Liikaa henkilöhahmoja?


Olen motivoinut itseäni kuluneen viikon ajan Ruskan raakaversiourakkaan. Olen katsonut innostavia elokuvia, kuunnellut leffamusiikkeja ja ajoittanut juoksulenkkini iltayhteentoista, jotta voin ideoita pimeässä ilman häiriötekijöitä. Fiilistelystä on ollut hyötyä, into tulevaa käsistä kohtaan on hyvässä nousussa. Samalla kuitenkin kun kirjasarjani kolmas ja viimeinen osa on selkiytynyt päässäni luku luvulta, on se tuonut mukanaan myös kokonaan uuden huolenaiheen. Nimittäin hahmot ja heidän lukumääränsä. 

Paljastan jo nyt, etten ole tutustuttamassa lukijaa Ruskassa kuin kahteen uuteen henkilöhahmoon, joista vain toinen on merkittävässä roolissa. Ruskan uudet hahmot eivät siis ole ongelma. Sen sijaan sarjan kakkososassa, Kajossa, uusia hahmoja esitellään sen verran paljon, että minulla tulee olemaan tekemistä heidän kanssaan. Kaikki sivuhenkilöni ovat minulle tärkeitä. Olen kiintynyt heihin ja vaikka en saa kaikkea mahdutettua kirjan sivuille, olen kehittänyt enemmistölle historian ennen kirjan tapahtumia ja (mahdollisen) tulevaisuuden kirjasarjan jälkeen. Haluaisin saattaa jokaisen sivuhenkilön tarinan järkevään päätökseensä, mutta kuitenkin niin, etteivät sivuhenkilöt syö liikaa sivutilaa päähenkilöiltäni tai johdattele pääjuonta turhille sivuraiteille. 
Nyt herää tietenkin kysymys: kuinka monta hahmoa minulla Ruskassa käytännössä on, kerran tällainen asia on alkanut huolettaa? Laskin nopeasti 20, joista 11 on suhteellisen merkittävässä roolissa ja 9 vähäpätöisempiä sivuhenkilöitä. 
Numero ei sikäli ole iso, jos vertaan sitä esimerkiksi yhteen lempikirjaani, Battle Royaleen (alkuperäinen, japanilainen versio Nälkäpelistä), jossa läpikäydään 42 oppilaan traagiset kohtalot omissa luvuissaan. Toisaalta Battle Royale ei yritäkään yhdistää kaikkien oppilaiden tarinoita yhteen tai viittaa eri hahmoihin pitkin romaania, kuten minä tulen Ruskassa tekemään. En ole myöskään ajatellut liittää Ruskaan hahmolistaa kirjan alkuun, josta lukija voisi nopeasti palauttaa mieleensä kuka kukakin oli. Mielestäni se ei sovi tämän kirjan tyyliin. Haluaisin mieluummin luottaa lukijan muistiin.

Madde-Venus (ja lentävä Inka ja Peter xD)(c)Kaisu Sandberg
Milloin siis henkilöhahmoja on liikaa? Ainakin silloin, kun lukijan on vaikea yhdistää nimeä hahmoon ja joutuu selaamaan sivuja edestakaisin löytääkseen jonkinlaisen vihjeen siitä, mihin kyseinen henkilöhahmo liittyy. Tämä tietenkin hidastaa ja syö lukukokemusta, mikä ei ole tarkoitus. Mutta lukijat ovat tässäkin suhteessa niin erilaisia, että yhtä ja selvää rajaa on vaikea vetää. Siinä missä toisille viisikin hahmoa on liikaa, toiset opettelevat helposti kokonaisen Game of Thronesin hahmokaartin ulkoa ja suorastaan nauttivat haasteesta. 
Minä olen aina ollut kiinnostunut sivuhenkilöistä ja valitsen usein myös lempihahmoni heidän joukostaan. Kuulun siis niihin, jotka painavat jokaisen hahmon nimen muistiin, enkä pysty jatkamaan tarinaa eteenpäin häiriintymättä, jos vastaan tulee hahmo, jonka nimi ei herätä minussa selvää assosiaatiota. Huonomuistisuutta ilmenee eniten silloin, kun kirjasarjan osien lukuväli on ollut pitkä. Ruskan ja Kajon julkaisuväli on tällä kertaa melkein puolitoista vuotta, joten varaudun siihen, etteivät kaikki lukijat muista pienempien sivuhenkilöiden, kuten Tuulin tai Sampon nimiä suorilta käsin. Siksi tarvitaan muistutuksia. Pieniä vihjeitä ja mielenvirkistyksiä siitä, mitä edellisessä osassa tapahtui ja mikä rooli kullakin esiin nostetulla hahmolla on ollut.

