Jenna Kostet - Marrasyöt

Viime kuukausien aikana en ole ehtinyt lukea juuri lainkaan vapaavalintaista kirjallisuutta. Olen oikolukenut, koelukenut ja analysoinut valmiiksi valittuja romaaneja koulutehtäviä varten. Jenna Kostetin Marrasyöt (Robustos 2015) oli ensimmäinen kirja kuukausiin, jonka luin puhtaasti rentoutumismielessä. Ja olen iloinen, että valitsin lukea juuri tämän teoksen. Minä todella, todella nautin Marrasöiden lukemisesta!

Kuten olen aikaisemmin maininnut, en harrasta analyyttisia kirja-arvosteluita blogissani, mutta saatan silloin tällöin nostaa jalustalle teoksen, joka mielestäni ansaitsee erityismaininnan. Arvostelun sijaan kirjoitan kirjaesittelyn omilla lukijakommenteillani maustettuna.

Kannet: Johanna Lumme
Marrasyöt alkaa kohtauksesta, jossa Nauvon konstaapeli Nils Larsson saa selvitettäväkseen nuoren naisen mystisen kuolintapauksen. Naisen ruumis löydetään alastomana Finbyn jatulintarhan (maallikoille: pyöreän kivilabyrintin) keskeltä. Jälkiä väkivallanteosta ei löydetä, mutta Nils aavistaa tapauksen taustalla olevan jotain hämärää eikä pidä naisen kuolemaa puhtaana itsemurhana. Samaa mieltä on Nilsin virkaintoinen työpari, nuori ja kokematon Mäkelä.
Samaan aikaan Turun yliopiston jatko-opiskelija Selja kamppailee jatulintarhoista kertovan väitöskirjansa kanssa. Vahvasti faktoihin ja todistettuun aineistoon tukeutuva tyttö on epävarma niin väitöskirjastaan kuin myös omasta itsestään. Kun karismaattinen ja älykäs apulaisprofessori Juha Svak horjuttaa Seljan näkemyksiä mystisistä jatulintarhoista, muuttuu samalla tytön käsitys ympäröivästä todellisuudesta.

Marrasyöt on raikkaan erilainen dekkari, joka sekoittaa suomimytologiaa ja spekulatiivisen fiktion elementtejä perinteiseen murhamysteeriin. Yliluonnolliset ainekset ripotellaan tarinaan kuitenkin hienovaraisesti, eikä Kostetin luoman maailman uskottavuus kärsi missään vaiheessa. Romaanin luettuaan lukija voi jopa pohtia liittyikö romaanin tapahtumiin todella mitään maagista, vai ilmenivätkö yliluonnollisuudet vain henkilöhahmojen pään sisällä.
Kerronta on kirjailijan tavaramerkki. Sanoilla ei Marrasöissä leikitellä samalla tavalla kuin Kostetin esikoisromaanissa Lautturissa (Robustos 2014), mutta niiden avulla luodaan vahva ja elävä tunnelma harmaasta ja kylmänkoleasta marraskuusta ja kohtalokkaan usvaisesta merestä. Vaikka loppuratkaisu ei tule lukijalle suurena yllätyksenä, ei se vähennä romaanin taitaen rakennettua jännitettä ja kutkuttavaa tunnelmaa.

"Selja piirsi sormellaan jatulintarhan sokkeloista labyrinttia pöydän pintaan. Hän saattoi nähdä, miten kuvio paloi hänen sormensa kosketuksesta pöydän ruskeaan puuhun. Hänen sormessaan oli voima, joka laittoi jatulintarhan labyrintin paikoilleen. Selja muisti kuvion ulkoa. Hän saattoi sulkea silmänsä ja piirtää sen mihin tahansa. Hän saattoi kulkea reitin, eikä hän kulkenut kertaakaan harhaan. Jatulintarha oli hänessä." (Marrasyöt, s. 118)

Suosittelen romaania lukijoille, jotka kaipaavat valikoimaansa jotain uutta ja erilaista. Dekkarinälkäisille teos sopii parhaiten silloin, kun lukija pitää fokuksensa genren uudessa tulokulmassa, ei niinkään murhamysteerin yllätyskäänteissä. Kannattaa myös varautua siihen, että lukuelämys muuttaa maiseman ikkunan takana vetiseksi, mustanankeaksi marrasyöksi. Tämä romaani nimittäin imaisee sisäänsä.

Ei kommentteja