Finncon 2016

Nyt jännittää! Tampereen Finncon starttaa parin päivän päästä, ja Kuura on menossa mukana. Höpinöitäni voi tulla kuuntelemaan lauantaina ja sunnuntaina.

Lauantai
klo 10-11 Luentosali D10b Esikoiskirjailijat estradilla
Ensimmäisen teoksensa 2015-2016 julkaisseet Jaakko Markus Seppälä, Dare Talvitie, Elina Pitkäkangas ja Liliana Lento keskustelevat kirjoittamisesta, julkaisukynnyksen ylittämisestä ja esikoiskirjailijuudesta. Pj. esikoiskirjailija-emeritus Shimo Suntila.

klo 12-13 Luentosali A05 Lukutuokio ja haastattelu
Laura Luotola kertoo romaanistaan Suoja 1 (Iris Kustannus). Suoja 1 on scififantasiaromaani aikuiseen makuun. Hanna Matilainen haastattelee.
Elina Pitkäkangas kertoo esikoisromaanistaan. Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Hanna Matilainen haastattelee.

Sunnuntai
klo 15-16 Luentosali D16b Romanttista fantasiaa vai fantastista romantiikkaa?
Mitä annettavaa romantiikalla on fantasiakirjallisuudelle? Tai fantasialla romanttiselle kirjallisuudelle? Lajeja taitavasti yhdistelevät kirjailijat valottavat suhdettaan niihin ja kertovat, mikä romantiikan ja fantasian yhdistämisessä viehättää. Miten vältetään kliseiden karikot? Kuinka luodaan hahmoista kiinnostavia? Millä keinoilla luodaan ihmissuhteisiin jännitettä?

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun puhun Kuurasta messuilla, joten voitte vain uskoa miten outoa ja pelottavaa tämä on. Toivottavasti saan syötyä edes jotain viikonlopun aikana. Minusta on tullut vuosien myötä aina vain pahempi ja pahempi jännittäjä. Toisaalta olen myös kauhean innoissani ja malttamaton. Tulkaa ihmeessä moikkaamaan meikäläistä, jos pääsette paikalle! :)

Liebster award

Kaksi viikkoa kestävä kesälomani alkoi tänään. Vapaus! Vaikka kirjoitushommia riittää, pari ensimmäistä lomapäivääni olen päättänyt viettää puhtaasti nollaillen. Luen Mifongin perintöä, katson leffoja (Zootopia on ihana!) ja päivittelen somea fiilispohjalta. 
Tähän hetkeen sopii erinomaisesti viime viikolla Calendulalta saamani Liebster Award -tunnustus. Kiitos paljon palkinnosta! :) Liebster Awardin ideana on tuoda ihmisten tietoisuuteen blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.


Tunnustuksen säännöt menevät näin:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemasi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Eli tässä on Calendulan esittämät 11 kysymystä. Yritän pitää vastaukseni tiiviinä, jottei homma lähtisi ihan lapasesta.

1. Mihin käyttäisit yhtäkkiä saamasi 1000 euroa, jos sinun pitäisi käyttää se "turhuuteen"? (Ei siis arkielämään, perusvaatteisiin, terveyteen, jne.)
- Luin ensin 10 000 euroa ja olin jo listaamassa tähän ulkomaanmatkoja, elämysiltoja ja shoppailua kavereiden kanssa. 1000 euroa menisi kuitenkin varmaan erilaisiin hoitoihin, kosmetiikkaan ja sisustustuotteisiin, joita kovasti mainoslehdistä ympyröin, mutta joita en koskaan raaski ostaa.

2. Minkä vitsin kerrot jos on pakko?
- Tuotaa... :D Juuri nyt mieleen nousee vain hävyttömiä vitsejä, joita en viitsi blogiin kirjoittaa. Sanottakoon, että omaan todella mauttoman ja kieron huumorintajun.

3. Mikä on ärsyttävintä kesässä?
- Itikat ehdottomasti.

4. Mitä laulat karaokessa? Kyllä, kyllä, mikrofoni on jo tungettu käteesi ja innokas humalainen yleisö odottaa. Mitä laulat?
- Ihan kaikkea. Viimeksi lauloin siskon kanssa biisin, jota en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. SingStarissa bravuurini kavereiden kanssa on Ricky Martinin Livin la vida loca, Spice Girlsin Wannabe ja  A-han Take on me. 

5. Kuinka pukeudut/pukeutuisit Pride-kulkueeseen?
- En ole koskaan tullut ajatelleeksi. Voisin ehkä lainata kaverilta superhienot unicornrobot-legginsit ja painella niissä. On ne vaan niin upeat!


6. Mikä oli viimeksi noloa? Edes pikkuisen noloa?
-  Hmm. Minulla on tapana kuunnella musiikkia korvanapeista, kun käytän Hansia lenkillä. Tänä aamuna olin liikkeellä niin aikaisin, ettei vastaantulijoita juuri ollut. Siispä saatoin vapaasti tanssahdella ja hytkyä musiikin mukana sillä aikaa, kun Hans nuuskutti pusikossa. Totta kai ohitseni hujahti juuri sillä hetkellä pari pyöräilijää leveästi virnuillen.

7.  Uudessa ylioppilaskokeessa eteen tulee suullisia tehtäviä kielikokeessa. Osaisitko neuvoa ruotsiksi reitin lähimpään apteekkiin?
- En. En taatusti osaisi. "Du måste gå där... ööh... straightforward."

8. Mikä on oudoin paikka, josta olet herännyt?
- Helsingin Kallio.

9. Mitä ostit viimeksi?
- Siis kirjoja vai? Koska viimeksi kävin ihan vain ruokakaupassa ja ostin jälkiuunileipää, graavilohta, vessapaperia sekä Hansille Ceasaria ja isoja luita. Kirjoita jos puhutaan, viimeisin ostos on ollut Sally Greenin Puoliksi poissa.

10. Millaisia mattoja on asuntosi lattioilla?
- Suurin osa on hankittu Ikeasta. Mukaan mahtuu vaaleaa karvamattoa, harmaata kuitumattoa sekä parvekkeen vaaleaa tähtikuvioista muovimattoa.

11. Haluaisitko lemmikiksi mieluummin pienen lohikäärmeen vai kerberoksen pennun?
- Ehdottomasti kerberoksen, jos siitä kasvaa Disneyn Herkuleksen versio pedosta! Käytännöllisyydestä en tosin kyllä tiedä...


Siinäpä siis vastaukseni. Nämä olivat hauskoja! Seuraavaksi minun olisi määrä keksiä omat 11 kysymystä, jotka pistän eteenpäin. Jätän tarkoituksella kaikki suorat kirjallisuuteen liittyvät kysymykset pois.

1.  Mikä on viimeisin kännykällä ottamasi kuva?
2. Paras kohteliaisuus, jonka olet saanut?
3. Minkä uuden harrastuksen valitsisit aloittaa nyt ja miksi?
4. Mitä täytteitä tulee täydelliseen pizzaan?
5. Mikä oli ensimmäinen asia mielessäsi tänä aamuna?
6. Mihin kysymykseen inhoat vastata?
7. Jos olisit mutantti, mikä olisi supervoimasi?
8. Missä olit kolme tuntia sitten?
9. Kuinka ystäväsi/perheenjäsenesi kuvailisivat sinua?
10. Mikä oli unelma-ammattisi lapsena?
11. Jos voisit muuttaa lakia, mitä muuttaisit?

Jaan Liebster Award -tunnustuksen Malnalle, Jennalle ja Kaisulle.