Väinö ja kisu(c)Kaisu Sandberg
Sanottakoon jo nyt, etten erityisemmin nauti kertausten kirjoittamisesta. En tunne hallitsevani niitä. Raakaversiota kirjoittaessa yritän lähtökohtaisesti olla ajattelematta lukijaa lainkaan, mutta kertauksia kirjoittaessa minun on nimenomaan yritettävä nähdä tarina lukijan silmin. Me not likey. Pieni pohjustus on kuitenkin välttämätöntä, mikäli en halua käsikirjoituksestani hahmojen sillisalaattia, jossa Väinöjen, Astridien, Tuukkien, Klausien, Jattojen, Nikien ja Einojen nimet vain lentelevät sikin sokin ympäriinsä. On pidettävä lauma jotenkin ryhdikkäästi järjestyksessä. Annettava sivuhenkilöille hallitusti puheenvuoroja, mutta vahdittava samalla, etten sekoita lukijan päätä turhalla hahmosta toiseen loikkimisella. 
Paketin kasassa pitämistä, sitä tuleva romaanikäsikirjoitukseni tulee olemaan. Olennaisten asioiden erottamista epäolennaisesta. Vaikka haluaisin niin kovasti tehdä jokaiselle hahmolle oikeutta ja lopettaa heidän tarinansa kunnolla, 20 henkilöön keskittyminen on käytännössä mahdotonta, mikäli haluan pitää tarinan alle nelisataasivuisena.  Jostain on tingittävä. 
En voi muuta kuin nostaa hattua Rowlingille, joka vältti täydellisen kaaoksen sellaisella hahmokaartilla. Minua hirvittää jo näiden 20 henkilöhahmon paimentaminen.

Pikkuhukat postauksen alussa(c)Kaisu Sandberg

6 kommenttia

  1. Omassa juuri nyt kustannuskierroksella olevassa käsikirjoituksessa on sama "ongelma". Nautin suunnattomasti sivuhenkilöiden runsaasta määrästä, joten omassakin tekstissä heitä on runsaasti.

    20 henkilöä on todella kohtuullinen määrä. Sellaisen hahmokaartin "ulkoaoppiminen" on mielestäni ihan ok oletus lukijan taidoista. Parempi niin, että antaa lukijalle hieman tervettä haastetta kuin holhoavaa aliarviointia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kiitos viestistäsi, hauska kuulla toistenkin kokemuksia aiheesta. Tekisi mieli udella, mikä on tuo julkaistava teoksesi. :) Sivuhenkilöt tuovat kyllä sävyjä tarinaan! Heidän avullaan tarinaan voi tuoda uusia näkökulmia ja toisinaan jopa kyseenalaistamaan päähenkilöiden valintoja. Kunhan vain lukijalle ei esitellä liian montaa hahmoa kerralla - silloin ainakin minun nimikapasiteettini ylittyy samanlailla kuin uuteen, isoon ihmisporukkaan tullessa. Sitä kyllä kättelee kaikkia ja katsoo silmiin, mutta nimet haihtuvat päästä sekunnin päästä niiden kuulemisesta.

      Tuo lukijan aliarvioiminen/holhoaminen on muuten yksi paheistani. Kun kirjoitan ensin raakaversion ilman minkäänlaisia selityksiä, editoituun versioon meinaan sitten vääntää kaiken rautalangasta. Onneksi on koelukijoita, jotka osaavat huomauttaa näistä.

