Kirjailijaretriitti Bengtskäriin

Olen pitkin kuukautta voivotellut lähipiirilleni takkuista kirjoittamistani. Myrsky on toki edistynyt tasaiseen tahtiin, mutta olen edelleen odottanut kauan kaipaamaani flowta. Välillä teksti meinaa jo lähteä lentoon ja tuntuu kuin katsoisin hyvää elokuvaa, mutta moiset tunnetilat eivät tunnu kestävän iltaa kauempaa. Olen kokenut kirjoittamisen aloituksen kauhean uuvuttavaksi.

Minun tapauksessani kirjailijaretriitti Bengtskärin majakalle tuli siis todella tarpeeseen. 

Mistä oli kyse? Matkasin vajaa viikko sitten yhdessä 18 toisen kirjailijan kanssa merellisiin saaristomaisemiin virkistämään mieltä. Toiset meistä käyttivät aurinkoiset kaksi päivää lukien, valokuvaten ja leväten, toiset taas hyödynsivät inspiroivan ilmapiirin työstämällä tekstejään. Minä tein vähän molempia. 
Sain Myrskyä mukavasti eteenpäin, kirjoitin yhden kokonaisen luvun (11 liuskaa), mutta vastapainoksi loikin myös sileillä kalliokivillä, testasin kuntoani kiipeämällä lukuisia kertoja majakan huipulle, otin selfieitä merimaisemissa, saunoin ja SÖIN. Herranjumala, sillä ruokamäärällä, jota suuhuni ahdoin, olisi muonittanut puoli Suomea. Mutta kun tarjottava ruoka oli vain niin hyvää...<3  Kerrankos sitä.

Kokoan tähän pienen kuvakoosteen Bengtskäristä, koska kuten sanonta kuuluu: kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Suuret kiitokset Helena Warikselle järjestelyistä sekä kaikille muille reissussa mukana olleille hyvästä matkaseurasta!

(c) Tarja Sipiläinen
(c) Tarja Sipiläinen
(c) Tarja Sipiläinen

(c) Tarja Sipiläinen



Ei kommentteja