tarvitse pelätä. Minulla on esimerkiksi Arkki-käsikirjoituksessani Watchmenin Rorschachista ja Ozymandiasista inspiraationsa saaneet henkilöhahmot, mutta nykyään kun katson Watchmenia, en näe hahmoissa juurikaan yhtymäkohtia omien Arkin hahmojeni kanssa.

      Poista