      Poista
    2. Muotoilin vähän huonosti. Käsikirjoitusta on vain tarjottu. Mitään ei ole vielä sovittu. Tässä on itseasiassa ollut viime viikkoina ollut hermot kireällä, kun sain positiivista palautetta, mutta asian käsittely siirtyi. Sun blogi on ollut mahtavaa lääkettä mun neuroosiin.

      Onhan nuo hahmot ongelmallisia. Joskus sitä on kohtauksia, jossa esitellään useampi hahmo kerralla, mutta ei siinä auta kuin yrittää parhaansa. Kun edes muutamalla on edes sen verran persoonaa, että jää mieleen, niin sen päälle on helppo seuraavassa kohtauksessa rakentaa ja mieleen jää loputkin.

      Poista
    3. Tuo kustannuskierroksen odottaminen on kyllä piinallista! Minulle toimivin konsti oli yrittää unohtaa kierroksella oleva kässäri ja keskittyä luomaan seuraavaa tarinaa. Aika menee silloin paljon nopeammin. Vaikka toki jos kerran positiivista palautetta on jo tullut, niin ymmärrän kärsimättömyyden. Minäkin sain alunperin "ehkä"-vastauksen Kuurasta enkä ollut pysyä nahoissani. Pidän peukkuja käsiksellesi! Mahtavaa, jos blogistani on ollut iloa. ^_^

      Ja noista hahmoista vielä, niin noinhan se tosiaan menee oikeassakin elämässä. Isosta ryhmästä jää todennäköisesti mieleen vain pari, joiden kanssa tutustutaan paremmin. Sitten heidän kauttaan on helpompi saada otetta muustakin porukasta, kunnes lopuistakin tulee ryhmän sijaan yksilöitä.

      Poista
  2. Ennen nautin suuresta hahmokaartista, mutta kai minulla oli nuorena parempi muisti, sillä nykyään tykkään siitä, jos hahmoja on mahdollisimman vähän. Nykyään noin viisi hahmoa on sellainen, missä pysyn vielä helposti mukana. Pääsääntöisesti luen tarinan päähenkilön tai kahden-kolmen päähenkilön tarinana ja muut ovat mukana vain tukemassa päähenkilö(ide)n tarinaa.

    Sain juuri Kajon luettua loppuun, ja pakko myöntää, että minun piti pari kertaa palautella mieleen, että kuka hahmo olikaa kukin. Erään hahmon mahtipontinen henkilöllisyyden paljastuminen ei ollut minulle niin hätkähdyttävä kuin mitä ehkä olisi pitänyt olla, sillä olin unohtanut erään sukunimien. (En mainitse spoilerivaaran takia tarkemmin, mutta ehkä itse arvaat.)

    Kannatan pientä kertausta sarjoissa aina. Sen ei tarvitse olla sivujen mittainen juonitiivistelmä edellisistä osista, vaan pieni viittaus, esim. maininta hahmon suhteesta johonkuhun toiseen. Myös tapahtumista kannatan kertausta, varsinkin jos sarjojen osien ilmestymisen välissä on aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! ^_^ Luulen, että huoleni laajasta henkilökaartista johtuu juuri siitä, että osasin jotenkin aavistaa joillekin lukijoille käyvän Kajon kanssa kuten sinulla - siis sen, että osa henkilöistä meinaa jo unohtua. Vuodenkin julkaisuväli on aika pitkä kenelle tahansa lukijalle. Siinä välissä kun sitten vielä lukee kymmenittäin muita romaaneja, ei voi olettaakaan, että yhden romaanin kaikki sivuhenkilöt sukunimineen voisi muistaa. Täytyy siis yrittää kirjoittaa Ruskaan enemmän noita muistutuksia, joissa viitataan sarjan edeltäviin osiin. Hienovaraisesti tietenkin, ei liikaa mutta ei myöskään liian vähän. On tämä yhtä nuoralla tanssimista. :D Sarjan kirjoittamisen riemuja - not.

      Poista